Tiede muuttaa yhteiskuntaa

Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulun rakennuksen viereiset puut ovat tiputtaneet jo lähes kaikki lehtensä. Lokakuun puoliväli on ohitettu, kun tiedetoimittaja Sisko Loikkanen kävelee kohti pääovia. 

– Tämä on samanlainen paikka kuin ennenkin. Laboratoriot ovat vähän vaihtaneet paikkoja, Loikkanen kertoo vanhasta opinahjostaan.

Loikkanen on pitkän linjan tiedetoimittaja, joka toimittaa Yle Radio 1:lle Tiedeykkönen-ohjelmaa, kirjoittaa tiedejuttuja Ylen verkkosivuille ja tekee podcastia Yle Areenaan. Kemian osasto on pysynyt tuttuna myös siksi, että Loikkanen kirjoittaa myös Kemia-lehteen.

– Sitä kautta olen pitänyt tuntumaa kemiaan. Pysyy kontakti omaan alaan ja tutkijoihin, kemian laitokselta diplomi-insinööriksi vuonna 1983 valmistunut Loikkanen sanoo.

Opetus- ja kulttuuriministeriö palkitsi Loikkasen tänä vuonna valtion tiedonjulkistamispalkinnolla. Häntä kiiteltiin siitä, että hän osaa kertoa monimutkaisista tiedeilmiöistä yleistajuisesti.

Loikkanen ei itse suostu arvioimaan sitä, osaako hän kertoa vaikeista asioista selkeästi. Hän kuitenkin avaa, miksi hän on halunnut tehdä monimutkaisista aiheista juttuja.

– Kaikki uusin tiede on vaikeaa. Jos olisin päättänyt, että teen vain helppoja aiheita, olisin jättänyt paljon huipputiedettä käsittelemättä.

Koulutus mahdollistaa tiedetoimittamisen

Loikkasen mielestä hän ei voisi tehdä työtään, jos hänellä ei olisi hyvää koulutusta.

– Työtahti Yleisradiossa on niin kova, että jos ei ole ammattitaitoa omalta alalta, ei tässä pysty pärjäämään. Ei ole aikaa monta päivää opiskella asioita.

Loikkanen kertoo, että kun hän aloitti tiedetoimittajana vuonna 1991, hänelle annettiin pian 50 minuuttinen tiedemakasiini tehtäväksi.

– Sen piti olla tiukkaa asiaa.

Tahti ei ole vuosien varrella yhtään helpottanut. Väki on vähentynyt, mutta Loikkanen toimittaa edelleen joka toinen viikko 50 minuutin mittaisen ohjelman.

Takana on Loikkasen arvion mukaan reilusti yli tuhat toimitettua ohjelmaa. Pääasiassa hän kertoo tekniikan ja luonnontieteen uusimmista edistysaskelista.

Mielenkiinto on ohjannut uraa

Loikkanen kertoo, että hänen uteliaisuutensa maailmaan heräsi jo lapsena. Kotona puhuttiin aktiivisesti yhteiskunnasta ja tieteistä.

Diplomi-insinööriopinnot eivät kuitenkaan olleet suunnitelmissa.

– Olin vanhemmilleni aikoinaan sanonut, että minusta ei koskaan tule diplomi-insinööriä.

Lukiossa Loikkanen kiinnostui kemiasta – sen rationaalisuudesta ja selkeydestä. Loikkanen piirteli vapaa-ajallakin reaktioita paperille.

Lukion opettaja kuitenkin suositteli Loikkaselle germaanisen filologian opintoja, koska hän oli myös hyvä kielissä. Kun Loikkasen isoäitikin oli saksan kielen maisteri, päätti Loikkanen kokeilla sitä.

– Se ei ollut yhtään minun alaani.

Loikkanen siirtyi opiskelemaan kemiaa Helsingin yliopistoon. Hän ei viihtynyt sielläkään.

– Päätin, että minulla ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin tulla Otaniemeen, Loikkanen naurahtaa.

Diplomi-insinööriksi valmistumisen jälkeen Loikkanen toimi opettajana Tampereen teknillisessä oppilaitoksessa. Loikkanen tykkäsi kovasti työstä, mutta kun hänelle alettiin suunnitella lehtorin urapolkua, hän säikähti.

– Olin reilu kolmikymppinen ja ajattelin, että en halua jäädä paikoilleni vielä.

Niinpä Loikkanen haki Suomen Akatemian hallinnosta työpaikkaa ja yllätyksekseen pääsi sinne. Hallintotyöt eivät kuitenkaan olleet tarpeeksi kiinnostavia.

Jos olisin päättänyt, että teen vain helppoja aiheita, olisin jättänyt paljon huipputiedettä käsittelemättä.

Seuraavaksi Loikkanen pääsi Ranskaan parin vuoden pestiin teollisuussihteerin avustajaksi. Kun työ oli loppumassa, Loikkanen kuuli, että Yleisradio etsi diplomi-insinööritaustaista tiedetoimittajaa.

Loikkanen päätti hakea. Sillä tiellä hän on yhä.

Monivaiheisesta uran alusta huolimatta Loikkanen kokee, että hänellä on ollut urallaan koko ajan yksi punainen lanka: kiinnostus tieteeseen. 

Tutkijoiden innostus viehättää

Loikkanen kokee radion hyväksi välineeksi tieteestä kertomiseen.

– Tutkijat ovat hyviä kertomaan tutkimuksistaan. Usein he ovat myös hirveän innostuneita, mikä tekee tosi hyvää heidän asialleen.

Myös tiedetoimittajalla pitää Loikkasen mielestä olla samanlaista innostuneisuutta ja uteliaisuutta. Hän kuitenkin muistuttaa, että pelkkä oma kiinnostus ei saa olla syy valita tiettyjä aiheita.

– Meille tulee päivittäin lukuisia sähköposteja uusista tutkimuksista. Meidän pitää miettiä, mikä on kansalaisille tärkeää tietoa.

Loikkanen muistuttaa, että tiede muuttaa yhteiskuntaa. Siksi tiedetoimittajan pitää pohtia myös eettisiä asioita.

– Kaikki, mitä kehitetään, ei ole suinkaan hyväksi. Tämä on valistustyötä. Meidän pitää kertoa, mitä tieteessä tällä hetkellä tutkitaan, jotta kansalaiset voivat itse päätellä, mitä niistä kenties tulevaisuudessa seuraa.