Pekka Koivukunnas ja Juha Lipponen keksintöä hyödyntävän paperikoneen pienoismallin ääressä.

Paperikoneiden uudistajat

|
Uutinen

1990-luvun alussa syntyi Valmetin tehtaalla Järvenpäässä diplomityö, joka uudisti aikakauslehtipaperikoneiden pintakäsittelyteknologian.

Kuvassa OptiCalender Multinipin keksijät. Elomaticin innovaatioasiantuntija, DI Pekka Koivukunnas (vasemmalla) ja Aalto-yliopiston työelämäprofessori, TkT Juha Lipponen keksintöä hyödyntävän paperikoneen pienoismallin ääressä Valmetin aulassa Järvenpäässä.

Juha Lipposen ja Pekka Koivukunnaksen patentoitu keksintö mahdollistaa aikakauslehtipaperikoneen monitelakalanterin telaston kuormittamisen niin, että jokainen tela kuormittuu yhtä paljon. Keksintö uudisti ja tehosti 1990-­luvulla yli sata vuotta käytössä olleen teknologian. Sen ansiosta teknologiayritys Valmet sai paperiteollisuudessa vuosikausiksi monitelakalantereiden markkinajohtajuuden. Valmet on myynyt kalantereita arviolta miljardin euron arvosta.

Keksintö syntyi vuonna 1993, kun Valmet pyysi Lipposen kehittämään diplomityönään uuden kalanterikonseptin vanhentuneen tilalle. Valmetilla tuolloin työskennellyt Koivukunnas ohjasi Lipposen työtä.

Ennen kaksikon keksintöä monitelakalanterin telaston pääasiallinen kuormitustapa oli painovoima. Erilaisista mekaanisista syistä telojen painoa ei pystysuuntaisessa telastossa voinut tukea laitteen runkoon, joten telastossa vallitsi kasvava kuormitus: ylemmät telat kuormittivat alempana olevia.

– Telaston kuormituspotentiaalista hukattiin noin puolet, koska telaston yläosaan ei voinut kohdistaa lisäkuormitusta rikkomatta alimpia teloja, Lipponen kuvailee.

Näin pystyimme kuormittamaan koko telastoa samalla kuormalla. Kuormituskapasiteetti periaatteessa kaksinkertaistui.
- TkT Juha Lipponen

Lipposen ja Koivukunnaksen ratkaisu oli mitoittaa kalanterin rakenteellisesti erilaiset telat niin, että telastolla oli keskenään sama painovoimasta johtuva taipuma. Vakioinnin ansiosta telaston koko paino oli mahdollista tukea koneen runkoon, jolloin telojen paino ei enää kuormittanut alempana olevia teloja.

– Näin pystyimme kuormittamaan koko telastoa samalla kuormalla. Kuormituskapasiteetti periaatteessa kaksinkertaistui, Lipponen sanoo.

Nykyään keksintöä noudattava kalanteri on uudistettuna käytössä esimerkiksi korkealaatuista paino- ja kirjoituspaperia valmistavissa paperikoneissa. OptiLoad-nimen saanut keksintö kulkee nyt nimellä OptiCalender Multinip.

Jos kaksikko voittaa, Lipponen käyttää osuutensa palkintorahoista perhematkaan ja kodin pikkuremontteihin. Koivukunnas kehittää nykyisin muun muassa biohiilen valmistusta. Hän sijoittaisi osuutensa kehityshankkeen edistämiseen.
 

OptiCalender Multinipin keksijät Pekka Koivukunnas ja Juha Lipponen kertovat, miten heidän keksintönsä pelastaa maailman.

SITP-finalisti 2022: OptiCalender Multinip

  • Innovaatio: OptiLoad (nyk.OptiCalender Multinip)
  • Diplomityön nimi: Uuden superkalanterikonseptin määrittely
  • Tekijä: Juha Lipponen
  • Hyväksytty: 1994, Oulun yliopisto
  • Ohjaaja: Pekka Koivukunnas, Valmet Paperikoneet Oy
  • Valvoja: professori Juhani Niskanen, Oulun yliopisto