Luova insinööri

"Tämä oli virhe”, Laura Lehtola ajatteli pian sen jälkeen, kun oli aloittanut sähkötekniikan opinnot TKK:lla 1997. Hän ei osannut kuvitella itseään alan töihin. Lehtola luisui opiskelemaan tietotekniikkaa, ohjelmistotuotantoa ja liiketoimintaa.

Ala vei mukanaan. Valmistuttuaan diplomi-insinööriksi 2003 Lehtola työskenteli yritystutkijana ja jatkoi ohjelmistoliiketoiminnan opintoja. Hän valmistui tekniikan lisensiaatiksi kolme vuotta myöhemmin. Sen jälkeen vuorossa oli väitöskirja Aalto-yliopistossa.

Aluksi Lehtola teki väitöskirjaansa Ohjelmistoliiketoiminnan ja -tuotannon instituutissa. Kun hän siirtyi töihin Teklaan eli nykyiseen Trimbleen, väitöskirjasta tuli iltapuhde. Se edistyi myös äitiyslomalla silloin, kun vauva nukkui.

Ohjelmistokehitystä teoriassa ja käytännössä

Väitöskirjassaan Lehtola tutki seitsemää suomalaista ohjelmistoyritystä; sitä miten ne käytännössä suunnittelevat tuotteidensa jatkokehitystä ja miten asiakkaalle luotava arvo tässä työssä näkyy.

Lehtolan mukaan ohjelmistoja on perinteisesti kehitetty yksittäisille tilaajille, joiden kanssa on voitu sopia tuotteen ominaisuuksista. Kun ohjelmistotuotteita tehdään laajoille markkinoille, haasteena on valita, mitä ominaisuuksia niihin sisällytetään ja varmistaa, onko niistä hyötyä loppukäyttäjälle.

– Tuotteen suunnittelussa pitäisi ottaa huomioon kolme näkökulmaa: yrityksen omat liiketoimintatavoitteet, tekniset rajoitteet ja mahdollisuudet sekä asiakkaan tarpeet.

Lehtola havaitsi, että näiden näkökulmien yhdistäminen on käytännössä haastavaa, koska usein organisaatiorajat ylittävän suunnittelun kulttuuri puuttuu.

– Olisi ymmärrettävä, että esimerkiksi bisnespäätöksiä ei voi vain tiputtaa tuotekehitykseen. Parempi tulos saataisiin, jos tuotekehityksen rajoitteet ja mahdollisuudet olisivat aidosti mukana suunnittelussa.

– Ohjelmisto on hyvin erilainen tuote kuin vaikkapa hammasharja. Sitä ei voi ”vain” valmistaa.

Lehtola on nyt äitiyslomalla, mutta hän kertoo tekevänsä myös työkseen melko lailla sitä, mitä on väitöskirjassaan tutkinut. Hän aloitti Trimblellä käytettävyysasiantuntijana. Hän piti ohjelmistoprojekteissa huolta, että tuote on käyttäjän näkökulmasta looginen ja miellyttävä.

Nyt hän on Software Manager eli tiimin vetäjä, joka toimii liiketoiminnasta ja ohjelmiston kehittämisestä vastaavien välissä tulkkina. Lehtolan tehtävänä on viestiä ohjelmoijille mitä asiakkaat haluavat, ja toisaalta liiketoimintaihmisille minkälaisia rajoituksia tekniikka asettaa.

– Ohjelmistokehityksessä on usein haasteena se, että ihmiset puhuvat eri kieltä. Mietin, miten saada ryhmä fiksuja ihmisiä, joilla on kaikilla oma osaamisalueensa, työstämään yhdessä jotakin monimutkaista.

Vahingossa kirjailijaksi

Viime vuonna Otava julkaisi Lehtolan esikoisromaanin Pelkääjän paikalla. Miten tekniikan lisensiaatti päätyi kirjoittamaan fiktiivisen romaanin rakkaudesta?

– Vahingossa, kirjailija hymyilee.

Lehtola halusi uuden harrastuksen. Kirjoittaminen kiinnosti häntä, mutta valmiita tekstejä ei ollut päätynyt edes pöytälaatikkoon. Hän ilmoittautui lokakuussa 2013 kirjoituskurssille ja alkoi työstää vaadittua esitehtävää.

Kurssi peruttiin liian vähäisen osallistujamäärän takia, mutta Lehtolan kirja oli jo saanut alkunsa. Aluksi se oli tosin vain harrastus.

– Upposin tarinaan ja työstin sitä työpäivän jälkeen, lähinnä öisin sekä myöhemmin äitiyslomalla. Siitä tuli yhteisöllinen juttu, kun aloin lähettää tekstiä parille kaverille jatkokertomustyyliin.

Lehtolan ystävät ja aviomies kommentoivat tekstiä, ja kun ajatus kirjasta syntyi, he olivat heti kannustamassa.

Sparrauksen lisäksi Lehtola kiittelee puolisoaan joustavuudesta. Samaa joustavuutta löytyy myös Trimblestä ja Aalto-yliopistosta. Se on mahdollistanut Lehtolalle romaanin ja väitöskirjan tekemisen päivätyön ja perheen ohella.

Miten isoja projekteja sitten saa valmiiksi kaiken keskellä?

– Osaan tehdä asioita pienissä paloissa, vaikka vain puoli tuntia kerralla. Ja kotitöiden suhteen en ole niin tarkka. Lisäksi romaani ja väitöskirja olivat mukavaa vaihtelua ja älyllistä haastetta.

Lehtola kertoo, ettei hänelle tule aloitetuista projekteista mieleen, että ne voisi jättää kesken.

– Jos tekeminen alkaa tuntua haastavalta, en hätäänny. Ajattelen, ettei se voi olla Amerikan-temppu. Joku muukin on tämän joskus tehnyt, hän kuvailee.

Laura Lehtola, 37, viihtyy Roihuvuoren kirjastossa. Hän on työstänyt siellä romaaniaan Pelkääjän paikalla ja väitöskirjaansa Linking Long-Term Product Planning and Requirements Prioritization to Customer Value Creation.

Rakkaudesta ja syövästä

Pelkääjän paikalla kertoo nuoren parin rakkaudesta, joka muuttaa muotoaan, kun toinen sairastuu vakavasti. Kirjan päähenkilö Aapo yrittää puolison kuoltua jatkaa lapsiperheen arkea ja selvitä surustaan. Välillä kirjassa palataan aikaan, jolloin kaikki oli vielä nuoren parin elämässä hyvin.

Miten Lehtola päätyi aiheensa pariin?

– Olin omassa elämässäni törmännyt siihen, etteivät kaikki elä vanhoiksi. Elokuvissa kuolema on dramaattista. Tosielämän kriisit koostuvat minuuteista, joissa tapahtuu mielen liikkeitä.

Häntä oli myös ärsyttänyt naistenlehtien tapa kuvata syöpää.

– Olen nähnyt, että syöpä vaikuttaa moniin asioihin. Syöpä ei ole pelkkä pallura ihmisen maksassa, vaan se levittäytyy ihmisten väliin ja ympärille myös henkisesti.

Rankasta aiheesta huolimatta kirjassa on paljon nasevaa huumoria, joka kumpuaa monesti diplomi-insinööri Aapon ratkaisukeskeisestä ja rationaalisesta tavasta suhtautua asioihin.

”Vain nössöt jäävät kuuntelemaan viulunsoittoa Titanicille, minä ja jamesbondit hyppäämme pelastuslauttaan. Minä etsin itselleni uuden naisen.”

Kaaoksesta kosmokseen

– On hassua, että usein insinöörit ja taiteilijat ajatellaan vastakkain, ikään kuin heillä ei olisi mitään yhteistä, Lehtola pohtii.

Hän näkee ohjelmistokehityksen luovana työnä, jossa on suunnittelua, uuden keksimistä ja ongelmia, joita ratkotaan yhdessä. Hän löytää yhteistä myös romaanin, väitöskirjan ja ohjelmistoprojektien väliltä.

– Niissä kaikissa on sama kaaoksesta kosmokseen -polku. Tekeillä on jotakin isoa ja epäselvää, mutta pitää uskoa, että se selkeytyy. Työtä tehdään iteroiden; projektista tai kirjasta tehdään se osuus, joka voidaan, ja luotetaan siihen, että sitä työstäessä syntyy uutta ymmärrystä, jonka avulla pääsee taas eteenpäin.

Kirjoittaminen on Lehtolasta insinöörityötä henkilökohtaisempaa. Kirjailija joutuu käsittelemään omia tunteitaan ja tulee samalla paljastaneeksi käsityksiään elämästä.

– En ollut tottunut omituiseen itsehäpeään, joka liittyy taiteen tekemiseen.

Hän aikoo jatkaa kirjoittamista, muttei vielä lupaa seuraavaa kirjaa. Ohjelmistoalan lisäksi häntä kiinnostaa myös tutkimustyön tekeminen.

– En yleensä lukitse tulevaisuuden suunnitelmia liian tiukasti. Tyypillisesti innostun uusista projekteista, ryhdyn toimeen ja uppoudun aiheeseen.