Microsoftin yt-neuvottelut päätökseen – hallitukselta lisätukea irtisanottaville

|
Uutinen
Kuuntele

Microsoftin heinäkuun alussa käynnistyneet yt-neuvottelut ovat päättyneet. Microsoft perustaa uuden tukiohjelman irtisanottaville.

Yt-neuvottelujen tuloksena Salon tuotekehitysyksikkö suljetaan. Vähennykset ovat yhteensä Salosta, Tampereelta ja Espoosta noin 2 300 henkilötyövuotta.

Microsoft perustaa uuden tukiohjelman auttaakseen ihmisiä muutosvaiheessa.

Hallitus puolestaan aikoo nostaa julkisten toimijoiden palvelukykyä niin, että Microsoftilta lähtevien työntekijöiden tarvitsemaa neuvonta- ja tukipalveluja on tarjolla kaikille niitä tarvitseville.

Finprolle osoitetaan lisäresursseja vapautuvan osaamisen ja tästä kiinnostuneiden yritysten yhteen saattamiseen. Microsoftilta vapautuva osaamispääoma hyödynnetään Suomen yrityskentän uudistumisessa sekä ulkomaisten yritysten toimintojen sijoittumisessa Suomeen. Myös Tekesille on luvassa lisäresursseja yritysten kansainvälisen liiketoiminnan kehittämiseen.

TEK järjestää yt-infoja ja koulutusta kolmella paikkakunnalla

Myös TEK tukee Microsoftin henkilöstöä. Neuvottelujärjestömme Ylemmät Toimihenkilöt YTN järjestää infotilaisuuksia Microsoftin henkilöstölle Salossa, Espoossa ja Tampereella.

Tilaisuuksissa kerrotaan liittojen tarjoamista palveluista ja työttömyysturvasta. TEKistä paikalla ovat alueasiamies ja Urapalvelut-yksikön johtaja Sari Taukojärvi, jotka kertovat muun muassa TEKin ura- ja lakipalveluista. Lisäksi tilaisuudessa esiintyvät IAET-kassan, verohallinnon ja Microsoftin HR-osaston edustajat.

Tilaisuudet järjestetään Salossa 25.8., Espoossa 27.8. ja Tampereella 1.9.

Osalla paikkakunnista tilaisuuksia järjestetään sekä suomeksi että englanniksi. Varmista oman paikkakuntasi aikataulu luottamusmieheltäsi.

Lisäksi TEK järjestää yhdessä Insinööriliitto IL:n kanssa jäsenilleen kaksi maksutonta koulutusta Salossa 3.9. ja 9.9. Ensimmäisen koulutuksen aiheena on ”Opi puhumaan osaamisestasi” ja toisen ” Viilaa LinkedIn-profiilisi kuntoon”. Kouluttajina toimivat TEKin ja IL:n uravalmentajat.

Avainsanat: