Tutut nimet kärkisijoilla

|
Uutinen

Great Place to Work palkitsi eilen Suomen parhaat työpaikat 2015. Palkittuja on kolmessa eri sarjassa yhteensä 50.

Nyt 13:tta kertaa julkistetulla parhaiden työpaikkojen listalla komeilee tuttuja nimiä. Viime vuoden yleisen sarjan ykkönen Vincit pokkasi parhaan työpaikan tittelin samassa sarjassa myös tänä vuonna. Vincitin pääliiketoimintaa ovat räätälöityjen ohjelmistojen tuotekehityspalvelut. Yrityksen perustaja, DI Mikko Kuitunen valittiin myös hiljattain Markkinointihenkisin insinööri 2014 -kilpailun toiseksi voittajaksi. 

Vincitissä työntekijöiden vaikutusmahdollisuudet on tärkeä osa organisaatiokulttuuria. Yrityksen omien sanojen mukaan sen toiminnan peruskulmakiviä ovat avoimuus ja keskusteleva ilmapiiri.

– Meillä jokainen on vastuussa niin omasta kuin muidenkin työviihtyvyydestä, ja voi tehdä sen nimissä isojakin päätöksiä. Tärkeää on, että jokainen tuntee oman työnsä merkitykselliseksi, Vincit kuvailee toimintaansa Great Place to Workin verkkosivuilla.

Myös suurten ja pienten organisaatioiden sarjoissa viime vuoden voittajat menestyivät jälleen. Sarjojen ykkössijoille valittiin tänäkin vuonna Alko ja lääkeyritys Amgen.

Ensikertalainen ylsi pronssille

Yksi kilpailun ensikertalaisista on tamperelainen it-yritys Gofore Oy. Se sijoittui yleisessä sarjassa kolmanneksi.

– Sata prosenttia goforelaisista vastaa henkilöstötutkimuksessa, että töihin on mieluista tulla joka päivä. Se kertoo, että olemme onnistuneet toteuttamaan tärkeimmän arvomme: olemaan hyvä työpaikka jokaiselle goforelaiselle, Goforen toimitusjohtaja Timur Kärki sanoo.

Kärjen mukaan taloudellinen menestys ja henkilöstön hyvinvointi ovat toistensa edellytys ja seuraus.

– Merkityksellinen työ innostaa ihmisiä, ja kun osaaminen on huipputasoa ja työtä tehdään yhdessä hyvän porukan kanssa, saamme asiakkaidemme kanssa aikaan uusia, toimintaa parantavia sähköisiä palveluja.

Parhaiden listalla malliesimerkkejä

– Menestymisen taustalla on johdon humaani arvomaailma, joka näkyy yrityskulttuurissa ja henkilöstön ja johdon välisessä luottamuksessa. Tällaisessa ilmapiirissä työntekijät haluavat antaa parhaansa, Great Place to Work Finlandin toimitusjohtaja Mona Rundberg kuvailee vuoden 2015 parhaiksi listattuja yrityksiä.

Suomen parhaat työpaikat 2015 -tutkimukseen osallistui 153 organisaatiota, jotka työllistivät noin 46 000 työntekijää. Tutkimuksessa selvitetään osallistuvien organisaatioiden työntekijöiden kokemukset työpaikastaan sekä arvioidaan organisaatioiden keskeisimmät johtamiskäytännöt. Tutkimuksen pisteytyksestä 2/3 koostuu työntekijöiden kokemuksesta ja 1/3 johtamiskäytännöistä.

Tutkimuksen pohjana on hyvän työpaikan määritelmä: hyvä työpaikka on sellainen, jossa työntekijät luottavat organisaationsa johtoon, ovat ylpeitä siitä mitä tekevät ja nauttivat työtovereidensa kanssa työskentelystä.

– Suomalaiset johtajat voivat ottaa mallia siitä, miksi ja miten johto rakentaa parhaissa työpaikoissa luottamusta johdon ja henkilöstön välille, Rundberg toteaa.

 

Avainsanat: