Hyvä lukija, kiitos kun jaksoit lukea TEK-lehden viimeiselle sivulle saakka. Olen TEKin uusi viestintäjohtaja ja tämän lehden päätoimittaja. Kommentoin tällä palstalla maailman menoa Tekniikan akateemisten näkövinkkelistä. Nostan keskusteluun kolme ajankohtaista asiaa. Vinkit aiheista, joita toivotte täällä käsiteltävän, ovat tervetulleita. Toivon myös, että keskustelu jatkuu Twitterissä TEKin tilillä.
Työmarkkinajargonista. Olen tehnyt tähänastisen työurani yritysten palveluksessa, taloustoimittajana ja konsulttina. Järjestö on erilainen työympäristö kuin yritys. Täällä ei myydä eikä tehdä tulosta vaan edistetään yhteistä hyvää. Erilaista on myös kielenkäyttö. Kuumina käyvien tes-neuvottelujen vuoksi tulin heti upotetuksi työmarkkinaslangiin. Se on munkkilatinaa tavalliselle palkansaajalle. Me TEKin viestinnässä teemme jatkossa parhaamme kääntääksemme ay-termit suomen kielelle. Ei saa olla niin, että tärkeät asiat hukkuvat kapulakieleen.
Mielenrauhasta. Maailman suurimmalle naparetkelle osallistunut professori Jari Haapala kertoi Hesarissa (HS 17.1.), että parin kuukauden reissu Pohjoiselle jäämerelle nettiyhteyksien ulottumattomiin, pimeyteen jääkarhujen keskelle, oli kuin retriitti. Ei ollut jatkuvia keskeytyksiä, somea eikä kuluttamista. Sai keskittyä työntekoon, kirjojen lukemiseen ja lepäämiseen. Se pisti miettimään. Tarvitseeko mennä kahdeksi kuukaudeksi jäälauttojen keskelle päästääkseen eroon somesta ja kuluttamisesta? Vai onnistuisiko niiden karsiminen omassa arjessa?
Ilmastotalkoista. Parikymppinen poikani eroaa minusta edukseen monessa asiassa. Esimerkiksi siinä, että hän ei halua mitään tavaraa. Luulisi, että opiskelijakämpästä puuttuisi jotain, mutta ei kuulemma puutu. Ihailen häntä ja häpeän itseäni. Olisiko vuosi 2020 meille kuluttajasukupolville suuri poisoppimisen vuosi? Te, rakkaat lukijat, voitte tehdä muutakin kuin oppia eroon pahoista tavoista. Te voitte osaamisellanne pelastaa maailman. Kertokaa meille, miten se tapahtuu.
Kirjoitus on julkaistu aiemmin TEK-lehdessä 1/2020.
