Näin TEK palvelee poikkeustilanteessa

|
Uutinen
Kuuntele

HuoliLinja, webinaarit, verkkovalmennukset, etävappu... TEK reagoi nopeasti koronatilanteeseen.

TEK järjestää vuosittain satoja jäsentilaisuuksia ja koronan aiheuttama poikkeustilanne käynnisti monia uudistuksia myös TEKissä. Esimerkiksi kaikki kevään tapahtumat muutettiin webinaareiksi.

– Muutaman tilaisuuden jouduimme perumaan tai siirtämään syksyksi, mutta valtaosa tapahtumistamme muutettiin webinaareiksi. Tämä ratkaisu tuntui olleen oikea, koska kiinnostus etätapahtumia kohtaan ei ole koskaan aiemmin ollut yhtä suurta, kertoo TEKin tapahtumakoordinaattori Arja Lindfors.

– Toki meillä on ollut todella loistavia ja ajankohtaisia webinaaripuhujiakin. Esimerkiksi toukokuun lopun Frank Martelan webinaari merkityksellisestä elämästä oli huippusuosittu. Myös Ulla Vilkmanin etäjohtamisen webinaari sai suuryleisön, Lindfors jatkaa.

TEK on käynnistänyt myös palveluvisioon liittyviä verkkovalmennuspilotteja Aalto EE:n sekä Academy of Brainin kanssa. Lisäksi täysin koronatilanteisiin liittyviä etätilaisuuksia on järjestetty useampia. 

Erityisen paljon koronatilanne on näkynyt jäsenten lomautuksiin liittyvien yhteydenottojen määrissä TEKin lakipalveluissa. Myös uravalmennusta kaivataan enemmän ja tähän liittyviä verkkovalmennuksia lisättiinkin valikoimaan erityisesti keväällä.

TEK avasi myös jäsenilleen puhelinpalvelu Heltti HuoliLinjan, jossa tekkiläiset voivat keskustella huolistaan yhdessä mielen hyvinvoinnin ammattilaisten kanssa. Pilottina toteutettu palvelu on kaikkien TEKin jäsenten käytössä 31.8.2020 asti. Lue lisää palvelusta. 

Palveluiden lisäksi jäsenet kaipaavat myös paljon tietoa. Tiedon tarvetta on tyydytetty muun muassa kokoamalla TEKin verkkolehteen korona-ajan tietopaketti, jota on päivitetty jatkuvasti tilanteen edetessä.

Korona-ajan tietopaketti: lehti.tek.fi/korona