Ylioppilastutkinto syntyi aikanaan Turun akatemian pääsykuulusteluista ja vuonna 1852 se sidottiin lukion oppimäärään. Näistä vuosista on monien mutkien kautta päädytty siihen, että ylioppilaskokeen arvosanat merkitsevät jälleen enemmän korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa. Esimerkiksi yliopistoissa tekniikan alalla tutkinto-ohjelmasta riippuen 60–80 prosenttia uusista kandidaattivaiheen opiskelijoista valitaan ylioppilastutkinnon arvosanoilla. Toisena vaihtoehtona valinnoissa on erillinen pääsykoe.
Ajatuksena ylioppilastutkinnon käyttämisessä valinnoissa on, että sen arvosanat antavat riittävästi tietoa valittavan kyvykkyydestä alan opintoihin. Tämän vuoksi muuta testiä ei tarvita. Tekniikan ala on tässä suhteessa varsin hyvässä tilanteessa, kun arvosanat saadaan suoraan esimerkiksi matematiikasta, fysiikasta ja kemiasta. Näin ollen opiskelijavalinta erityisesti tuoreiden ylioppilaiden osalta on varsin helppoa ja tehokasta.
Ylioppilastutkinnon hyödyntämiseksi on päädytty ratkaisuun, jossa jokainen arvosana pisteytetään. Pisteytys vaihtelee sen mukaan, mitä yksittäisen oppiaineen osaaminen kertoo valmiudesta tietyn alan opintoihin. Tässä vaiheessa vaikeudet alkavat.
Oppiaineiden pisteytyksessä erityisesti matematiikan arvostus on herättänyt keskustelua siitä, mihin matemaattista osaamista milläkin alalla oikeasti tarvitaan. Me TEKissä olemme sitä mieltä, että nykyisessä yhteiskunnassa matematiikan osaaminen on perustaito siinä missä äidinkielikin, jota tarvitaankin korkeakouluissa kaikilla aloilla.
Vuodesta 2019 alkaen käytössä ollut pisteytys on herättänyt kritiikkiä erityisesti sen monimutkaisuuden sekä neljän sisällöllisen syyn vuoksi, jotka ovat
- todistusvalinnan aiheuttama paine ylioppilaskirjoituksiin,
- matematiikan koettu liian vahva rooli,
- kielten pieni painoarvo sekä
- lukion yleissivistävän roolin heikentäminen.
Nyt yliopistoista koottu työryhmä on ehdottanut pisteytyksen uudistamista, jonka toivotaan ratkaisevan näitä ongelmia.
Pääosin pisteytys on liikkunut ehdotuksessa oikeaan suuntaan, mutta kuten niin usein käy, parannettavaa löytyy edelleen. Matematiikan ja reaaliaineiden muutosten osalta on hypätty suoraan toisesta päästä toiseen.
Matematiikan osalta pisteissä tapahtunut heikennys on liian suuri. Tästä voi seurata se, että liian harva valitsisi jatkossa matematiikan pitkän oppimäärän tai edes lyhyen kirjoittamisen. Tämä eittämättä heikentäisi opiskelumotivaatiota matematiikkaa kohtaan. Samalla maailma muuttuu yhä teknisemmäksi. Matematiikan osaaminen tuottaa taitoja, jotka ovat elintärkeitä tulevaisuuden työelämässä sekä siinä, että ymmärtää teknologian vaikutuksia yhteiskunnassa.
Reaaliaineiden osalta ongelma ehdotuksessa on vielä suurempi. Tällä hetkellä pisteytykseen vaikuttaa se, kuinka monta pakollista kurssia kyseisessä aineessa on. Uudistuksessa aineen laajuus jätetään täysin huomiotta. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että useissa tapauksissa esimerkiksi fysiikan ja terveystiedon pisteytys on yhtä suuri, vaikka ensin mainitussa suoritetaan seitsemän kurssia ja jälkimmäisessä kolme. Olen vahvasti sitä mieltä, että opetetun aineen laajuuden tulee näkyä jatkossakin sen pisteytyksessä. Tämän suhteen pisteytystä voisi rukata huomattavasti nykyistä esitystä maltillisemmin.
Kuten aiemmin sanoin, on pisteytyksessä menty ehdotuksessa eteenpäin. Muutamassa kohdassa muutoksessa on vain hypätty jo liikaakin eri suuntaan. Opiskelijoiden ylioppilaskirjoituspaineita nämä ehdotetut muutokset pisteytyksessä eivät kuitenkaan ratkaise. Ongelmaa ei poistu valintajärjestelmän muutoksilla, mikäli paikkoja on liian vähän suhteessa halukkaisiin. Tästä syystä myös TEK on ollut ajamassa sitä, että korkeakoulujen aloituspaikkojen määrää pitää tulevaisuudessa kasvattaa ja tähän antaa riittävät resurssit. Tämä myös vinkkinä Säätytalon suuntaan.
