Joukko nuoria TEKin perhepäivillä Lappenrannassa.
Työelämään tutustumassa. TEKin koko perheen tiedepäivillä lokakuussa otetussa kuvassa vasemmalta oikealle tettiläiset Aino Piiparinen ja Ella Kääriäinen, Tutkija Pii, sekä tettiläiset Niilo Vihavainen ja Leo Tuhkanen.

TeknoTET-EK avasi ovet teknologiayrityksiin

|
Uutinen

LUT-yliopisto keksi, kuinka peruskoululaiset ja toisen asteen opiskelijat pääsevät ilman suhteita tutustumaan tekniikan työelämään. Erityisesti nuoret ovat kiittäneet.

LUT-yliopistossa on jo tovin ollut käynnissä mielenkiintoinen TeknoTET-EK-hanke, jonka tavoitteena on luoda peruskoululaisille ja toisen asteen opiskelijoille tutustumisväyliä tekniikan työelämään.

Hanke on suunnattu erityisesti tekniikan alan opinnoissa vähemmistönä oleville naisille ja maahanmuuttajataustaisille nuorille. 

Anni-Elina Leinonen katsoo kameraan.
Tänä syksynä peruskoululaisille oli 34 paikkaa ja ne saatiin kaikki täytettyä.
- Anni-Elina Leinonen

– LUT on sitoutunut toteuttamaan kaikessa toiminnassaan YK:n kestävän kehityksen tavoitteita, myös tasa-arvon edistämisen suhteen. Toteuttamalla TeknoTET-EK:ta teemme siis tärkeää tasa-arvotyötä, suunnittelija Anni-Elina Leinonen LUT-yliopistosta kertoo.

Idea hankkeeseen lähti yliopiston omista kokemuksista.

– LUT on jo vuosia vastaanottanut TET-harjoittelijoita kuten moni muukin työnantaja, mutta ennen tätä hanketta meillä ei ole ollut harjoittelijoille minkäänlaista konseptoitua ohjelmaa, vaan heille on keksitty sopivaa tekemistä ja ohjelmaa sitä mukaa, kun tarve on vaatinut. Harjoitteluiden suunnittelu, toteutus ja konseptointi vaatii käytännössä uutta työvoimaa, joten LUT päätti hakea sitä varten ulkopuolista hankerahoitusta, Leinonen kertoo.

Euroopan Sosiaalirahasto rahoittaa TeknoTET-EK:sta 75 prosenttia ja loput 25 prosenttia tulevat LUT School of Energy Systemsiltä eli energiajärjestelmien tiedekunnalta. LUT on saanut hankkeeseen mukaan alueen nuoria ja paikallisia yrityksiä, ja suosio on kasvanut.

– Peruskoululaisia on houkuteltu mukaan pitämällä heille koulussa TeknoTET-EK-aiheisia opotunteja ja erilaisia infoja koulupäivien aikana. Syksyllä 2023 peruskoululaisten jaksolle oli 27 hakijaa, mutta vain 15 paikkaa. Tänä syksynä peruskoululaisille oli 34 paikkaa ja ne saatiin kaikki täytettyä. Karsintaa ei tänä vuonna tarvinnut tehdä.

Harjoittelupaikkoja tarjoavat yrityksetkin ovat olleet tyytyväisiä, sitten kun ne on saatu houkuteltua mukaan. Houkuttelu on vaatinut työtä.

– Yrityksiä on houkuteltu mukaan lähinnä suoraan sähköpostitse ja puhelimitse. Jonkin verran vetoapua on saatu Teknologiateollisuus ry:ltä, jonka jäsenkirjettä on hyödynnetty yritysten houkutteluun. Lisäksi olen osallistunut pari kertaa Teknologiateollisuuden Kaakkois-Suomen aluejohtokunnan kokouksiin, jotka ovat poikineet meille muutaman uuden kumppaniyrityksen, Leinonen kertoo.

Leinosen mukaan yritysten kokemukset ovat olleet todella myönteisiä eikä yksikään yritys ole vielä jättäytynyt pois projektista, vaan kaikki haluavat jatkaa kumppaniyrityksenä toimimista.

Myös nuoret ovat olleet otettuja.

– Tekniikan alojen yrityksiin ei yleensä muuten pääse TET-harjoitteluun, ellei ole jotain omaa sukulaiskontaktia tai muuta vastaavaa, joten nuoret ovat kiitelleet sitä, että TeknoTET-EK:n ansiosta on mahdollisuus päästä TET-harjoitteluun myös teknologiayrityksiin.

 

Kiitosta sateli

Syksyn 2024 palautetta 9.-luokkalaisilta TeknoTET-EK-harjoittelijoilta: 

  • ”TeknoTET:issä onnistui hyvin tekemisten monipuolisuus” 
  • ”Oli kivaa kun oli tosi hyvää ruokaa ja mukavia ihmisiä.” 
  • ”Parasta oli uusien kiinnostavien asioiden oppiminen ja tekeminen.” 
  • ”Yliopistolla Koko perheen tiedepäivä sujui hyvin ja sitä oli myös mukava järjestää.” 
  • ”Oli hienoa oppia itselle uutta ohjelmointikieltä ja oppia työskentelemään sen kanssa.” 
  • ”Oli mielenkiintoista nähdä miten suuret generaattorit kasataan ja mitä vaiheita siihen menee.” 
  • ”Pääsin näkemään ja tekemään vaikka mitä! Parhaiten mielessä on pysynyt UPM:llä pienien paperiarkkien tekeminen, ja LUT:lla pakohuonepeli (koska ryhmäni oli nopein :D).” 
  • ”Yrityspäivät onnistuivat mielestäni hyvin, koska saimme kuulla paljon kiinnostavia ja uusia asioita yrityksen palveluista, toiminnasta ja tuotteista ja pääsimme myös auttamaan muutamia työntekijöitä.” 
Palautetta toimitukselle Voit antaa palautetta tai juttuvinkkejä suoraan TEK-lehden toimitukselle tällä lomakkeella. Arvostamme erityisesti omalla nimellä ja yhteystiedoilla annettua palautetta, mutta otamme vastaan myös anonyymejä viestejä.
Avainsanat: