YTN:n logo

YTN ja Teknologia­teollisuuden työnantajat ry synnyttivät valta­kunnallisen päänavauksen työmarkkinoille

|
Uutinen

YTN ja Teknologiateollisuuden työnantajat ry saivat aikaan sopimuksen teknologiateollisuuden, suunnittelu- ja konsulttialan sekä tietotekniikan palvelualoille. Sopimukset ovat kestoltaan mallia 1+1, kertoo YTN tiedotteessa. Teknologiateollisuuden tiedotteen mukaan kyseessä on valtakunnallinen päänavaus työmarkkinoilla.

Teknologiateollisuuden työnantajat ry ja Ylempien Toimihenkilöiden YTN hyväksyivät sunnuntaina uudet työehtosopimukset teollisuuteen, suunnittelu- ja konsulttialalle sekä tietotekniikan palvelualalle, kertovat sekä Teknologiateollisuus että YTN tiedotteissaan.

Ensimmäisen vuoden palkankorotukset ovat jokaisessa sopimuksessa kustannusvaikutukseltaan 1,8 prosenttia. Toisen vuoden palkkaratkaisusta sovitaan ensi syksynä.

Sopimusten piirissä on noin 100 000 palkansaajaa. Tietotekniikan palvelualan sopimuksen hyväksyi myös Tietoala ry.

– YTN osoitti ratkaisuhalukkuuteensa ja -kykyisyytensä vaikeassa työmarkkinatilanteessa. Ratkaisu ei kaikilta osin täytä tavoitteitamme, mutta tässä tilanteessa se on paras mahdollinen neuvottelutulos, jonka myös jäsenistö oli valmis hyväksymään, YTN:n puheenjohtaja, Tekniikan akateemiset TEKin työmarkkinajohtaja Teemu Hankamäki sanoo tiedotteessa.

Tiedotteen mukaan Hankamäki pitää jäsenkunnan kannalta merkittävimpänä asiana sopimuksissa yleiskorotuksen säilymistä  osana palkkaratkaisua. Yleiskorotuksen osuus vuoden 2022 palkkaratkaisussa on 0,9 prosenttia.

– On syytä painottaa, että työnantaja halusi neuvottelujen viime metreille yleiskorotuksen kokonaan pois, mikä olisi jättänyt osan ylemmistä kokonaan ilman palkankorotusta. Yleiskorotuksen taso olisi voinut toki olla toinenkin, mutta sen säilyminen on erinomainen asia, Hankamäki jatkaa.

– On hienoa, että ylemmät toimihenkilöt voivat olla ensimmäisten joukossa tekemässä merkittäviä ratkaisuja vaikealla työmarkkinakierroksella. Pyrimme omalta osaltamme rauhoittamaan työmarkkinoiden turbulenssia.

Teknologiateollisuuden tiedote painottaa sopimuksen historiallista merkitystä.

– Ylempien toimihenkilöiden henkilöstöryhmä on teknologiateollisuudessa suuri, ja sen vuoksi YTN:n kanssa tehty päänavaus on merkittävä ja monessa mielessä myös historiallinen. Neuvottelukumppaneille kiitos siitä, että neuvottelut ovat olleet rakentavia ja sopimukset syntyivät neuvotellen ilman lakonuhkia, sanoo tiedotteessa työnantajapuolelta neuvotteluja vetänyt johtaja Anne Somer.

 

Avainsanat: