Kolme fuksia kastautuu kylmään Vesijärveen haalareissaan yleisön katsoessa rannalta.

Vesijärvi sai ensimmäiset teekkarit hyiseen syleilyynsä – Lahden opiskelijavappu kasvoi isojen kaupunkien mittoihin

|
Uutinen

Torin Marjatta-patsas sai tupsulakkinsa ja noin 50 lahtelaisteekkaria kasteensa, kun Lahdessa luotiin vappuperinteitä LUT-yliopiston tuleville diplomi-insinööreille.

Aina on hyvä sää grillata, väittää tunnettu tv-mainos. Teekkareiden asenne mukailee vuodesta toiseen mainoksen henkeä: aina on hyvä sää juhlia vappua!

Ilmatieteen laitoksen tuntuu kuin -lukema näyttää Lahdessa neljä astetta ja taivas avautuu tämän tästä antamaan esivoitelua teekkarikastetta jännityksellä odottaville fukseille.

Pikku-Vesijärven puistoon on kokoontunut satapäin lahtelaisopiskelijoita jo 14. huhtikuuta alkaneen vapunvieton huipennukseen. Takana on jo muun muassa Wappukyykkä-tapahtuma teekkareiden kansallislajin parissa sekä Vappusitsit Lahden torilla.

Äänenvahvistimesta huolimatta toimintaohjeita on vaikea saada kuulumaan musiikin ja iloisen juhlahälinän yli. Kestää aikansa, että opiskelijat saadaan kirjaimellisesti marssijärjestykseen lakituskulkuetta varten.

Aether-kilta lahtelaisteekkareiden asialla

Letkan häntäpäässä iloa pitävät yllä Lahden teekkarifuksit – lajissaan historian toiset.

Diplomi-insinöörejä on Lahdessa koulutettu maisteritasolla jo pitkään. Viime vuonna teekkarimeininki kasvoi mastokaupungissakin täyteen mittaansa, kun ensimmäiset kandivaiheen opiskelijat aloittivat LUT-yliopiston Lahden kampuksella.

Samaa todistaa kulkueen kärjessä liehuva keltainen Aether-killan lippu. Lipussa lukee Estab. 2022.

Aether ry edustaa Lahden omia teekkareita, jotka opiskelevat pääaineenaan energiatekniikkaa, tietotekniikkaa ja tuotantotaloutta. Kansainvälisiä opiskelijoitakin Lahdessa on paljon, sillä esimerkiksi tuotantotaloutta opetetaan täällä englannin kielellä.

Joel Rahikainen ja Samu Friberg.
Joel Rahikainen ja Samu Friberg ovat ottaneet kaiken irti lahtelaisesta opiskelijaelämästä.

Joel Rahikainen ja Samu Friberg odottavat tunnin kuluttua alkavaa teekkarikastetta säätä kunnioittaen jäätävän rauhallisina ja jo valmiiksi sateen kastelemina. Tuotantotaloutta pääaineenaan englannin kielellä opiskeleva Rahikainen on kotoisin Porvoosta ja energiatekniikkaa opiskeleva Friberg Helsingistä.

Lahti on tullut tutuksi nyt opintojen myötä.

– Ehdottomasti mainettaan parempi opiskelukaupunki! Nyt kun saadaan vielä kunnon teekkarikastekin, niin aina vain paranee, toteaa Joel Rahikainen viitaten edellisvuoden kasteeseen keskustan suihkulähteessä.

Lanu Spanakin tunnettu suihkulähde on jääkiekkofanien paikallinen kastautumispaikka MM-menestyksen jälkeen. Läheltä piti, etteivät siihen tänä vuonna päässeet pulahtamaan myös Pelicans-kannattajat Suomen mestaruuden kunniaksi.

Samu Friberg kertoo tuoreena lahtelaisena fiilistelleensä Lahden torilla teekkarivapun lisäksi juuri päättynyttä jääkiekon playoffs-kevättä, joka sekin toi kaupunkiin annoksen suuren maailman tuntua.

Pelicansin pelit päättyivät juuri ennen vappua hopeamitaleihin. Saavutus oli kovempi kuin yksikään jääkiekkoasiantuntija osasi kauden alussa ennakoida. Samaa positiivista Lahti-uhoa ja -ylpeyttä huokuu komeasta opiskelijajoukosta, joka lähtee näyttävänä kulkueena noin kolmen kilometrin kierrokselle.

Oi Lahti on. Oi Lahti on. Oi Lahti on niin ihana, kulkue laulaa penkkiurheilijoille tutulla sävelellä. Kyseessä on FC Lahden kannatuslaulu, joka on saanut opiskelijoilta hieman uuden sanoituksen.

Teekkarikulttuuri muotoutuu yhteisönsä ehdoilla

Moni ohikulkija nappaa hymyssä suin kulkueesta valokuvia tai pätkän videota. Täysiveriseksi yliopistokaupungiksi kasvanut Lahti on näyttävän opiskelijavappunsa ansainnut.

Lahti-laulu raikuu taukoamatta lakitusetapeille asti. LAB-ammattikorkeakoulun opiskelijat lakittavat perinteisesti Hirvi-patsaan. Teekkarit ovat varanneet oman tupsulakin torin Marjatta-patsaalle.

– Viime vuonna teekkarilakin sai Kisapuiston Litti-patsas. Lahtelaiseksi lakituskohteeksi haluaisimme vakioida kaupungintalon puiston patsaat, mutta remontit estivät sen tänä vuonna. Torille oli helppo saapua ison kulkueen kanssa, kertoo lakituksen hoitanut Robin Karlsson.

Robin Karlsson ja Marjatta-patsaan lakitus.
LTKY:n hallituksen jäsen Robin Karlsson kertoi lakitusseremoniassa LUT-yliopiston opiskelijakunnan vaalineen vappuperinteitä Lappeenrannassa jo vuodesta 1969. Nyt niitä lokalisoidaan myös Lahteen.

Torin Marjatta sai siis nautiskella teekkarielämästä lahtelaisjalkapalloilija Jari Litmasen patsaan tavoin kertaluontoisesti. Sen sijaan Teivaan satamassa ensimmäistä kertaa toteutettu teekkarikaste tulee varmasti vakiinnuttamaan paikkansa lahtelaisten teekkariperinteiden joukossa.

Koska edellisvuoden suihkulähdekastautuminen ei aivan vetänyt vertoja tunnettujen teekkarikaupunkien kasteperinteille, aikoo muutama viime vuoden fuksi uusia kasteensa vapaaehtoisesti tänään.

Teekkarit syntyvät keskiyöllä

Tommi Läntisen Via Dolorosa soi enteellisesti ämyreistä. Kaikki alkaa olla valmista.

Teivaan satamassa puitteet ovat täydelliset kiduttavan nautinnolliselle teekkarikasteelle. Veneenlaskupaikalta on lyhyt matka ravintola Nosturille, jonka kattoterassin näköalasaunat tarjoavat lämpimän jatkopaikan tuoreille teekkareille.

Tai jos tarkkoja ollaan, niin aivan vielä nämä opiskelijat eivät ole teekkareita.

– Välissä on hetken limbotila. Vesijärvestä noustessaan opiskelijat eivät ole enää fukseja, mutta teekkareita heistä tulee vasta keskiyöllä teekkarihymnin jälkeen. Silloin saa painaa teekkarilakin päähänsä, Karlsson selventää satamassa teekkarivapun taianomaisia vaiheita.

Säänhaltija on tänä vappuaattona oikukas, mutta tarjoilee tyylikästä symboliikkaa. Marjatta-patsaan lakituksen aikana sade taukosi ja aurinko kohdensi säteensä teekkarilakin lippaan.

Teekkarikasteen aikana tummalle taivaalle piirtyy hetkeksi kokonainen sateenkaari.

Teekkarikasteen aikana taivaalle ilmestyi myös sateenkaari.

Paikalle on hankittu pressu, jota pitkin kastettavien fuksien on tarkoitus liukua hyiseen Vesijärveen.

Pressu ei suostu asettumaan luiskan pohjalle toivotusti, joten luovat diplomi-insinööriopiskelijat improvisoivat. Osa juoksee pienenä ryhmänä Vesijärveen, osa valitsee näyttävän hyppytaktiikan – yleisö saa nauttia myös muutamasta todellisesta pellehypystä.

Lahden vuoden fuksiksi valittu Jana Filippova saa kunnian aloittaa. Hetken rohkeutta kerättyään hän hankkiutuu fuksiturkista eroon näyttävällä heittäytymistaktiikalla.

Jana Filippova syöksyy Vesijärveen.
Historian ensimmäinen Vesijärveen kastettu teekkari on virolainen Jana Filippova.

Kasteen jälkeen Filippovan iho on kananlihalla ja onnellinen nainen tärisee niin, että hänet on parasta päästää nopeasti saunan lauteille.

– Shokeeraavan kylmää! Positiivinen shokki oli myös Vuoden fuksi -tunnustus, joka tuntuu uskomattoman hyvältä. Meillä on Lahdessa hieno opiskelijayhteisö, jossa haluan olla aktiivisesti mukana.

Virosta Lahteen viime syksynä muuttanut Jana Filippova aikoo nyt keskittyä täysillä opiskelijaelämään eikä osaa vielä visioida tarkemmin tulevaa työuraa. Oman teekkarihaalarin sponsorilogoista kiinnostavana potentiaalisena työnantajana näyttäytyy ainakin Nokia.

Keltaisista teekkarihaalareista on näyttävän sponsoripaikan hankkinut myös paikallinen hitsausalan perheyritys Kemppi. Sen tytäryhtiö, pörssikomeetta Kempower on monelle opiskelijallekin tuttu ja inspiroiva nimi.

Silmäys haalarin vasempaan reiteen muistuttaa tuleville diplomi-insinööreille, että aina ei tarvitse lähteä Vesijärveä kauemmas kalaan.

Tulevaisuuden työpaikka saattaa hyvinkin löytyä Lahdesta.

Joel Rahikainen on juuri noussut kasteesta.
Se on siinä! Porvoolainen Joel Rahikainen on muutaman tunnin kuluttua täysiverinen lahtelaisteekkari.