Harri Heliövaara pelaamassa tennistä.
Taidolla, ja tunteella. Harri Heliövaara tunnustaa pelaavansa myös tunteella ja tykkäävänsä tuulettaa paljon.

Insinöörimäinen tennishuippu

|
Uutinen

Harri Heliövaaran hurlumhei-vuoteen 2023 osuivat toisen lapsen syntymä, linnan juhlat, Yhdysvaltain avoimen tennisturnauksen voitto sekanelinpelissä ja pääsy neljän parhaan joukkoon Davis Cupissa Suomen joukkueessa.

"Valmistuin tuotantotalouden diplomi-insinööriksi 2018. Vanhempani ovat olleet yliopistomaailmassa. Perhetausta varmasti vaikutti siihen, että minulla oli aina varasuunnitelma urheilu-uran lisäksi. Sain opiskelupaikan Otaniemestä heti lukion jälkeen, mutta aloitin opinnot vasta lopetettuani tennisurani. Työskentelin lentoasemalla aamuviidestä aamuyhdeksään, muutoin kandivaihe oli tiivistä opiskelua. Tennismailaan en koskenut pariin vuoteen.

Diplomityövaiheessa harjoittelin jo tehdäkseni paluun ammattilaiskentille. Teekkarielämää vietin hävettävän vähän. Minulla on toki opiskeluajalta ystäviä ja kontaktiverkosto olemassa.

Tennis muistuttaa aika paljon kasvuyrittäjyyttä.
- Harri Heliövaara

Tennis muistuttaa aika paljon kasvuyrittäjyyttä. Keräät ympärillesi tiimin, johon kuuluu valmentaja, fysioterapeutti, fysiikkavalmentaja ja henkinen valmentaja. Sitten kilpailette muita tiimejä vastaan. Managerin tehtävä on rahoituksen ja sponsorien hankkiminen. Mikään kasvuyritys ei pyöri ilman että rahoitus on kunnossa. Managerin tehtävät olen hoitanut itse. Minulla on ollut oma osakeyhtiö, eli olen ollut oman kasvuyritykseni toimitusjohtaja ihan konkreettisesti.

Tennispelaajana minussa on paljon insinöörimäisyyttä. Muistan paljon numeroita ja parini ovat naureskelleet minulle, kun välillä pyörittelen niitä kesken pelin. Olen järjestelmällinen ja analyyttinen, jopa laskelmoiva. Jotkut esimerkiksi lyövät kovemman kakkossyötön, itse pelaan sen ennemmin varmasti kenttään. Jos yrittäisin riskillä ässää kakkossyötöllä, mieleni laittaisi hanttiin. Toisaalta pelaan tunteella ja näytän ne vahvasti. Tykkään tuulettaa paljon.

Tykkään datasta ja aihe kiehtoo minua kovasti. Association of Tennis Professionals ATP kerää joka ottelusta valtavasti dataa, joka on nykyään pelaajien käytössä. Tekoäly kategorisoi joka lyönnin, sen kovuuden, ketä vastaan se lyötiin ja millä alustalla. Analysoin datan pohjalta omaa peliäni, vastustajia ja vaikka omien lyöntieni voittoprosentteja. Nelinpeli on kaksinpeliä rajoitetumpi pelikuvioiden puolesta, joten siinä voi laskea todennäköisyyksiä hyvinkin pitkälle.

Minulla on paljon unelmia, mutta en ole lyönyt lukkoon tulevaisuuden suunnitelmiani. Jos peli toimii yhtä hyvin kuin nyt, on peliuraa näillä näkymin 3–5 vuotta jäljellä. Luulen että DI-tutkinnollani tulee olemaan merkittävä rooli, mitä tahansa sitten teenkään tulevaisuudessa. Tutkintoni avaa paljon ovia, uskon, että tulen sitä tarvitsemaan.”

Harri Heliövaara

  • Syntynyt. 1989 Helsingissä
  • Ammatti. tennispelaaja
  • Koulutus. tuotantotalouden DI

Miksi kiinnostuit tekniikan alasta?

Matematiikka, fysiikka ja luonnontieteet ovat aina olleet lähellä sydäntäni. Pidän ongelmanratkaisusta ja analyyttisestä ajattelusta.

Saavutus, josta olet ylpeä

Elätän itseni ja perheeni tekemällä sitä, mistä eniten tykkään. Eli tenniksen pelaamisella.

Minkä ongelman haluat ratkaista?

Kaikenlainen polttaminen tuntuu aikansa eläneeltä tavalta tuottaa energiaa. Ei mikään pieni ongelma, mutta eroon siitä pitäisi päästä.

Motto?

Det finns bara möjligheter. Viisaus nuoruuteni ruotsalaisvalmentajalta. Ei oikein käänny nätisti suomen kielelle, mutta pätee ihmeellisen monessa tilanteessa.

Avainsanat: