Yliopistojen yt-kierre on merkki hallituksen näköalattomuudesta

|
Uutinen
Kuuntele

Tekniikan akateemiset TEKin toiminnanjohtaja Heikki Kauppi on huolestunut hallituksen tutkimus- ja kehitystoimintaan liittyvästä näköalattomuudesta.

– Suomessa on huutava pula uusista tuotteista ja palveluista. Nykymaailmassa panostukset koulutukseen ja tutkimukseen ovat verrattavissa siemenperunoihin, joista aikanaan kasvaa uusia menestystuotteita ja kokonaisia elinkeinoja. Suomen hallitus toimii kuitenkin aivan päinvastoin kuin pitäisi, Kauppi sanoo.

Uusimmista irtisanomisista ilmoitti tänään 18. tammikuuta Aalto-yliopisto, jonka yt-neuvottelut päättyivät yli 300 henkilön vähentämiseen. Yhteensä Aalto-yliopiston julkisen rahoituksen leikkaukset ovat 66 miljoonaa euroa vuoteen 2018 mennessä.

Viimeisen vuoden aikana yt-neuvotteluja on käyty lähes kaikissa yliopistoissa. Samaan aikaan hallitus on leikannut tuntuvasti myös muun muassa Tekesin, VTT:n ja Suomen Akatemian rahoitusta.

– Uusi tieto ja osaaminen ovat tuotekehityksen polttoainetta. Ilman niitä uusien, kansainvälisesti kilpailukykyisten tuotteiden tai palveluiden kehittäminen ei onnistu. Jos näivetämme yliopistot, ihmettelemme kohta, missä ovat uudet osaajat, ideat ja vientitulot, Kauppi huomauttaa.
 

Irtisanottavien uudelleen työllistymistä tuettava

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKOn Aalto-yliopiston tekkiläinen pääluottamusmies Tapani Nieminen muistuttaa, että työnantajan tulee tukea irtisanottavien työntekijöiden uudelleen työllistymistä kaikilla mahdollisilla keinoilla. Aalto-yliopisto on muun muassa luvannut tarjoavansa irtisanottaville työnhakuvalmennusta.

– On myönteistä, että pääosa säästöistä pyritään kattamaan hankkimalla lisää tuloja sekä pienentämällä tila- ja muita kustannuksia. Tämä vaatii oman panoksensa jokaiselta yliopistossamme. Tällä tavalla henkilöstösäästöjen osuus saadaan rajoitettua 17 miljoonaan euroon.

– Aiempina vuosinakin on tehty tuntuvia leikkauksia, joten työnantajan on huolehdittava myös henkilöstönsä jaksamisesta, Nieminen toteaa.

Lisätietoa:

  • TEKin toiminnanjohtaja Heikki Kauppi 040 504 1585
  • Aalto-yliopiston pääluottamusmies Tapani Nieminen 050 550 2368