Itselleni elokuu on toisella tapaa paluu normaaliin. Siirryin noin puoli vuotta sitten koti-isäksi vanhempainvapaalle. Suurimmat muutokset epidemialla oli siinä, että pienimmän poikani lisäksi myös lähes kuusivuotias Armas siirtyi pariksi kuukaudeksi pois päiväkodista. Koronan vuoksi ei tarvittu ennakoidun paljon pulloruokkimista, kun lounasmaidot löytyivät makuuhuoneen oven takaa, jonne toiselle vanhemmalle oli viritetty työpiste.
Nyt on aika palata töihin. Mielessä on kysymys, mihin tilanteeseen töiden puolesta tulee. Tiimissä on uutta verta parin ihmisen verran, joista toisen rekrytoinnissa olin sentään mukana. Poissa ollessani tiimi on kehitellyt uusia toimintamalleja ja vienyt yhteisiä tavoitteitamme eteenpäin. Kaikki tämä epidemiasta huolimatta. Paluu työpaikalle tuntuukin jopa suuremmalta muutokselta, kun aikoinaan kodista vastuunottaminen. Osaankohan edes käyttäytyä oikein etäkokouksissa?
Tämän varsin lyhyen kotonaolo jakson jälkeen olen entistä vahvemmin sitä mieltä, että meidän isien on syytä ottaa enemmän vastuuta vanhempainvapaista. Vanhempainvapaata tulisi uudistaa niin, että maksimoidaksemme tukijaksot, nykyistä suurempi osa vapaista korvamerkittäisiin iseille. Tässä olisi nyt hallituksella syytä tarkentaa linjauksiaan, vaikka se söisikin hieman vanhempien ”valinnanvapautta”. Se kun tarkoittaa usein naisten kotiin jäämistä.
Miten saataisiin isejä ottamaan vahvemmin vastuuta? Pakko ja vapaiden kiintiöinti ovat varmasti suoraviivaisimmat ratkaisut. Jos tämän rinnalle halutaan pehmeämpiä ratkaisuja, niin ne löytyvät kulttuurista ja palveluista. Vanhempainvapaalle jäävä isä ei voi olla erikoisuus, vaan heitä pitää löytyä kaveripiiristä. Omalta osaltani kuplani on sen verran edistyksellinen, että tätä tukea löytyy.
Työpaikoilla suuri vastuu on johdolla, jonka on syytä kannustaa siihen, että perhevapaita käytetään tasapuolisesti. Lyhyellä tähtäimellä tämän ei välttämättä ole työnantajalle mieluisaa, mutta se varmasti parantaa työpaikan vetovoimaa tulevaisuudessa. Tämän lisäksi pitäisi myös kaupungin vauvapalveluihin saada isejä mukaan. Itse olin ennen kuin korona sulki parissa Helsingin vauvakerhossa, jossa olinkin iloisesti ainoa isä, vaikka kaikki lapset olivat suunnilleen samanikäisiä. Joitain iseille suunnattuja tilaisuuksia taitaa olla, mutta näitä olisi syytä merkittävästi lisätä.
Mutta onko perhevapaakeskustelu ollenkaan olennainen vai puututaanko siinä vain perheen sisäisiin asioihin? On varsin selvää, että lapsen saaminen heikentää erityisesti nuorten naisten työasemaa ja usein myös urakehitystä. Tämä ei yksinkertaisesti käy. Pienenä maana meidän on saatava kaikki kyvyt käyttöön. Tasa-arvoinen perhepolitiikka on hyväksi myös kansantaloudelle.
