Järkevyysvaje on pahempi kuin kestävyysvaje

|
Blogimerkintä

Verotus ohjaa ottamaan rennosti ja tyytymään keskiansioihin.

Useampikin puoluejohtaja on ehdottanut vaalien alla osaratkaisuksi valtiontalouden paikkaamiseen niin kutsuttujen suurituloisten verotuksen kiristämistä samalla, kun pienten ansiotulojen verotusta jopa kevennettäisiin.

Periaate varmaankin kuulostaa hyvältä monen äänestäjän mielestä, mutta ei kestä lähempää tarkastelua etenkään ansiotulojen osalta.

Kova työ palkitaan korkeilla veroilla

Suomessa hyvä palkka tulee vain harvoin ansiotta ja itsestään.

Palkansaajien parhaiten ansaitseva kymmenesosa muodostuu niistä, jotka saavat noin 4 900 euroa kuukaudessa tai enemmän. Päästäkseen tuohon joukkoon useimmat ovat suorittaneet ainakin kuuden vuoden vaativat opinnot ja sen jälkeen vielä onnistuneet työurallaan, mikä vaatii kohtalaisen ankaraa ponnistelua, usein kelloon katsomatta.

Jos maailmaa hallittaisiin järjellä, olisivat valtiovallan ja poliitikkojen erityisessä suosiossa ne ihmiset, jotka lähtevät tähän oravanpyörään mukaan. Juuri heidän innovaatioidensa ja osaamisensa varassa Suomen on mahdollista pysyä maailman hyvinvointivaltioiden eturivissä.

Tosi­elämässä tuo mainio palkansaajaryhmä kuitenkin palkitaan noin 7 prosentti­yksikköä korkeammalla ansiotuloverotuksella kuin EU15-maissa keskimäärin. Pieniä palkkoja meillä sen sijaan verotetaan keveämmin.

Kannustejärjestelmä ohjaa ottamaan rennosti ja tyytymään keskiansioihin

Ylimmässä palkkadesiilissä on noin 150 000 kokoaikaista palkansaajaa. Jos heidän keskiansionsa on noin 7 500 euroa kuukaudessa, heidän 5 000 euroa ylittävä ansionsa on yhteensä suuruusluokkaa 5 miljardia vuodessa. Tuosta summasta annetaan jo nyt noin puolet yhteiskunnan kassaan. Jos toinenkin puoli otettaisiin vaikka kokonaan pois, julkinen talous ei läheskään tasapainottuisi. Samalla kuitenkin tulisi järjettömäksi tehdä työtä yli 5 000 euron arvosta kuukaudessa. Sillä olisi varmasti merkittävät vaikutukset yhteiskunnan kokonaishyvinvointiin. 

Kestävyysvajeen ohella meillä näyttääkin olevan vakava järkevyysvaje.

Talouden tasapainottamiseksi tarvittaisiin paljon lisää työntekoa ja yrittämistä, mutta yhteiskunnan kannuste­järjestelmä ohjaa ottamaan rennosti ja tyytymään keskiansioihin. Edes hyvän eläkkeen toivossa ei kannata selkäänsä katkaista. Jos nimittäin pidennät työuraasi ja saat hyvän eläkkeen, verottaja kiittää siitä ylimääräisellä eläkkeisiin kohdennetulla kuuden prosentin raippaverolla.

Avainsanat: