Yliopistoissa tarvitaan reilut pelisäännöt

|
Uutinen
Kuuntele

Yliopisto-opettaja Timo Kokkosen kipinä edunvalvontaan syttyi seitsemän vuotta sitten. Nyt hän luotsaa TEKin yliopistovaliokuntaa.

Meillähän on varmaan oma luottamusmies, oivalsi yliopisto-opettaja Timo Kokkonen seitsemän vuotta sitten. Kokkosen vaativuustaso palkkausjärjestelmässä oli tippunut Oulun yliopiston hallinnossa useamman pykälän esimiehen arviosta, joten avulle oli tarvetta. 

– Ajattelin, että eihän tämä ole oikein. Otin yhteyttä ensimmäisen kerran silloiseen luottamusmieheen Niemistön Pekkaan, ja aloimme selvittää asiaa hallinnon kanssa. Perustelin kantaani yliopiston omilla ohjeilla, ja Pekka tuki vieressä. 

– Samaan aikaan Oulun yliopistoon oltiin perustamassa TEKin omaa paikallista yliopistoyhdistystä. Päätin mennä mukaan perustamiskokoukseen. Huomasin heti, että tässä hommassa on ideaa.

Kokkosen kipinä edunvalvontaan oli syttynyt. Pian hän huomasikin olevansa jo ehdokkaana yliopiston luottamusmiesvaaleissa ja TEKin valtuustovaaleissa. Tällä valtuustokaudella hän luotsaa TEKin yliopistovaliokuntaa.

Kokkoselle etenkin reilut työelämän pelisäännöt ovat tärkeitä. Niistä ei pidä tinkiä, vaikka rajut rahoitusleikkaukset ja yliopistojen rakenteiden myllerrykset tuntuvat yliopistolaisten arjessa. Oikeudenmukainen kohtelu lisää työntekijöiden tuottavuutta ja sitoutumista työhönsä. 

– Yliopistoissa työskennellään poikkeuksellisen paljon määräaikaisissa työsuhteissa, eivätkä monet uskalla nostaa epäkohtia esiin. Kaikkia työntekijöitä pitää kohdella tasa-arvoisesti ja oikeudenmukaisesti työsuhteen muodosta riippumatta. Joskus tuntuu, että hyväntahtoisuutta käytetään hyväksi.

Kokkosen mukaan nopeilla ja rajuilla säästöillä saadaan harvoin aikaan toivottua lopputulosta. Kun hallinto- ja tukihenkilöstöä on vähennetty, professoreiden, tutkimusjohtajien ja tutkijoiden aikaa kuluu aiempaa enemmän tutkimuksen ja opetuksen sijasta budjetointiin, raportointiin ja rahoituksen hakemiseen.

Kokkosen mielestä negatiivisen kierteen elementit näkyvät jo monessa asiassa. 

– Lounastauoilla ei puhuta uusista tutkimuksista, vaan mietitään, miten budjetti saadaan täsmäämään jonkun seurantajärjestelmän kanssa. 

– Nyt henkilökunnan osaamista ei hyödynnetä parhaalla mahdollisella tavalla. Vaarana on, että ei saada tehtyä tutkimusta eikä ohjattua väitöskirjoja ja opiskelijoita. 

Kokkonen toivoo, että koulutukseen ja tutkimukseen suhtauduttaisiin kaukonäköisemmin.

– Suomi voi nousta vain tekniikan osaamisen avulla. Sen vuoksi on tärkeää, että olosuhteet ja resurssit yliopistoissa ovat kunnossa. 

 

2009

Mukana perustamassa Oulun yliopiston TEKkiläiset -yhdistystä. Valitaan varapuheenjohtajaksi.

2011

Aloittaa neuvottelujärjestömme Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKOn luottamusmiehenä.

2011

TEKin valtuustoon.

2012

TEKin yliopistovaliokuntaan, varapuheenjohtajaksi 2013.

2014

TEKin yliopistovaliokunnan puheenjohtajaksi.

 

Avainsanat: