tes-neuvottelut 2

Valtion palkankorotuksista ei saavutettu neuvottelutulosta keskiviikkona

|
Uutinen

Valtion tämän vuoden palkankorotuksista ei ole saavutettu neuvottelutulosta.

JUKOn, Ammattiliitto Pron, Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n ja Valtion työmarkkinalaitoksen 12. joulukuuta alkaneet neuvottelut on tähän asti käyty kuluvan vuoden palkankorotuksista. Viimeksi osapuolet tapasivat tänään keskiviikkona.

JUKOn va. toiminnanjohtaja ja valtiosektorin neuvottelupäällikkö Markku Kojo kertoo, että neuvottelujen muoto muuttuu nyt.

– Koska kuluvan vuoden palkkaratkaisua ei ole syntynyt ja koska valtion virka- ja työehtosopimus on irtisanottu päättymään helmikuun loppuun, ryhdymme neuvottelemaan sopimusta kokonaan uudelleen.

Seuraavan kerran neuvottelupöytään palataan 3. helmikuuta. Tuolloin käynnistyvät neuvottelut noin 78 000 valtion palkansaajan koko virka- ja työehtosopimuksesta.

Palkkaneuvottelut olivat osa maaliskuussa 2022 solmittua valtion kaksivuotista virka- ja työehtosopimusta. Osapuolet sopivat tuolloin, että vuoden 2023 palkankorotuksista neuvotellaan tammikuun loppuun mennessä.

Valtion neuvottelut

Sopimus | Valtion yleinen virka- ja työehtosopimus

Neuvottelijat | neuvottelupäällikkö ja va. toiminnanjohtaja Markku Kojo (JUKO) ja JUKOn valtion neuvottelukunnan puheenjohtaja Jonne Rinne (SPJL)

Pääsopijat | JUKO, Ammattiliitto Pro, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja Valtion työmarkkinalaitos

Valtion yleinen virka- ja työehtosopimus koskee noin 78 000:ta palkansaajaa.

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO edustaa virka- ja työehtosopimuksillaan 200 000:ta akavalaista. JUKO sopii virka- ja työsuhteiden ehdoista kunnissa, hyvinvointialueilla, valtiolla, yliopistoissa, evankelis-luterilaisessa kirkossa sekä Avainta-aloilla, Kansallisgalleriassa ja Työterveyslaitoksella.

JUKO on yhdistysten yhdistys: JUKOlla on 11 jäsenyhdistystä, joihin kuuluu 35 jäsenliittoa.