Valta vaihtuu – Mitä uudelta hallitukselta odotetaan?

Teknologiateollisuuden viesti poliittisille päättäjille on selkeä: TKI-panostuksia on kasvatettava.  

Aloitetaan potin koosta – vaikka toimitusjohtaja, DI Jaakko Hirvola painottaakin, että tärkeintä on se, mitä rahalla tehdään. 

– Kun uusi hallituskausi alkaa, julkista TKI-rahoitusta pitää kasvattaa oitis 150 miljoonalla. Sen jälkeen kasvatetaan kakkua 50 miljoonalla per vuosi, Hirvola kuvailee polkua, jolla TKI-rahoitus nostetaan tavoiteltuun 4 prosenttiin bruttokansantuotteesta.  

Tavoite on kova, sillä nyt ollaan noin 2,8 prosentissa – ja pahasti kilpailijamaista jäljessä. Laskeva TKI-panostus jarruttaa kasvuamme.

– Takana on kokonainen menetetty vuosikymmen. Sen aikana Suomi on jäänyt euromaista keskimäärin 8 prosenttia jälkeen bruttokansantuotteen kasvussa, Hirvola muistuttaa. 

Sitten se tärkein: mihin TKI-rahat pitäisi laittaa?

– Yritysvetoisiin innovaatiokumppanuuksiin, joissa yksi euro on julkista rahaa ja kaksi yrityksiltä, Hirvola vastaa.

– Tällaisissa ekosysteemeissä pienet yritykset, tutkimuslaitokset ja yliopistot vievät innovaatiotoimintaa eteenpäin isompien yritysten johdolla. Malli tarjoaa samalla kasvusysäyksen pikkufirmoille.

Teknologiateollisuuden johtaja luottaa siihen, että ainakin oman alan yrityksillä on intoa ekosysteemeihin. 

– Vaasan energiaklusteri tai Turun meriklusteri ovat kelpoja esimerkkejä. 

Hirvola ei ripottelisi TKI-rahaa sinne tänne, vaan ohjaisi resurssit siihen, mikä osataan. 

– Silloin menestymisen mahdollisuudet ovat parhaat.

Hän ei silti aseta perustutkimusta ja soveltavaa tutkimusta vastakkain. 

– Perustutkimuksesta voi poikia jotain mullistavan uutta, joten kyllä valtiovallan on syytä huolehtia myös siitä.

Yliopistoja teknologiateollisuuden nokkamies kehottaa jatkamaan profiloitumistaan; se on ainoa tie huipulle.  

– Oikeaa suuntaa näyttää esimerkiksi Tampereen yliopisto, jossa painopisteet ovat yhteiskuntatieteen osaamisessa, terveystieteissä ja teknologiassa. Valituilla painopistealueilla profiilia voisi vielä terävöittääkin. 

Osaajista tulee pulaa

Teknologiateollisuudella ja Hirvolalla on huoli myös osaajapulasta. Järjestön julkaisusta 9 ratkaisua Suomelle selviää, että ala tarvitsee 53 000 uutta työntekijää vuoteen 2021 mennessä. Näistä 60 prosentilla pitäisi olla korkeakoulututkinto, joista 70 prosenttia tekniikan alalta. 

–  Ensinnäkin pitää tyrehdyttää aivovuoto.  Nyt meiltä karkaa ulkomaille vuosittain 1 000–2 000 korkeasti koulutettua. Ja todella tuhlattu talentti ovat  esimerkiksi täällä DI-koulutetut ulkomaalaiset, jotka tutkinnon suoritettuaan jättävät Suomen, Hirvola harmittelee.

Hän kehottaakin yrityksiä ottamaan kiinni ulkomaalaisista DI- ja tohtoriopiskelijoista. Heistä voisi muodostua sillanrakentajia yritysten pyrkiessä kansainvälisille markkinoille, erityisesti suunnattaessa eksoottisiin maihin. 

Entä miten koulutetaan uudelleen miljoona suomalaista, kun osaamistarpeet muuttuvat ja ammatit vaihtuvat?

– Elinikäinen oppiminen on saatava kuntoon. Yritysten ja yliopistojen on yhteistyössä luotava erilaisia koulutuspolkuja ja työelämän tarpeita vastaavia oppimismoduleita. 

EK on tarjonnut kouluttautumisen rahoitukseen osaamisturvamallia. Se tarkoittaisi vapaaehtoista työttömyyskassan kaltaista osaamiskassaa, jonka turvin työntekijä voisi päivittää osaamistaan. 

Hirvola ei kuitenkaan usko, että kotimaiset osaajat koulutuksesta huolimatta jatkossa riittävät elinkeinoelämän tarpeisiin.

– Suomi tarvitsee ilman muuta työperäistä maahanmuuttoa.  Osaamisesta huolehtiminen olisi myös omiaan estämään vähitellen yleistynyttä TKI-toiminnan valumista ulkomaille.  

– Täysin sitä ei voi estää, sillä esimerkiksi innovointi asiakkaiden kanssa vetää tuotekehitystä ulkomaille. 

– Saadaanko me tekniikan alalle opiskelijoita? Se on se iso kysymys Suomen tulevaisuuden kannalta, professori Kalevi Ekman Aalto-yliopiston Design Factorysta sanoo.

– Digitalisaatio, tekoäly ja robotiikka eivät ole lähtökohtaisesti nuorison lempiaiheita. Siksi meidän aikuisten pitäisi innostaa nuoria niiden pariin.

Ekmania harmittaa, että tekoäly ja robotiikka ovat Suomessa kyllä koulutusta koskevien juhlapuheiden aiheita, mutta käytännön toimet ovat surkeita.

– Muualla lapsia ja nuoria kannustetaan, osallistetaan ja valmennetaan tekniikan tekemiseen, järjestetään esimerkiksi hauskoja robotiikkakilpailuja. Suomessa legorobottikilpailukin on Robotiikka ja teknologiakasvatus ry:n pellepelottomien harteilla. Yliopistot ovat peesaajan roolissa, hän harmittelee.  

Leikkimieliset kilpailut ovat tärkeitä, sillä niissä lapset saavat usein kipinän, joka johtaa parhaassa tapauksessa tekniikan alan koulutukseen ja uraan. 

– Kiiltokuvamaisilla esitteillä ei intoa synnytetä. Sen sijaan juuri TuKoKe, Tämä toimii, Teknoloikka ja First Lego League ovat tapoja, joilla vedetään mukaan muita kuin ”tavanomaisia epäiltyjä”. Kisoissa nuorille syntyy aitoja mielikuvia, ja näistä tekniikalle syttyneistä nuorista yliopistot saavat parhaan mahdollisen aineksen, jolle opintoaika herättää uteliaisuuden ja tieteellisen mielenkiinnon tekniikkaa kohtaan. 

Ekman muistuttaa, että osaaminen on edelleen Suomen ainoa kilpailuetu. 

– Ja kilpailu kouluttautumisessa kiristyy kiristymistään. Täällä ei ehkä edes ymmärretä, kuinka paljon kehittyvät maat satsaavat koulutukseen. Kaikki haluavat kilpailla myös paremmista hommista: Made in China on kohta Designed in China, Ekman muistuttaa.

Elinikäisen oppimisen halu ei sammu

Ekmanin mielestä hyvä insinöörikoulutus on tulevaisuuden kestävää.  

– Osallistava ja ongelmalähtöinen koulutus virittää tieteellisen mielenkiinnon, saa aikaan sammumattoman oppimisen janon ja herättää joissain jopa ajatuksen yrittäjyydestä. Ei sellaisia ihmisiä voi mitenkään estää oppimista ja päivittämästä osaamistaan. 

Aalto-yliopiston professori luottaa myös yliopistojen nykyisiin täydennyskoulutuspalveluihin. 

– Mihin tarkkaan ottaen tarvitaan uudistusta, se on minulle epäselvää. Tietääkö tilaaja, mitä tahtoo? Tehdään mieluummin jotain kunnolla sen sijaan, että järjestetään reformia joka vuosi, Ekman jyrisee.

– Yliopistoille voidaan kyllä määrätä uusia tehtäviä. Mutta kun tiedämme, että resurssit eivät mitenkään lisäänny, eikö huolestuta, miten käy niiden tehtävien, joiden suorittamisessa yliopistot ovat pärjänneet kaikkein parhaiten?

– Valtiotasolla ympäristötavoitteiden pitäisi olla nykyistä kunnianhimoisemmat, sillä meillä on jo tulipalokiire luonnonkatastrofien estämisessä, ympäristöalan vaikuttaja ja startup-yrittäjä Saara Kankaanrinta sanoo. 

Hän on Itämeren suojelemiseksi perustetun Baltic Sea Action Groupin hallituksen puheenjohtaja. Hän on perustajajäsen Soilfoodissa, joka jalostaa maatalouden sekä bioenergia- ja metsäteollisuuden sivuvirroista lannoite- ja maanparannustuotteita. Ja hän on perustanut miehensä Ilkka Herlinin kanssa teknologiakokonaisuuden Qvidja Kraftin, jonka bioreaktorit tuottavat biometaania polttoaineeksi. Systeemi varastoi aurinko- ja tuulienergialla sekä vesivoimalla tuotettua sähköä hyvällä hyötysuhteella. Qvidja Kraftin bioreaktori pystyy lisäksi tekemään metaania synteesikaasusta.

Kankaanrinta on sijoittanut myös muovia korvaavan pakkausmateriaalin kehittäneeseen Sulapaciin ja istuu yhtiön hallituksessa.

Lisäksi hän on käynnistänyt Garbon Action -hankkeen, jossa tutkitaan keinoja nopeuttaa hiilen sitomista maaperään, todentaa hiilen sitominen tieteellisesti sekä tuoda ilmastoystävällisiä viljelykäytäntöjä maatiloille Suomessa. 

Kankaanrinta tekee siis jo kädet savessa töitä innovatiivisissa ympäristöystävällisissä ja kiertotaloutta edistävissä yrityksissä ja hankkeissa. Mitä hän toivoo päättäjiltä ympäristöliiketoiminnan edistämiseksi ja startupien tukemiseksi? 

– Tarvitaan kaikki toimialat kattavaa sääntelyä ja taloudellisia ohjauskeinoja sekä kieltoja, sillä ympäristön monimuotoisuuden säilyttäminen vaatii luonnon reunaehtojen mukaista uudelleenajattelua. Jos luonnon monimuotoisuus romahtaa, siinä menee myös ihminen teknologioineen.  

– Esimerkiksi jätehierarkian noudattamisen pitäisi olla järkevin taloudellinen valinta, Kankaanrinta sanoo.

Jätehierarkiassa ensisijaisena tavoitteena on vähentää syntyvän jätteen määrää.  Jos jätettä syntyy, se on ensisijaisesti valmisteltava uudelleenkäyttöä varten tai toissijaisesti kierrätettävä. Jos kierrätys ei ole mahdollista, jäte on hyödynnettävä muulla tavoin tai loppukäsiteltävä. 

Perustutkimusta ja nopeita startupeja

Kankaanrinta painottaa ympäristöliiketoiminnan innovaatioita kehitettäessä perustutkimusta.

– Sitä ei voi ohittaa. Lähestymistavan pitää olla myös poikkitieteellinen, sillä mistä tahansa voi tulla innovaatio, tälle tai tuolle viereiselle alalle. 

Kankaanrinta sanoo, että vaikka ympäristöystävällisempään suuntaan meneminen vaatii perinteisten isojen toimialojen ja yritysten muuttumista, ratkaisukeskeiset startupit saattavat kuitenkin olla kehityksessä merkittävänä veturina nopeutensa ansiosta. 

– Startupeja pitäisikin nostaa esiin ja räätälöidä niille rahoitus, jolla päästään demovaiheen yli skaalattuun tuotantoon. 

Kankaanrinta on skeptinen valtiovallan vienninedistämistoimien suhteen ympäristöliiketoiminnassa. 

– Nyt ulkomaisten asiakkaiden kiinnostus on yritystensä itse hankkimaa. Jos virallinen Suomi haluaisi edistää esimerkiksi ympäristöystävällisen teknologian vientiä, se vaatisi uutta otetta ja alan yrityksiin perehtymistä. 

Ympäristöliiketoimintaan voi kuitenkin panna paljon toiveita. Suomessa on ideoita ja yritteliäisyyttä, vaikka toteutus usein vielä ontuu. 

– Innovaation menestys vaatii luovuutta, taitoa ja tahtoa, Kankaanrinta muistuttaa.

Projektipäällikkö, DI Anne-Mari Kuoppala toimii neljättä vuotta ylempien toimihenkilöiden luottamushenkilönä suunnittelu- ja konsulttialan Ramboll-konsernissa.

–  Rauhallista on ollut, yt-neuvotteluihinkaan ei ole onneksi jouduttu, Kuoppala kertoo tyytyväisenä. 

Luottamustehtävässä Kuoppala seuraa työelämäasioita tavallistakin tarkemmalla silmällä ja näkee aika paljon parannettavaa muun muassa lainsäädännössä. 

Juuri hyväksytty, 1.1.2020 voimaan tuleva työaikalaki vastaa Kuoppalan mielestä aiempaa paremmin nykyisen työelämän vaatimuksiin. Nyt on vain ehdottoman tärkeää, että kaikki asiantuntijat pidetään lain piirissä.

– Kysymys työajoista on nimenomaan työsuojelullinen. Tutkimustiedon perusteella yli 55-viikkotyötuntia tekevien riski esimerkiksi sydänsairauksiin kasvaa. 

Myös työelämässä yhä yleistyvä uupumus mietityttää Kuoppalaa. 

– Esimiesten pitäisi seurata alaistensa työtaakkaa, ja ylipitkiin päiviin olisi reagoitava ajoissa. Niissäkin tapauksissa, että työntekijä haluaa itse tehdä pyöreitä päiviä, on hyvä viheltää peli poikki. Ihmisellä on hyvä olla muutakin elämää, jotta työssä jaksetaan eläkkeelle saakka.

Aikaa perheelle ja uuden oppimiselle 

Kuoppalan mielestä työn ja muun elämän yhdistäminen vaatisi kaiken kaikkiaan enemmän joustoja. 

– Niitä tarvitaan ruuhkavuosina, mutta myös siinä vaiheessa, kun omat vanhemmat vanhenevat.

Työelämän tasa-arvoa veisi aimo askeleen eteenpäin perhevapaajärjestelmän uudistaminen.

– Perhevapaissa pitää olla isille jyvitetty osuus. Kun lainsäädäntö määrittelee vapaat, niitä käytetään ja samalla asenteet työpaikoilla saadaan isämyönteisemmiksi. Sillä –  valitettavasti – edelleen on työpaikkoja, joilla isien perhevapaisiin suhtaudutaan vähän nihkeästi. 

Osaamistili tai muu järjestelmä, joka mahdollistaisi entistä helpommin uuden oppimista tai jopa alan vaihdon uran aikana olisi Kuoppalasta myös tervetullut uudistus. 

– Motivaatio pysyy yllä, kun työhön tulee uutta sisältöä. Vaihtelu ja tauotus ovat melkeinpä edellytys pitkille työurille. 

Roolimalleja kouluihin

Tyttöjen innostaminen tekniikan alalle tuntuu olevan ikuisuuskysymys. 

– Teknistyvä maailma kaipaa ilman muuta naisten otetta ja näkemyksiä. Tekniikassa ei ole kyse vain ratkaisuista vaan myös käyttäjäkokemuksesta, muun muassa siinä naisilla on alalle paljon annettavaa, Kuoppala muistuttaa.  

Konstit esimerkiksi DI-uralle innostamiseen voivat olla varsin helppoja.

– Kyse on pitkälti mielikuvista. Jos kouluun saadaan DI Maija Meikäläinen kertomaan omasta työstään, into saattaa syttyä. Omalla kohdallani innoittajana oli opinto-ohjaaja, joka muistutti meille tytöille, että tekniikan alalla on hyviä työpaikkoja, Kuoppala kertoo.

Osaaminen, ympäristöasiat ja työelämä kuntoon

Yhteiskuntasuhdejohtaja Juhani Nokela tiivistää TEKin toiveet tulevalle hallitukselle kolmeen kohtaan.

1. Osaaminen on Suomelle ykkösasia, joten koulutukseen ja tutkimukseen on satsattava. Ja koska tekniikan merkitys korostuu kaiken aikaa, nuoret on saatava kiinnostumaan erityisesti matematiikasta ja tekniikasta. Aikuisten osaaminen työuran aikana on taattava esimerkiksi osaamistilin avulla. Kustannukset pitää jakaa työnantajien, työntekijöiden ja valtiovallan kesken.  

2. TEK haluaa jättää elinkelpoisen planeetan myös tuleville sukupolville, joten maapallon lämpötilan nousu ei saa ylittää 1,5 astetta. Kestävään kehitykseen on ohjattava kaikilla sektoreilla lainsäädännön ja verotuksen keinoin. Lisäksi Suomessa on ymmärrettävä ympäristöliiketoiminnan huikeat mahdollisuudet. 

3. Työ on hyvinvointiyhteiskunnan perusta, joten työelämän on oltava hyvää ja kannustavaa sekä jaksamista tukevaa. Työelämän sääntely on tehtävä työntekijöiden, työnantajien ja valtiovallan yhteistyönä.