Nuori isä leikkii lastensa kanssa hiekkalaatikolla.

Isälle on paikka kotona ja startupissa

|
Uutinen

Vastavalmistunut Rune Niska ohjelmoi tänä syksynä tietokoneiden sijaan kahden pienen lapsensa arkea. Nuori isä päätti olla kotona opintojen ja uran taitekohdassa.

Kuva: Vastavalmistunut diplomi-insinööri Rune Niska viettää isyysvapaata tyttäriensä Nupun (2 vuotta) ja Hipun (9 kuukautta) kanssa.

Syksyisenä arkipäivänä Rune Niska on kotonaan Helsingissä. 25-vuotias diplomi-insinööri ei pitele sylisään työkonetta, vaan tytärtään Hippua. Olohuoneen ruudulla pyörii etäpalaverin sijaan Pipsa Possu -piirretty, jota Hipun isosisko Nuppu katselee.

Tilanne on arkinen, mutta Rune Niskan elämässä viiden kuukauden tauko työelämästä on poikkeuksellista.

Niska on tottunut tekemään töitä, rakentamaan uraansa ja menemään eteenpäin jatkuvasti. Viimeiset viisi vuotta hän on opiskellut Aalto-yliopistossa ohjelmistotuotantoa. Opintojen aikana hän on tehnyt kaikki kesät sekä osin lukukausien aikanakin töitä.

Tänä kesänä hän valmistui.

– Isyysvapaalle jääminen tuntui tässä kohtaa luonnolliselta vaihtoehdolta. Olen painanut opintoja ja töitä viisi vuotta putkeen. Nyt valmistumiseni jälkeen tulen joka tapauksessa tekemään töitä pitkään, joten isyysloma tulee sopivasti opintojen ja täysipäiväiseen työelämään siirtymisen väliin. Opintojen, työnteon ja perhe-elämän yhdistäminen on ollut hektistä. Isyysvapaalla arkeni on muuttunut paljon. Edelleen on hektistä, mutta tekeminen painottuu vain perhe-elämään eikä työnteon ja opintojen yhdistämiseen, Niska kuvailee.

Hän oli avoin ajatukselle isyysvapaasta ja halusi viettää lasten kanssa aikaa. Puolison opintojen alkaminen viimeisteli päätöksen jäädä vapaalle. Nupun ja Hipun äiti aloitti tänä syksynä opinnot Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa.

– Koska lääkis vaatii läsnäoloa, niin minä hyppäsin kotihuolehtijan rooliin, Niska sanoo.

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)

Nuori isä kävelee aurinkoisella niityllä metsän reunassa, sylissään kaksi pientä lastaan.
Korona-aika on ollut monella tapaa erikoista aikaa Rune Niskan elämässä. Kahdessa vuodessa hänelle on syntynyt kaksi lasta ja hän on valmistunut Aalto-yliopistosta.

Niskalle on aina ollut tärkeää päästä kehittämään itseään. Nykyisessä roolissaankin hän kehittyy, mutta hyvin eri tavalla kuin työelämässä.

– Olen tottunut aikatauluttamaan töitä ja opintoja, mutta nyt elän lasten aikataulujen mukaan. Yritän keksiä mielekästä tekemistä meille päivisin, kuten puistoilua ja retkiä. Olen oppinut ottamaan lasten tarpeet huomioon. Olen muutenkin oppinut heistä paljon, kun olen seurannut heidän puuhailujaan.

Isyysvapaa oli järjestelykysymys

Rune Niska teki diplomityönsä konsulttisopimuksella espoolaiselle startup-yritykselle nimeltään Formup. Yritys tekee kiinteistöalalle ohjelmistoja. Isyysvapaan jälkeen Niskan on tarkoitus palata startupiin.

– Olen aina mieltänyt itseni tekniseksi ihmiseksi. Käsillä tekeminen ja tekniset ratkaisut kiinnostavat. Startupissa olen päässyt tekemään ohjelmistojen käyttäjälähtöistä suunnittelua ja toteutusta, mikä on juuri minun alaani, Niska iloitsee.

Niska on isyysvapaalla omalla ajallaan eli hän ei ole startupin työntekijä tällä hetkellä. Uusi sopimus työnantajan kanssa on tarkoitus tehdä vuodenvaihteessa.

– Yritys menee kovaa vauhtia eteenpäin. Viiden kuukauden isyysvapaani aikana ehtii tapahtua kaikenlaista, mutta oma ja yrityksen suunnitelma on se, että jatkan hommia tammikuussa.

Jos vanhempainvapaa sopii omaan elämäntilanteeseen, kannustan jokaista sitä harkitsevaa ottamaan aikaa ja viettämään sen lasten kanssa.
- Rune Niska

Rune Niska keskusteli isyysvapaasta avoimesti startupin kanssa ennen kuin hän teki konsulttisopimuksen diplomityön tekemisestä yritykselle. Startup olisi halunnut, että Niska voisi jatkaa suoraan työn valmistuttua yrityksessä töitä. 

– Siellä olisi tarvittu lisäkäsiä, mutta järjestelykysymyshän tämä lähinnä oli. Työkaverit ovat suhtautuneet vapaaseeni positiivisin mielin.

Niska kertoo, että työasioissa hänelle ei ole juurikaan isyysvapaan aikana soiteltu. Oikeastaan päinvastoin. Hän on itse käynyt pyörähtämässä yrityksen tiloissa Otaniemessä.

– On kiva käydä katsomassa, miten asiat siellä etenevät, ja samalla moikkailla kavereita.

Sankari-isän viittaa tai outolinnun leimaa Rune Niska ei koe saaneensa isyysvapaan takia. Hiekkalaatikolla hän on huomannut kuuluvansa isänä vähemmistöön. Kun neuvolasta on soitettu, on Niska joutunut välillä selittämään, että kyllä hän tietää lasten uni- ja ruokarytmit, vaikka onkin isä.

– Jos vanhempainvapaa sopii omaan elämäntilanteeseen, kannustan jokaista sitä harkitsevaa ottamaan aikaa ja viettämään sen lasten kanssa.