Ole läsnä opiskelijalle

Opiskelijoiden jaksaminen on hätä­tilassa, toteaa Henri Heikin­talo.

– Joka kolmas korkeakouluopiskelija kokee ahdistusta ja masennusta, kaksi viidestä kokee opiskelu-uupumusta, hän sanoo.

Heikintalo työskentelee Nyytissä MiehenTila-hankeen ja vapaaehtoistoiminnan asiantuntijana. Hän on työssään perehtynyt opiskelijoiden jaksamista käsitteleviin tutkimuksiin. Nyyti ry on järjestö, joka edistää opiskelijoiden mielenterveyttä ja opiskelukykyä.

Heikintalon mainitsemat tutkimustulokset ovat peräisin vuoden 2021 valtakunnallisesta Korkeakouluopiskelijoiden terveys- ja hyvinvointitutkimuksesta (KOTT). Tutkimuksen toteutti Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL.

– Koronapandemia ja Ukrainan sota ovat eskaloineet tilannetta entisestään. Nyt kun korona hellitti, hintojen noususta tuli uusi kriisi. Opiskelijoille toimeentulo on entistä isompi haaste.

Tilannekuva on synkkä, muttei toivoton.

– Ilmastonmuutosta, koronaa ja sotaa ei yksi ihminen ratkaise, mutta arjen mikrotasolla meistä jokainen voi tukea toisen ihmisen hyvinvointia, Heikintalo sanoo.

Hänen mukaansa hyvä lähtökohta on ihan tavallinen ”mitä kuuluu” -kysymys. Jos esimerkiksi lapsesi tai läheisesi opiskelee korkeakoulussa ja olet huolestunut hänestä, kysy kuulumisia.

– Valitse rauhallinen ja turvallinen tilanne. Kysymällä kuulumisia voit osoittaa, että välität.

Heikintalon mukaan kysymyksen tarkoitus ei ole avata hanoja ja saada tarkkaa vastausta toisen ihmisen tilanteesta. Kysymyksen tarkoitus on osoittaa, että annat mahdollisuuden toiselle ihmiselle kertoa tilanteestaan. Toiselle ihmiselle jää valinta, mitä hän mahdollisuudella tekee.

Yksinäisyyttä on vaikea tunnistaa

Korona-aikana opiskelijoiden yksinäisyyden kokemukset lisääntyivät. KOTT-tutkimuksen mukaan neljäsosa korkeakouluopiskelijoista kokee haitallista, pitkittynyttä yksinäisyyttä ja yli puolella opiskelijoista on ollut kokemuksia satunnaisesta yksinäisyydestä.

Annina Lindberg työskentelee Nyytissä Yksinäisyystyö korkeakouluissa -hankeen päällikkönä. Hän kertoo, että tilanteen haastavuutta lisää yksinäisyyteen liitetyt myytit.

– Moni kokee, että on ainoa, joka on yksinäinen. Ja että itsessä on jotain vikaa, kun tuntee yksinäisyyttä. Olisi tärkeää, että opiskelijat ymmärtäisivät, miten yleisiä yksinäisyyden kokemukset ovat, hän sanoo.

Toinen myytti liittyy mielikuvaan yksinäisestä ihmisestä. Lindbergin mukaan piintynyt käsitys on, että yksinäinen ihminen välttelee muita ja kulkee seinien viertä. Jos opiskelija ei tunnista itseään tästä yksinäisyyden mallista tai jos hänen läheisensä ei näe opiskelijassa näitä piirteitä, on vaikea tunnistaa ja tunnustaa yksinäisyyttä.

– Neuvoni vanhemmille on: ole avoimin mielin. Henrin neuvo kuulumisten kyselystä toimii tässäkin. Kysy onko lapsellasi opiskelukavereita, löytääkö hän lounasseuraa ja miltä ryhmätyöt tuntuvat. Saako lapsesi ryhmässä asiansa tuotua esiin? Konkreettisten asioiden kautta voit hahmottaa, mikä lapsesi tilanne on.

Lindberg suosittelee välttämään neuvojen tuputtamista.

– ”Mene vaan tapahtumiin, ole reipas!” Jos annamme vanhempina tällaisia neuvoja, olemme jo kadottaneet yhteyden lapseemme. Tällaisilla neuvoilla vahvistamme lapsessa tunnetta, että hänen pitäisi olla erilainen ollakseen hyväksytty.

Jos vaikuttaa siltä, että lapsi on yksinäinen, hänen kanssaan voi yhdessä miettiä, mitä tilanteelle kannattaa tehdä.

Lindbergin mukaan keskustelua yksinäisyydestä ei ole syytä vältellä, vaikka tuntuisi siltä, ettei tiedä mitä sanoa. Ei vanhemmalla tarvitse olla ratkaisua lapsensa ongelmaan. Usein riittää, että vanhempi on läsnä ja osoittaa tukiverkon olemassa­olon.

Ikä tuo kriisinkestävyyttä

Lajikato, ilmastonmuutos, pandemia, sota, inflaatio… Olemmeko menossa hyvää kohti vai suoraan seuraavaan kriisiin? Epävarmuus vaikuttaa tulevaisuudenuskoon.

Korkeakouluopiskelijat ovat monipuolinen porukka, mutta iso osa heistä on Lindbergin mukaan nuoria aikuisia, joille oman identiteetin rakentaminen on ajankohtaista. He etsivät paikkaansa maailmassa ja testaavat siipiään. Epävarma tulevaisuus vaikuttaa nuoriin enemmän kuin heidän vanhempiinsa, joilla on yleensä elämän tukirakenteet eli perhe, työ ja koti olemassa.

– On yleistä, että korkeakouluopiskelija asuu ensimmäistä kertaa omillaan, ehkä uudella paikka­kunnalla. Hänen pitäisi tutustua ihmisiin ja oppia elämänhallintaa. Onhan se ainutlaatuinen elämän­vaihe, Heikintalo sanoo.

– Vanhemmat ihmiset ovat joutuneet elämänsä aikana jo läpikäymään erilaisia kriisejä. Heistä on kouliintunut selviytyjiä. Nuorena perspektiivi elämään on erilainen: kriisit voivat tuntua perustavanlaatuisilta, Lindberg lisää.

Tuppisuinen kansa

Annina Lindbergin mukaan Suomen yksilökeskeisessä, kilpailuhenkisessäkin kulttuurissa saatamme olettaa, että läheisemme tietävät, että olemme heistä kiinnostuneita. Kiinnostus kannattaa kuitenkin sanoittaa.

– Jaettu huoli tuntuu pienemmältä. Voimme toiminnallamme vahvistaa läheistemme tulevaisuudenuskoa.

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)

Ajatus henkilökohtaisesta tilasta on toinen kulttuurinen piirre, joka estää meitä keskustelemasta. Lind­bergin mukaan suomalainen helposti pelkää tunkeutuvansa toisen henkilökohtaiseen tilaan ja utelevansa.

Henri Heikintalon hihatuntuma on, että suomalaisuuteen kuuluu ratkaisukeskeisyys, joka tulee esiin esimerkiksi, kun lapsella on ongelmia. Kun lapsi oli pieni ja satutti jalkansa, vanhempi ratkaisi tilanteen laastarilla tai lääkärikäynnillä. Aikuistuvan nuoren jaksamis- tai mielenterveyshaasteet eivät hoidu samoin konstein.

– Kun juttelet nuoresi kanssa, älä ota lähtökohdaksi, että ratkaiset hänen ongelmansa, Lindberg sanoo.

Mistä saa apua?

Jos vaikuttaa, että nuori tarvitsee muutakin tukea kuin mitä vanhemmalla on antaa, apua antavia tahoja voi etsiä yhdessä nuoren kanssa. Ylioppilaiden terveyden­hoito­säätiö YTHS on hyvä paikka aloittaa. Myös Nyytillä on tarjolla erilaisia vertaistuen muotoja opiskelijoille.

Avun hakemista ei kannata lykätä. Annina Lindbergin mukaan varhainen puuttuminen esimerkiksi jaksamisongelmiin on tärkeää, jotta tilanne ei kriisiydy. Mielen­terveyteen liittyy edelleen turhaan häpeän leima, mikä estää hakeutumista avun piiriin.

– Avun hakeminen on aina fiksu ja rohkea teko, Henri Heikintalo summaa.

Ja avun antaminen – sillekin on rajansa. Jos haluaa olla lapsensa tukena, on hyvä huolehtia myös omasta jaksamisestaan.

– Ei siitä ole hyötyä, että avun tarvitsija ja avun antaja molemmat ylikuormittuvat. On tärkeää asettaa rajat auttamiselle. Tiedosta, paljonko voimavaroja sinulla on tukea lastasi tai lähimmäistäsi, Heikintalo sanoo.

• Vinkaa opiskelijalle www.nyyti.fi/hankkeet:

MiehenTila-­vertaisryhmiä

Yksinäisyystyö korkeakouluissa -toimintaa

• Lue myös: Korkeakoulun kynnyksellä