Vauhti yllätti korkeakoulut
Covid-pandemia pakotti korkeakoulut siirtymään nopealla aikataululla etä- ja hybridiopetukseen. Hybridiopetus on opetusta, jossa osa ryhmästä on samanaikaisesti opetustilanteessa läsnä ja osa on etänä.
Korkeakoulut olivat valmistautuneet etä- ja hybridiopetukseen jo pidemmän aikaa, mutta siirtymisen mittakaava ja aikataulu yllättivät. Opetuksen käynnistyessä moni kysymys jäi vielä vaille vastausta.
Monella tekniikan alalla, kuten esimerkiksi IT-opinnoissa, oli kuitenkin jo ennen koronaa siirrytty pitämään myös etäkursseja, joten opettajilta vaadittavat valmiudet ja tarvittava infrastruktuuri olivat jo olemassa, ja siirtyminen tapahtui varsin kivuttomasti.
Etäopetus korostaa opiskelutaitoja
Hybridi- ja etäopetus yllättivät myös opiskelijat.
Etäopetusta on kahta tyyppiä: osa kursseista edellyttää, että opiskelija osallistuu etänä opetustilaisuuteen tietyn aikataulun mukaisesti, osa taas antaa tälle täyden vapauden suorittaa kurssia silloin, kun tälle sopii, joskin tehtävillä voi olla tietyt deadlinet, joita täytyy noudattaa.
Siirtyminen hybridi- ja etäopetukseen korosti opiskelutaitojen lisäksi entisestään opiskelijan omaa vastuuta opiskelustaan. Opetusjärjestelyt vaikuttivat opintojen etenemiseen, mutta osa vaikutuksesta tuli myös opiskelijoiden omista päätöksistä, jotka eivät olleet riippuvaisia siitä, kuinka hyvin asiat oli suunniteltu ja ennakoitu. Olivatko opiskelijat aidosti läsnä etäopetustilanteissa, sisäistivätkö opiskelijat käsiteltävän aiheen vai vilkaisivatko vain nauhoitteen pikakelauksella tai jättivät sen joskus myöhemmin katsottavaksi? Kävivätkö opiskelijat etäopetuksen tueksi tarkoitetut oheismateriaalit läpi?
Etä- ja hybridiopetuksella saattoi olla opiskelijalle myös taloudellisia vaikutuksia matka- ja asumiskustannuksina. Jäikö hän näistä syistä tulematta lähiopetukseen, silloinkin, kun sitä olisi ollut tarjolla?
Kuka tilasi nauhoitetun monologin?
Nopea opetusmuodon muutos ei monessa tapauksessa tuottanut hybridiopetusta varsinaisessa merkityksessä. Hybridiopetuksen pedagogiseen suunnitteluun ei ollut aikaa eikä usein valmiuksiakaan. Opetustapahtuma siirtyi sähköisesti vastaanottajalle usein samassa muodossa kuin opetus aiemmin luentosalissa, pahimmillaan kahden tunnin pituisena opettajan yksinpuheluna tai jopa valmiiksi nauhoitettuna luennointina. Useimmiten opetus järjestettiin – oli kyseessä sitten luento, harjoitukset tai harjoitustöiden ohjaus – vain kampuksella lähiopetuksena tai etänä, mutta harvoin aitona hybridinä. Erilaisten harjoitusten toteuttaminen aitona hybridinä koettiin hyvin haastavana.
Mistä vuorovaikutus hybridiluennolle?
Pedagogisesti rakennettu opetustapahtuma on vuorovaikutteinen. Luennon tulisi sisältää aktivoivia vaiheita, aikaa opiskelijoiden välisille pohdinnoille, tilaa kysymyksille ja kertaukselle. Miten tämä onnistuu, jos esimerkiksi 200:sta opiskelijasta vain 30 on paikan päällä ja loput katsovat tallennetta? Jos luento on tallenne, niin jääkö perinteinen luentomuotoinen lähiopetus käytännössä tarpeettomaksi? Millainen muoto luentotallenteella olisi?
Pedagogisesti olisi perusteltua jakaa luento osiin ja rakentaa osien väliin aktivoivia, kertaavia tehtäviä käsitellyn asian sisäistämiseksi. Ennakkotehtävät flipped learning -hengessä ovat oppimisalustoilla helpommin toteutettavissa kuin lähiopetuksessa. Luentotallenteen osien katseluoikeus on säädettävissä ja opiskelijan oikeutta edetä voidaan ohjata oppimistavoitteiden saavuttamiseksi. Opetuksen tulee olla täten hyvin käsikirjoitettu.
Opiskelijat tulevat paikan päälle, jos tilaisuudella on lisäarvoa verrattuna etäopetukseen tai tallenteen katsomiseen. Jokaiselle opiskelijalle tämä ei ole mahdollista, koska monet kurssit on avattu myös aikuisopiskelijoille (usein perheellisille ja työssäkäyville), jatkuvan oppimisen periaatteen mukaisesti. Hybridiopetus ja etäopetus pitää siten suunnitella täysin eri lähtökohdista, kaikki eri kohderyhmät huomioiden.
Onko tämä tallenneopetusta?
Mikä on kannustin ylläpitää ja kehittää kursseja, jos ne löytyvät vuodesta toiseen nauhoitteina? Miten päivitykset hoidetaan nauhoitettujen luentojen osalta?
Luentonauhoitteiden päivittäminen edellyttää enemmän aikaresursseja kuin lähiopetuksessa pidettävän luennon. Saako opettaja palkkaa (työsuhde) ja millä perustein, jos viime vuonna nauhoitti luennon ja tänä vuonna vain vastaa tenteistä? Puhutaanko tallenneopetuksesta?
Nämä ovat kaikki kysymyksiä, joihin pikemminkin ennemmin kuin myöhemmin pitää löytää vastauksia.
Opetustilanne on mietittävä uusiksi
Yliopistoilla on jo tiloja, jotka soveltuvat hybridiopetukseen ja joissa on tarvittava tekniikka sekä läsnäolijoita että etänä opiskelevia varten. Vuorovaikutus on – ainakin teoriassa – mahdollista saada aikaiseksi.
Opetustilanne tulee miettiä uusiksi. Vuorovaikutteisuus tulee toteuttaa eri tavalla kuin tähän asti. Kehittämiselle ja uuden tekemiselle on varattava aikaa ja resursseja. Jotta etänä opiskelevat tulisivat todella kohdatuiksi samanarvoisina oppijoina läsnä olevien kanssa, pitäisi opetustilassa olla kaksi opettajaa, tai ainakin opettajan apuna kurssiassistentti, joka voisi huolehtia etäoppijoiden kysymyksistä ja kommenteista. Yhden opettajan on hyvin vaikea samanaikaisesti havainnoida molemmat ryhmät, ja etäopiskelijoiden chat-kanava saattaa jäädä kokonaan huomiotta, jopa näkymättömiin, käytössä olevasta tekniikasta riippuen.
Sellaisia tiloja, jossa aito kahdensuuntainen hybridiopetus ja vuorovaikutus toteutuvat, on toistaiseksi yliopistoissa kuitenkin vähän. Kalliina tiloina niitä olisi käytettävä tehokkaasti. Tehokäyttö voisi tarkoittaa luentoaikojen laajentamista pitkälle iltaan, esimerkiksi klo 21 asti, mikä opiskelijoiden ja opetustyötä tekevien jaksamisen kannalta ei ole millään muotoa toivottava eikä hyväksyttävä kehityssuunta. Myös opiskelijajärjestöt vastustavat iltaopetusta muun muassa perheellisten opiskelijoiden tarpeisiin viitaten.
Yliopistojen kiinteistöstrategioissa tiloja ollaan kuitenkin ennemminkin vähentämässä kuin lisäämässä.
Kohtaamiset kunniaan!
Opiskelijat haluavat opiskelijaelämänsä ja yliopisto-opintokokemuksen. Vaikka he itse opinnot suorittaisivatkin pääosin muuten kuin luennoilla istumalla, niin tarve tulla paikan päälle kampukselle, jossa Kelan tukema opiskelijaruokailu, sosiaaliset kohtaamiset ja vertaistapaamiset tapahtuvat, on ilmeinen. Miten siis voimme tukea tätä?
Emme saa aliarvioida vertaisoppimisen ja ryhmäytymisen merkitystä opintomenestyksessä ja ammatillisessa kasvussa. Ajatusta voi verrata kirjastojen kehittymiseen viime vuosina. Opetuksen kehittämisen rinnalla kampuksia ja kampuselämää tulee kehittää viihtyisinä, inspiroivina ja houkuttelevina oppimisympäristöinä. Sosiaaliset kohtaamiset ovat tärkeitä. Ellei opiskelijat ryhmäydy ja kohtaa, jää tärkeitä opiskelu- ja työelämätaitoja kehittymättä ja tulevaisuuden kannalta tärkeitä verkostoja syntymättä.
Paluu kampukselle
Etäopiskelun jälkeen palaaminen kontaktiopetukseen voi olla opiskelijalle henkisesti raskasta. Osa opiskelijoista voi kokea kampukselle paluun haastavana tai jopa pelottavana. On muistettava, että korona-aikana usealta vuosikurssilta jäi yliopistoyhteisöön kiinnittyminen kesken tai peräti tapahtumatta.
Onko opetuksesta houkutustekijäksi ja vientituotteeksi?
Hybridiopetus tuottaa haasteita myös opiskelijavaihtoon ja yliopistojen kansainvälisille tutkinto-ohjelmille. Kuinka houkutteleva kohde Suomi opiskelijalle on, jos opetus pääsääntöisesti järjestetään etänä tai kurssin ainoat lähiopetuksessa olevat ovat vaihto-opiskelijoita?
Kansainvälisten ohjelmien opiskelijat eivät Covidin aikana välttämättä käyneet kertaakaan Suomessa, nähneet toisiaan ja opiskelupaikkaansa.
Korkeakoulujen kansainvälisten tutkinto-ohjelmien on kehitettävä houkuttelevuuttaan ja tuettava opiskelijoiden integroitumista Suomeen. Sama koskee vaihto-ohjelmia. Jos korkeakoulumme vaihto-ohjelmat menettävät suosiotaan hybridiopetuksen kehityksen sivutuotteena, vähenevät omien opiskelijoidemme vaihto-opiskelumahdollisuudet.
Haasteiden rinnalla on myös mahdollisuuksia. Opetuksen vienti on mahdollisuus. Korkeakouluissa Covid-aikana suoritettu digitaalinen kvanttihyppy antaa aivan uudet näkymät koulutusviennille. Etäopetuksen tuotteistaminen voisi olla seuraava askel yliopistojen ja korkeakoulujen kansainvälistymiskehityksessä. Suomea on pidetty opetuksen kehittämisen ja opetuksen viennin edelläkävijänä ja näin pitäisi olla jatkossakin.
Eteenpäin
Korona-aikana tapahtuneen hyvään alkuun päässeen opetuksen kehitystyön on jatkuttava. Entiseen ei ole paluuta. Hybridi-, etä- ja monimuoto-opiskelu ovat tulleet jäädäkseen.
Etäopintojen hyötyjä ja haittoja on kuitenkin tarkasteltava kriittisesti. Opetuksessa on panostettava laatuun ja henkilöstön osaamiseen, mutta myös jaksamiseen. Kurssien opetusmuodot tulee tehdä pedagogisten ratkaisujen pohjalta, ei tila- tai henkilöstökustannusten hallinnan näkökulmasta. Kehitystyö edellyttää lisää kohdennettuja resursseja. Opetusmateriaalin digitalisoituminen sisältää myös työsuhdenäkökulman ja tästäkin on käytävä asianmukaiset keskustelut ja suunniteltava menettelytavat.
TEKin työelämäasiantuntija Daniel Valtakari kirjoitti blogitekstin yhteistyössä TEKin Korkeakouluvaliokunnan ja korkeakouluyhdistysten kanssa.
