TEKin osaamispolitiikan asiantuntijaksi koulutuskentän taitaja

|
Uutinen
Kuuntele

FM Tapio Heiskari aloittaa TEKin osaamispolitiikan asiantuntijana maaliskuussa.

FM Tapio Heiskari on nimitetty 25.3.2019 alkaen osaamispolitiikan asiantuntijaksi Tekniikan akateemiset TEKin Yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja tutkimus -toimintoon. Työssään hän tulee edistämään jatkuvan oppimisen asemaa ja parantamaan tekniikan asiantuntijoiden osaamisen kehittämisen edellytyksiä.

Jatkuvan oppimisen kenttä on nyt hurjassa muutoksessa.

─ Jatkuvan oppimisen kenttä on nyt hurjassa muutoksessa ja on hienoa päästä osaksi tekemään uutta suomalaista järjestelmää, Heiskari kertoo.

Heiskarilla on monipuolinen tausta koulutuksen parissa; hän siirtyy TEKille SYLin koulutuspoliittisen asiantuntijan tehtävästä ja on aiemmin toiminut muun muassa Akavan erityisalojen korkeakoulutoimikunnassa ja ammattijärjestö Spesian hallituksessa.

─ Mietin tämmöistä adjektiivia kuin ”jännää”, Heiskari toteaa tulevasta tehtävästään.

Avainsanat: