Kuvateksti: Vastaanottajat. Erikoissuunnittelija Marianne Muurinen (vasemmalla alarivissä), TEKin opiskelijayhdyshenkilö Rita Ojaniemi, koulutuspäällikkö Sari Stenvall-Virtanen, dekaani Jaakko Järvi (vasemmalla ylärivissä), professori Pasi Liljeberg ja yritysyhteistyöjohtaja Timo Vasankari vastailivat ystävällisesti ja asettautuivat kuvaan vasta-avatussa TFiF & TEK Loungessa Aurumissa Henrikinkadulla, kun TEK-lehden toimitus vieraili Turussa kyselemässä kuulumisia.
Turun yliopiston teknillinen tiedekunta täytti vuodenvaihteessa yksi vuotta. Yksivuotiaaksi se on jo varsin vaikuttava ilmestys.
Tiedekunnassa on yli 2 000 opiskelijaa ja oma vajaan 300 henkilön tutkimus- ja opetushenkilökunta. Lisäksi laitos työllistää noin sata muuta työntekijää.
Yksivuotias ei ole kasvanut mittoihinsa vuodessa. Yliopistossa on koulutettu diplomi-insinöörejä jo pidempään. Koulutus alkoi aluksi yhteistyössä ruotsinkielisen yliopiston Åbo Akademin kanssa vuonna 1999. Sittemmin yliopisto sai omat koulutusvastuut, biotekniikan sekä tieto- ja viestintätekniikan.
Uusi tiedekunta sai alkunsa, kun opetus- ja kulttuuriministeriö antoi yliopiston pyynnöstä yliopistolle konetekniikan ja materiaalitekniikan koulutusvastuut vuonna 2019. Uuden opetuksen järjestelyn ja suunnittelun rytäkässä tietotekniikan laitos, biotekniikan laitos ja kone- ja materiaalitekniikan laitos yhdistyivät tiedekunnaksi.
Nyt tiedekunnassa voi opiskella diplomi-insinööriksi kone-, materiaali-, bio- tai tietotekniikasta, ja filosofian maisteriksi tietojenkäsittelytieteestä ja biokemiasta.
Mutta tämä ei yksivuotiaalle riitä.
Kasvu jatkuu
Turun yliopisto haki viime syyskuussa opetus- ja kulttuuriministeriöltä koulutusvastuun laajentamista entisestään sähkö- ja automaatiotekniikkaan. Ministeriö vastasi hakemukseen myöntävästi tammikuussa ja koulutuksen on tarkoitus alkaa vuoden 2023 aikana.
– Automaatiotekniikka on asian pihvi, koska automaatio liittyy kaikkeen digitalisaatioon. Lähialueen yrityksiltä tulee kova paine. Satakunnasta ja muualta Lounais-Suomesta puuttuu osaajia. Tarve tulee siis siitä, mitä talousalue ja koko maa kaipaavat, kertoo teknillisen tiedekunnan dekaani, professori Jaakko Järvi.
Perustelu yritysten tarpeista on tuttu jo vuosien takaa, mutta yhä ajankohtainen. TEK-lehtikin kirjoitti reilut kaksi vuotta sitten (TEK 5/2019), että ”Turun talousalueen yritykset ovat tehneet työtä diplomi-insinöörikoulutuksen laajentamiseksi Turussa jo vuosikymmeniä”.
Huolta on kannettu muuallakin maassa. Teknologiateollisuus ry:n viimesyksyisen selvityksen mukaan pelkästään teknologiateollisuus tarvitsee kymmenen vuoden sisällä 130 000 uutta osaajaa. Rekrytoitavista 60 prosentilta edellytetään jo nyt korkeakoulututkintoa tai vastaavaa osaamista.
Turussa yritysten mieltä on painanut erityisesti sekin, että seudulla asuneet matematiikan ja tekniikan taitajat ovat joutuneet lähtemään jatko-opintoihin muille paikkakunnille ja jääneet sille tielle.
Tuoreiden kone- ja materiaalitekniikan koulutusohjelmien hakijat todistavat huolen aiheelliseksi. Paikalliselle DI-koulutukselle on tarvetta.
– Yli puolet hakijoista ja valituista tuli Lounais-Suomesta. Lisäksi DIA:n (diplomi-insinööri- ja arkkitehtikoulutuksen yhteisvalinta) todistusvalinnan kautta konetekniikkaan tulleiden pistemäärät olivat 2020 koko maan korkeimmat ja vuonna 2021 toiseksi korkeimmat eli hyvin on pärjätty, kertoo teknillisen tiedekunnan koulutuspäällikkö Sari Stenvall-Virtanen.
Alku aina hankalaa, paitsi Turussa
Tiedekunnan dekaani, professori Jaakko Järvi esittelee uuden tiedekunnan ja uusien koulutusalojen lähtökiitoa niin vakuuttavasti, että kuulija voi vain ihmetellä.
Rahaa riittää juuri nyt, vaikka enemmänkin voisi tietysti olla, ja osaajiakin on löytynyt ympäri maailmaa.
– Suuri osa tiedekunnan tutkimuksesta tehdään ulkoisen rahoituksen avulla. Kilpailtua ulkoista rahoitusta kuluvana vuonna meillä on noin13 miljoonaa euroa, mikä on vähän enemmän kuin tiedekunnalle osoitettu valtion budjetista tuleva perusrahoitus. Meillä on yliopiston tiedekunnista suhteellisesti suurin ulkoisen rahoituksen osuus, Järvi kertoo.
– Alueen yritysten, kuntien ja säätiöiden lahjoittamat professuurit ovat mahdollistaneet tekniikan koulutuksen nopean laajentamisen.
Viisivuotiset lahjoitusprofessuurit ovat aloitteleville koulutusaloille tärkeitä, koska yliopistojen rahoitusmalli on laadittu karkeasti niin, että rahaa saa merkittävissä määrin vasta valmistuneista opiskelijoista. Valtio maksaa yliopistolle valmistuvasta tekniikan kandidaatista tällä hetkellä reilut 20 000 euroa ja diplomi-insinööristä noin 30 000 euroa.
Kandidaattiopinnot vievät laskennallisessa normaalitapauksessa kolme vuotta ja diplomi-insinööriopinnot kaksi vuotta siihen päälle. Näin ollen nyt opintonsa aloittaneista kone- ja materiaalitekniikan diplomi-insinööreistä alkaa ropista rahaa vasta muutaman vuoden päästä. Siihen saakka ainakin olisi pärjättävä lahjoitusvaroilla ja muulla ulkoisella rahoituksella.
Lahjoittajia on siis riittänyt ja tiedekuntaan on perustettu lukuisia lahjoitusprofessuureja. Esimerkiksi Turun kauppakamari, Turku Energia, Kiilto, Turun Osuuskauppa, Naantalin kaupunki, Finnsementti, BE Group, Hesburger, Sarcodon ja Lounais-Suomen jätehuolto lahjoittivat yhdessä yliopistolle 600 000 euroa kiertotalouden professuurin perustamiseen. Summalla yliopisto palkkaa yhden professorin viideksi vuodeksi.
Jaakko Järven mukaan hyviä professorikandidaattejakin on riittänyt, myös muualta kuin Suomesta. Viimeisistä seitsemästä professorista kuusi on tullut ulkomailta, kauimmaiset Brasiliasta ja Etelä-Koreasta.
Mikä saa ulkomaalaisen professorin Turkuun?
– Merkittävä tekijä on se, että tulija saa rakentaa aidosti uutta tutkimusta ja opetusta. Ei ole vanhoja rakenteita eikä vanhoja asetelmia, Järvi hymyilee.
– Myös rekrytoinnin pitää olla nopeaa. Pyrimme viemään prosessin läpi alle kuudessa kuukaudessa. Omankin yliopistomme historiassa on parin vuoden mittaisia rekrytointiprosesseja. Jos prosessi venyy, jäljelle jää yleensä vain paikallisia hakijoita. Lisäksi tietyillä aloilla professuureja ei ole paljon.
Antaa kaikkien kukkien kukkia
Uudet koulutusvastuut ovat luoneet yliopistolle myös uusia yrityssuhteita, kertoo Timo Vasankari, joka on tiedekunnan yritysyhteistyöstä vastaava johtaja.
– Meillä on ollut aiemmin vähän annettavaa valmistavalle teollisuudelle, kuten konepajoille, mutta nyt useampikin alan yritys on ollut yhteydessä ja halunnut tulla kertomaan itsestään. Yritykset hakevat näkyvyyttä ja yhteistyötä yliopiston kanssa.
Yliopiston ja yritysten välinen yhteistyö on siis kiinni pitkälti siitä, mitä yliopistossa opetetaan ja mitä tutkintoja yliopisto voi myöntää.
Siksi Turun yliopiston toivelistalle kuuluu myös tuotantotalouden koulutusvastuu. Alueen yritykset tarvitsevat tekniikan osaajien lisäksi myös tekniikan ja liiketoiminnan yhdistämisen osaajia. Siksi tiedekunta kaavailee rakentavansa kestävään kehitykseen painottuvan tuotantotalouden sivuaineen.
Teknillisessä tiedekunnassa on vallalla myös ajatus, että diplomi-insinöörien koulutus pitäisi rakentaa alueen ja ajan tarpeiden mukaan, koska tarpeet elävät. Nykyinen tekniikan alan koulutusjako 13 koulutusvastuualaan tuntuu myös olevan liian hienojakoinen.
Dekaani Jaakko Järven mielestä yliopistoille voisi sallia enemmän autonomiaa suunnata koulutustaan ja myöntää tutkintoja nykyistä väljemmin.
– Maailma ei yrityksissäkään jakaudu 13 koulutusvastuualaan.
Pitäisikö kaikkien kukkien siis antaa kukkia?
– Ei se ihan tyhmä ajatus olisi. Onnistuneesti rakennetut ja toimivat koulutusohjelmat menestyisivät ja vahvistuisivat, ja ne, jotka eivät menestyisi, kuihtuisivat pois.
”Koulutusvastuujärjestelmää on syytä uudistaa”
Turun yliopiston teknillisen tiedekunnan dekaanin Jaakko Järven mielestä yliopistoille voisi sallia enemmän autonomiaa suunnata koulutustaan ja myöntää tutkintoja nykyistä väljemmin, koska onnistuneesti rakennetut koulutusohjelmat vahvistuisivat, ja ne, jotka eivät menestyisi, kuihtuisivat pois. Minkälainen idea tämä mielestäsi on, TEKin yhteiskuntasuhdejohtaja Juhani Nokela?
– Jos mennään kovasti markkinaehtoiseen malliin, niin käytännössä rahoituksen pitäisi suoraan ohjautua opiskelijoiden kautta, kuten sellaisissa korkeakoulujärjestelmissä, joissa opiskelijat maksavat lukukausimaksuja. Suomessa valtio rahoittaa koulutuksen ja sääntelee, kenellä on oikeus antaa mitäkin tutkintoja. Tämä turvaa koulutuksen myös kansakunnalle tärkeillä pienillä aloilla, jotka eivät houkuttele suuria opiskelijamääriä. Me TEKissä näemme, että koulutusvastuujärjestelmää on syytä uudistaa yliopistojen autonomiaa vahvistaen kuitenkin niin, että kokonaisuutta voidaan hallita Suomen eduksi ei yksittäisen yliopiston.
Miten?
– Nykyjärjestelmä on vuosikymmenten pohjalta syntynyt kokoelma, joka on hyvin eri mitallinen eri alojen välillä ja jakaantuu valtioneuvoston ja OKM:n asetuksiin hieman epäjohdonmukaisesti. Olisi hyvä yksinkertaistaa ja tehdä selvemmäksi rakennetta, minkä lisäksi pitäisi käydä eri koulutusalat läpi ja miettiä, mikä on oikea sääntelyn taso ja yksityiskohtaisuus. Vastauksia tähän viimeiseen itselläni ei vielä ole, vaan tarvittaisiin lisää tietoa, pohdintaa ja keskustelua.
Turun yliopisto haluaa laajentaa koulutusvastuitaan tulevaisuudessa mahdollisesti tuotantotaloudella. Mitä mieltä olet ajatuksesta?
– Turun yliopisto on lähtenyt hienosti rakentamaan uusia koulutusohjelmiaan ja sähkö- ja automaatiotekniikan osalta lupa on juuri tullut. Me TEKissä koemme, että nyt olisi mielekkäämpi jatkaa uusien ohjelmien kehittämistä eikä startata kokonaan uusia. Tuotantotalouden koulutusta on myös tarjolla hyvin laajasti koko Suomessa, joten tarvetta voisi olla ennemminkin laajentaa nykyisiä koulutuksia kuin avata uutta.
Nykyhallituksen päälinja on nostaa koulutustasoa ja vastata osaajapulaan koko maassa. Onko TEK samoilla vai eri linjoilla?
– Suomi on jäänyt jälkeen koulutustasossa ja näyttää siltä, että ilman muutosta oma eli 70- ja 80-luvun vaihteessa syntynyt sukupolvi olisi korkeakoulutetuin sukupolvi. Tämä kehitys on uhka Suomen menestykselle ja siksi on syytä nostaa koulutustasoa. Tiedämme myös, että hyvin koulutetuille tekniikan osaajille on työtä nyt ja tulevaisuudessa, joten emme vastusta koulutusmäärien lisäämistä. Ikävä kyllä maan hallitusten synti on, että koulutusmäärien lisäämiseen ei anneta tarvittavia resursseja vaan lähinnä yksittäisiä määräaikaisia rahoituksia, jotka eivät riittävästi korjaa tilannetta.