Akava haastaa puolueet kertomaan kuinka koulutusta uudistetaan
Akava haastaa puolueet kertomaan, kuinka ne aikovat uudistaa koulutusta ja tutkimusta pitkällä aikavälillä.
Nyt puolueilta sataa erilaisia esityksiä laidasta laitaan: ammatillinen koulutus työpaikoille, yliopistot ja ammattikorkeakoulut yhteen, peruskoulu digitaaliseksi. Samalla kaikki väläyttelevät haamukorttia koulutuksen ja tutkimuksen lisäleikkauksista, Akava toteaa tiedotteessaan.
– Tällä hetkellä koulutuspolitiikkaa ohjaa rakennepoliittinen ohjelma, eikä visio osaamisesta menestyksen perustana. Koulutusjärjestelmää on toki kehitettävä jatkuvasti. Tarvitsemme ennakkoluulottomuutta etsittäessä eri toimijoiden kesken tapoja, joilla voidaan tuottaa uudenlaista osaamista ja kehittää elinkeinoelämää, sanoo Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder.
Huomio sisältöjen kehittämiseen
Akavan näkemyksen mukaan korkeakoulutusta koskevien lakien kanssa pitäisi vetää henkeä seuraavan vaalikauden ajan ja katsoa, miten lakeja ja rakenteita todella pitää uudistaa. Korkeakoulujen henkilöstö on ollut uudistusten ja säästöjen vuoksi pitkään kovassa pyörityksessä.
Yliopistot ja ammattikorkeakoulut pystyisivät tiivistämään yhteistyötä erittäin paljon jo nykyisten rakenteiden puitteissa, aina yhteisiin opintokokonaisuuksiin asti.
– Nyt on syytä viedä huomio koulutuksen sisältöihin ja rakentaa uutta toimintakulttuuria koko korkeakouluyhteisön voimin. Korkeakoulutuksen rakenteiden uudistamisessa on vielä paljon urakoitavaa muun muassa yliopistojen ja ammattikorkeakoulusektorien sisäistä työnjakoa selventämällä, sanoo asiantuntija Ida Mielityinen.
Akava vaatii puolueita sitoutumaan koulutuksen pitkäjänteiseen kehitykseen.
- Lue myös: TEK: Koulutuksen duaalimalli ei ole pyhä