Taloustieteilijät ovat ennustaneet globaalin talouskasvun heikkenemistä jo parin vuoden ajan, mutta kansainvälisten osakemarkkinoiden tuottokehitystä tarkastelemalla sitä on ollut vaikea havaita. Tämän vuoden aikana Yhdysvaltojen osakemarkkinat ovat tarjonneet sijoittajille yli 20 prosentin tuottoja siinä missä Euroopan osakemarkkinoiden tuotot lähentelevät 10 prosenttia. Sen sijaan Suomen osakemarkkinoiden tuotot ovat heiluneet nollan molemmin puolin.
Yleensä osakemarkkinat ennakoivat talouskasvun suuntaa eli toimivat toteutuvaa talouskasvua ennakoivana indikaattorina.
Ennustin vuoden alussa TEK-lehteen kirjoittamassani kolumnissa (TEK 1/2024), että talouskasvun heikkenemisestä huolimatta Yhdysvallat välttäisi taantuman, mutta pohjoisen Euroopan vientivetoiset taloudet kärsivät taantumasta ja lisääntyvistä konkursseista alkuvuoden aikana. Odotin talousnäkymien parantuvan loppuvuotta kohti, kun inflaation hiipumisen myötä rahapolitiikka kevenee ja markkinakorot laskevat.
Ennuste oli oikean suuntainen, mutta ei mennyt aivan nappiin. Yhdysvaltojen talouskasvu on osoittautunut ennakoitua vahvemmaksi, kun yksityinen kulutus ja palvelusektori ovat pitäneet sisämarkkinoihin vahvasti pohjaavan talouden rattaat käynnissä. Sen sijaan korkeat korot ja heikentyvä teollisuustuotteiden kysyntä ovat kurittaneet valmistavaa teollisuutta molemmilla puolin Atlanttia. Erityisen paljon tästä ovat kärsineet Suomi ja Saksa vientivetoisina maina, vaikka palvelusektori onkin vielä jossain määrin tukenut talouskasvua.
Kotimaassa palvelusektorikin on kärsinyt yksityisen kulutuksen vähenemisestä, kun nopeasti nousseet hinnat ja korkeat korot ovat hillinneet kulutushaluja. Tämä alkaa näkyä kaupan ja palveluiden heikkenevänä työllisyystilanteena. Inflaation hidastuminen, reaalipalkkojen kasvu ja kesän jälkeen alkanut markkinakorkojen lasku tulevat vähitellen piristämään taloutta, mutta niiden vaikutus nähdään viiveellä. Varsinkin työllisyyden kehitys reagoi suhdannekäänteisiin jälkijättöisesti.
Kansainvälisten osakemarkkinoiden nousu on tapahtunut enimmäkseen teknologiajättien vetämänä, kun samaan aikaan monet perinteisemmän teollisuuden toimialat ovat kärsineet kannattavuuden heikkenemisestä. Pienten ja keskisuurten teollisuusyritysten osakekurssit ovat hinnoitelleet teollisuuden taantumaa jo usean vuoden ajan, mutta se on jäänyt teknologiajättien ja palvelusektorin vahvan kehityksen varjoon. Ehkäpä meneillään on ollut epäsynkronoitu taantuma, joka on tapahtunut eriaikaisesti eri toimialoilla ja teollisuuden käänne voi olla kevyemmän rahapolitiikan myötä jo edessä.
Kirjoittaja on diplomi-insinööri ja Työeläkeyhtiö Elon allokaatiojohtaja.
Kirjoitus on julkaistu aiemmin TEK-lehdessä 5/2024.