Tampere on järjestyksessä TEKin viides loungeprojekti. Edelliset lounget on rakennettu Tampereelle, Lappeenrantaan ja Turkuun. Lisäksi käytössä on yksi liikuteltava pop up -lounge. Tilaa Tampereen uudessa loungessa on ruhtinaalliset 145 neliömetriä.
TEKin Tampereen aluevastaava Jussi Nousiainen ja suunnittelija Ilkka Palinperä kertovat, millainen projekti loungen rakentaminen oli, ja millainen siitä tuli.
1. Millaisia tavoitteita teillä oli, kun ryhdyitte suunnittelemaan Tampereen TEK Loungea ja täyttyivätkö ne?
Jussi: Tavoitteena oli saada Tampereen alueen tekkiläisille houkutteleva ja uskottava tapahtuma- ja etätyötila. Järjestimme työpajoja, joissa selvitimme mitä jäsenet toivovat. Vanha lounge oli todella suosittu, mutta se oli jäänyt pieneksi. Ihmisten ensireaktioista näkee, että uusi lounge saa silmät säihkymään ja herättää innostusta.
Ilkka: Suunnittelun avainsanoja olivat kestävyys, teknologia ja hyvinvointi. Jäseniä halutaan palvella entistä paremmin esimerkiksi etätyö- ja hiljaisella tilalla. Ja löytyi myös paikka leuanvetotangolle ja taukojumppavälineille. Loungesta tuli varsin pähee!
2. Millainen projekti Tampere Lounge oli?
Jussi: Siinä mielessä raskas, että projektissa oli valtava määrä liikkuvia osia. Kunnianhimon taso oli korkealla. Halusimme, että tila on mahdollisimman monikäyttöinen, viihtyisä ja toimiva. Näiden lisäksi sen pitää olla teekkarinkestävä, mikä on materiaaleissa otettu huomioon.
Ilkka: TEK Lounge -projektit ovat kiinnostavia ja moniulotteisia sisustuskokonaisuuksia. Olen hankkeen pääsuunnittelijana saanut vapaat kädet ja luovasti keskittyä toiminnallisiin tavoitteisiin ja visuaalisuuteen.
3. Kuinka kauan projekti kesti?
Jussi: Jäsenten toiveita alettiin selvittää joulukuussa 2023 ja ovet aukesivat valmiissa loungessa 11 kuukautta myöhemmin. Kiintokalusteurakoitsijan aikataulut pettivät pahemman kerran, mistä johtuen pääsimme avaamaan ovet myöhemmin kuin oli tarkoitus. TEK Lounge on kuitenkin tarkoitettu tekkiläisten iloksi vuosiksi eteenpäin.
4. Tuliko jotain yllätyksiä?
Jussi: Suunnitteluvaiheessa jäsenemme ylittivät omat ennakko-odotukseni. He toivoivat turvapaikkaa hektiseltä arjelta. Sellaista tilaa, johon on helppo tulla, jossa voi maadoittua, keskittyä ja tutustua uusiin ihmisiin.
Ilkka: Jokaisessa projektissa tulee yllätyksiä. Tilasuunnitelman haasteita olivat erilaiset talotekniikkaan liittyvät vaatimukset, jotka edellyttivät huolellista erikoissuunnittelua ja ongelmien ratkontaa kaikkien yhteistyötoimijoiden kesken.
5. Millaiseksi paikaksi toivot loungen muodostuvan tamperelaisille opiskelijoille ja muille käyttäjille?
Jussi: Toivon, että TEK Loungessa koetaan hienoja hetkiä: muodostetaan uusia ystävyyksiä, opitaan uutta ja koetaan yhdessä elämyksiä. Uskon, että moni kampukselta valmistuva muistelee TEK Loungea lämmöllä ja työelämässä olevat tulevat kampukselle TEKin tilaisuuksiin ja järjestävät siellä omia tilaisuuksiaan.
Ilkka: Toivottavasti Tampereen Loungesta muodostuu erityinen kohtaamispaikka, minne kaikki ovat tervetulleita. Tulevaisuudessa toivon, että tilassa järjestetään vaikkapa meditaatio- ja rentoutumisharjoituksia.
Projektin yhteistyökumppaneita
- ARK- ja SIS-suunnittelu: Studio Palinperä Oy
- SÄH-suunnittelu: Alten Finland Oy
- LVI-suunnittelu: Äyräväinen Oy
- RAK-suunnittelu: Empumpi Oy
- AV-suunnittelu ja -työt: AV Concept Oy
- Kiinteistöpalvelut: SYKOY
- Rakennusurakointi (RAK, SÄH, LVI): ISS Rakennuspalvelut sekä Tampereen maalaamo Oy
- Hankkeen valvonta: Raktia Oy
- Viilupinnat (neuvottelu- ja työhuonetilojen puupinnat): HVL Oy (Hollolan Viilu ja Laminaatti Oy)
- Kiinteä valaistus: Teclux Oy
- Kokolattiamatot (työ- ja neuvottelutilat): Orient Occident Oy
- Lattiapinnat (päätilat): Tarkett Oy
- Laattapinnat: ABL Oy
- Lasiseinät ja -ovet: Muotolevy Oy
- Sprinklerityöt: Bravida Oy
- Kiintokalusteet: Levee Oy
- Irtokalusteet ja somisteet: Finnish Design Shop
- TEKin sisäiset asiantuntijat ja asentajat