Lähiruokaa ei riitä kaikille

Kuva: Osaaminenkin vaikuttaa. Pekka Kinnunen tutki väitöstyössään satojen vaihtelua koneoppimisalgoritmin avulla. Katovuosia aiheuttavat sääolot, mutta pitemmällä tarkasteluvälillä lannoitus ja ihmisten osaaminen selittävät hyvin satotason vaihtelua.

Maailmaa ravistelevan ruokakriisin vaikutukset näkyvät jo tutun lounasravintolankin kassalla. Kokolihaa tai lohta näkyy yhä harvemmin pääruokana. Syynä on elintarvikkeiden raju hinnannousu. Monien ruoka-aineiden hinta on noussut Suomessa 20 tai jopa 40 prosenttia vuoden aikana.

Tästä huolimatta varakkaassa Suomessa päästään vähällä. Moni maa on paljon meitä riippuvaisempi tuontiruoasta. Venäjän hyökkäys Ukrainaan on sekoittanut maailmanlaajuiset elintarvikemarkkinat.

Ukraina vastaa yksin kymmenestä prosentista maailman vehnän viennistä. Hyökkäyssodan aloittanut Venäjä on sekin suuri maataloustuotteiden viejä, ja kärsii muiden maiden asettamista pakotteista.

– Lähi-itä ja Afrikan maat ovat suurimmissa ongelmissa, kun Ukrainan ja Venäjän vilja- ja kasviöljysatoja ei saada markkinoille, tutkija Pekka Kinnunen kertoo.

Kinnunen tutki väitöskirjassaan maailman ruokajärjestelmää erilaisin paikkatietomenetelmin. Kinnunen jakoi maapallon 50 kertaa 50 kilometrin ruuduiksi, ja haali tietoja kaikista avoimista datalähteistä.

Datamäärä oli valtava: eri alueiden vuotuiset sadot ja lannoitteiden käyttö, tiedot elintarvikkeiden kaupasta ja ruokahävikistä eri alueilla, lämpötila- ja kosteustiedot, maailman tie- ja rautatieyhteydet sekä laivareitit viimeisten vuosikymmenten aikana.

Väitöstyö piirtää yleiskuvan globaalin ruokajärjestelmän muutoksista 1980-luvulta tähän päivään. Uutiset ovat hyviä – ja huonoja. Ilahduttavaa on se, että ruoan saatavuus ja monipuolisuus ovat lisääntyneet joka puolella maailmaa viime vuosikymmeninä. Tätä on vauhdittanut globaali kauppa.

– Mutta samaan aikaan tuotanto on yksipuolistunut, varsinkin tärkeimmissä elintarvikkeiden tuottajamaissa, Kinnunen kertoo.

Esimerkiksi Yhdysvalloissa, Brasiliassa ja Australiassa proteiinien tuotanto on keskittynyt muutamiin harvoihin tuotteisiin. Brasilia tunnetaan naudanlihasta, Yhdysvallat on maailman suurin soijan tuottaja. Keskittyminen yhteen tai kahteen lajiin tekee kuitenkin globaalin ruokajärjestelmän entistä alttiimmaksi häiriöille.

– Samoin kauppa on keskittynyt entisestään. Kauppaa käydään vain muutamien kumppanien kanssa.

Näin esimerkiksi Ukrainan sodalla on dramaattiset vaikutukset osaan Afrikan maista.

Kinnunen kertoo, että markkinoiden keskittymiseen ei ole juuri kiinnitetty huomiota ruokaturvasta puhuttaessa.

Kinnusen väitöskirja paljasti myös sen, että ruokaturvaa arvioitaessa pitää tutkia koko arvoketjua, ei pelkästään sitä, mitä pelloilla kasvaa.

– Esimerkiksi Suomi on tuotannon suhteen hyvin omavarainen, mutta lannoitteet ovat tulleet pääasiassa Venäjältä.

Sama pätee muihinkin maatalouden tuotantopanoksiin, dieselistä aina karjanrehuihin.

Kuljetusmatkat tuhansia kilometrejä

Paikallinen ruoantuotanto on hyvä keino vähentää riippuvuutta maailman markkinoista. Aiheesta syntyi Kinnusen väitöskirjan oma suosikkipaperi, joka julkaistiin maailman arvostetuimpiin kuuluvan Nature-tiedelehden sisarjulkaisussa Nature Foodissa.

– Siinä katsoimme, mikä on lähituotannon potentiaali, miten paljon ruokaa voitaisiin tuottaa mahdollisimman lähellä kuluttajia.

Väitöskirja osoitti, että vain neljännes maailman väestöstä voidaan ruokkia paikallisella tuotannolla alle sadan kilometrin kuljetusetäisyyksiltä. Vaikka kaikki ruoka tuotettaisiin mahdollisimman lähellä, olisi keskimääräinen kuljetusmatka pellolta pöytään kuudelle tarkastellulle sadolle noin 2 200 kilometriä.

Yllättävä tieto oli sekin, että pisimmältä ruoka tulee Afrikan maihin, Euroopassa taas kuljetusmatkat ovat lyhimmät.

– Afrikka on ollut pitkään maanosa, jossa tuotanto ei pysty kattamaan kysyntää. Siellä riippuvuus kansainvälisistä markkinoista kasvaa edelleen.

Voiko tätä tulosta tulkita niin, että puhe lähiruoasta on varakkaan kansanosan hienostelua?

– Tietyllä tavalla kyllä. Lähiruokaa kannattaa suosia, mutta emme voi nojata pelkästään lähituotantoon.

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)

Kun Pekka Kinnunen aloitti väitöstutkimuksen teon 2017, tuntui ajatus suursodasta Euroopassa kaukaiselta.

– Nyt on realisoitunut, millaisia shokkeja ruokajärjestelmä voi kohdata.

Venäjän hyökkäyksen vaikutukset ovat suurimmat köyhissä maissa, jotka ovat hyvin riippuvaisia tuontielintarvikkeista.

– Huonoimmassa asemassa ovat ne, joilla on vähiten rahaa käytössä.

Viimeisen 50 vuoden aikana ruoan tuotanto on onnistunut pysyttelemään väestönkasvun vauhdissa, mutta ilmastonmuutos on tulevaisuudessa suuri haaste maailman ruokajärjestelmän sopeutumiskyvylle. Tänä kesänä ennätyshelteistä ja kuivuudesta kärsinyt Eurooppa on saanut toimia ilmastonmuutoksen vaikutusten koelaboratoriona.

Monipuolisuus tuo turvaa

Tulevaisuudessa väitöskirjan tutkimustieto ruokajärjestelmän haavoittuvuuksista on siis entistäkin arvokkaampaa. Tutkija harmittelee, että keskustelu ruokaturvasta sivuuttaa usein monimutkaiset vuorovaikutussuhteet.

Kinnusen väitöskirjan paikkatietoanalyysi paljasti lahjomattomasti, miten huonosti ruoan paikallinen kysyntä ja tarjonta kohtaavat. Halusimmepa tai emme, on globaali elintarvikekauppa nykymaailmassa välttämättömyys. Välillä uusi tieto tuntui lisäävän tuskaa.

– Väitöstyön aikana ymmärsi koko ajan paremmin ja paremmin, miten monimutkainen maailma on.

Mutta miten parantaa globaalia ruokaturvaa väitöskirjan opein? Tutkija suosittelee riskianalyysin tekoa niin kansallisesta maatalouspolitiikasta vastaaville kuin yksittäisille tuottajille.

– Auttaa, kun systeemin heikkoudet tunnetaan.

Resilientin ruokajärjestelmän avainsana on monipuolisuus.

– Ihmiset haluavat syödä monipuolisesti, ja myös tuotanto kannattaa pitää monipuolisena, ettei olla yhden lajin varassa.

Suomen ruokaturva on kansainvälisessä vertailussa hyvällä tolalla. Vuonna 2021 Global Food Security Index arvioi täkäläisen ruokaturvan 4. parhaaksi maailmassa. Uudessa työssään PTT:n maatalousekonomistina Pekka Kinnusen ja hänen kollegoidensa laatima tuorein tilannekatsaus kuitenkin maalaa tummia pilviä meillekin.

– Suomessa perustuotteissa, kuten vilja, maito ja liha, omavaraisuusaste on erittäin korkea, mutta niiden tuotanto on riippuvainen tuontipanoksista.

Tuotantopanosten niukkuus ja korkea hinta aiheuttavat epävarmuutta omavaraisuuteen lähivuosina maatalouden heikentyvän kannattavuuden vuoksi, varoittaa kesäkuussa 2022 julkaistu tilannekatsaus.

Tutkija jatkaa vielä monipuolisuuden korostamista.

– Pitää olla sitä omaa tuotantoa, mutta myös kauppayhteyksiä ulkomaille puskuriksi huonoille vuosille.

Huoltovarmuutta parantaa, kun kauppakumppaneita on useampia eri ilmansuunnilla.