Valtion valiokunta 2025.
Osa valtion valiokunnasta kuvattuna työmarkkinaristeilyllä tammikuussa 2025.

Valtion valiokunta pitää huolta valtiosektorin työehdoista

|
Uutinen

TEKin valtion valiokunta edistää valtiolla työskentelevien edunvalvontaa ja on mukana myös tämän kevään virka- ja työehtosopimusneuvotteluissa. Tässä juttusarjassa esittelemme kaikki TEKin kymmenen valiokuntaa.

Kysymme syksyn 2024 ja kevään 2025 aikana TEKin valiokuntien puheenjohtajilta viisi kysymystä valiokuntatyöskentelystä.

Seitsemäntenä vastaajana on kunnan valiokunnan puheenjohtaja, DI, KTM, MH Vesa Putula.

1. Mikä on valiokuntanne olemassaolon tarkoitus?

Valtion valiokunta hoitaa ja kehittää nimensä mukaisesti valtiosektorin edunvalvontatoimintaa. Olemme myös mukana virka- ja työehtosopimustoiminnassa. Käytännössä määrittelemme tekkiläiset neuvottelutavoitteet, jotka jalostuvat JUKOn valtion neuvottelukunnassa yhteisiksi jukolaisiksi tavoitteiksi. Lisäksi, kun sopimuksesta saadaan ehdotus, otamme kantaa sen hyväksymiseksi tai hylkäämiseksi TEKin osalta. 

image with text

2. Mitä valiokuntanne pyrkii samaan aikaan tällä valtuustokaudella?

Pyrimme elvyttämään virastokohtaista paikallistoimintaa. Lisäksi tavoitteenamme on, että valtiosektorin asiantuntijat saisivat keskittyä asiantuntijatyöhön hallintohumpan sijaan – tätä työtä pohjustaaksemme teetämme kyselyn aiheesta. Tänä keväänä neuvotellaan myös valtiosektorin uusi virka- ja työehtosopimus, jossa olemme mukana. 

Osa valtion valiokunnasta kuvattuna työmarkkinaristeilyllä tammikuussa 2025.

3. Mitä valiokuntanne on aiemmin saanut aikaiseksi?

Olemme vaikuttaneet sopimustoimintaan ja toimimme yhteyskanavana TEKin valtiolla työskentelevien tekkiläisten välillä. Verkostoidumme tehokkaasti ja jaamme hyviä käytäntöjä valtion tekkiläisten ja TEKin kesken. Koen, että valiokunnalla on valtiosektorilla työskentelevien tekkiläisten vahva tuki. 

Määrittelemme tekkiläiset neuvottelutavoitteet, jotka jalostuvat JUKOn valtion neuvottelukunnassa yhteisiksi jukolaisiksi tavoitteiksi.
- Vesa Putula, VV:n puheenjohtaja

4. Miten toimintanne parantaa TEKiä?

Vaikka pieni osuus TEKin jäsenistä työskentelee valtiolla, pidän erittäin tärkeänä, että valtion jäsenten asiat ovat esillä TEKissä ja meillä on oma valiokunta. Valtiosektorin tehtävät, kuten lainvalmistelu, valvonta tai virkamiestyö, ovat yhteiskunnallisesti merkittäviä. Valtion tekkiläiset vaikuttavat siis yhteiskuntaan vahvasti, vaikka määrällisesti meitä ei olekaan valtavasti. Tietysti työmme vaikuttaa käytännössä jokaisen elämään, olipa sitten tekkiläinen tai ei. 

Parannamme toiminnallamme myös TEKin toimiston ja virastojen välistä tiedonvaihtoa. 

5. Mikä on parasta valiokuntatyöskentelyssä?

Perustoiminta: valtiosektorin edunvalvonta ja työehtoihin vaikuttaminen. Myös kokousten yhteydessä tehdyt virastokierrokset ovat olleet kiinnostavia, ja niissä on päässyt jakamaan sekä kuulemaan hyviä käytäntöjä. 

Mikä valiokunta?

TEKin hallitus asettaa toimikaudekseen valiokunnat, jotka toimivat hallituksen neuvonantajina omiin asiantuntemusalueisiinsa liittyen. Valiokunnat voivat esimerkiksi muodostaa mielipiteitä päätöksenteon tueksi hallituksen pyynnöstä.

Valiokuntia uudistettiin keväällä 2024. Nimitimme työmarkkina- ja teemavaliokunnat, joista esimerkiksi uutena aloitti työelämävaliokunta. Nykyisten valiokuntien toimikausi on 2024–2026.

Lue lisää valiokunnista osoitteessa www.tek.fi/valiokunnat

Jos haluat lähteä mukaan TEKin toimintaan, tutustu päätöksentekoomme ja yhteisöömme täällä