Ongelma on paitsi syvästi inhimillinen, myös yhteiskunnallinen. On kestämätöntä, jos tulevaisuuden osaajat ajetaan loppuun jo alkumetreillä. Siksi tämän viikon blogivieraani on TEKin opiskelijatoiminnan asiantuntija Jeremi Nyyssönen.
Jeremi, nämä luvut ovat todella pahoja. Miksi opiskelijoiden tilanne on näin huono?
Koronatilanne lisäsi ahdistusta entisestään, mutta jo sitä ennen luvut olivat huolestuttavia. Opiskelijan elämässä on monia ongelmia, joiden korjaaminen voisi helpottaa tilannetta. Korkeakoulujen rahoituksen leikkaaminen pakottaa leikkaamaan tukipalveluista, jolloin apua ei välttämättä ole heti saatavilla, kun sitä tarvittaisiin. Opintotuen määrä ei ole noussut samaan tahtiin kuin elinkustannukset, minkä takia opiskelijoiden on tehtävä yhä etenevissä määrin töitä opiskelun ohella, tai vaihtoehtoisesti otettava paljon lainaa, mikä taas lisää huolta tulevaisuudesta entisestään. Samaan aikaa opiskeluaikaa rajataan yhä entisestään. Yhdessä nämä kaikki asettavat opiskelijan todella stressaavaan tilanteeseen.
Mikä on tiukentuneiden opiskeluvaatimusten osuus ahdistuksen aiheuttajana? Pitäisikö niitä jotenkin höllentää?
Sen jälkeen, kun ikuisesta opiskeluoikeudesta luovuttiin, on opiskeluaikaa tiivistetty koko ajan enemmän. Nykyisellään opiskeluoikeutta on yhteensä seitsemän vuotta: neljä vuotta kandivaiheeseen ja kolme vuotta maisterivaiheeseen. Jos opiskeluaikana esimerkiksi sairastuu masennukseen, lähipiirissä tapahtuu ikäviä asioita tai jaksaminen muuten heikkenee ja kaipaa välivuotta, puskee opintoajan loppuminen yllättävän nopeasti päälle.
Opiskeluaikana kannustetaan luomaan verkostoja tulevaa työelämää varten, hakemaan ensimmäiset työkokemukset ja osallistumaan aktiivisesti vapaaehtoistoimintaan. Samaa aikaa pitäisi suorittaa opinnot hyvillä arvosanoilla ja nauttimaan ”elämän parhaasta ajasta”. Miten tämä kaikki onnistuu, jos opintoaikaa rajataan vuosi vuodelta enemmän ja enemmän?
Onko miesvaltaisella tekniikan alalla ongelma edelleen se, että ongelmiin ei haeta ajoissa apua? Miehet eivät valita vaan purevat hammasta? Vai onko tämä ajattelutapa nuoremmilla miehillä jo muuttunut?
Miehet ovat perinteisesti sekä hakeneet apua sekä tunnistaneet omia psyykkisiä ongelmiaan naisia huonommin. Miehiä on kasvatettu olemaan näyttämättä heikkoutta ja kestämään ongelmien yli. Kun ongelmia ei suostuta näkemään tai tunteista puhumaan, saattaa tämä purkautua päihteiden käyttönä, riskikäyttäytymisenä tai aggressiivisuutena. Kun masennusoireita ei tunnisteta ja hoideta, saattaa tilanne johtaa pahimmillaan itsemurhaan, joista miehet tekevät kolme neljästä.
Nykyään miesten jaksamisongelmat eivät ole enää samalla tavalla tabu, kuin esimerkiksi omassa nuoruudessani. Mielenterveydestä puhutaan enemmän sekä mediassa, yliopistoilla että tavallisissa keskusteluissa. Tekemistä riittää yhä, minkä takia esimerkiksi me TEKinä teimme mielenTEKoja-projektin yhdessä Nyytin kanssa.
Miten voisimme tuoda armeliaisuutta opintoihin?
Uskon, että yliopistoilla on hyvä ymmärrys nykytilanteen vakavuudesta. Suurin ongelma lienee resurssien puute. Keinoja tilanteen parantamiseen voisivat olla opiskelun joustavuuden lisääminen, ennaltaehkäisevän työn lisääminen sekä opinto-ohjaukseen panostaminen. Näitäkään keinoja ei valitettavasti pystytä toteuttamaan ilmaiseksi, vaan ensimmäiseksi hallituksen ja OKM:n olisi tehtävä rahallisia panostuksia opiskelijoiden mielenterveyden parantamiseksi.
Entä työelämään?
Työn luonne on muuttunut ajan saatossa paljon. Vaikka tämän päivän asiantuntijatyö ei välttämättä ole fyysisesti kuluttavaa, se vaatii kuitenkin yhä enemmän henkisiä voimavaroja. Tämä vaatii työelämältä samalla tavalla panostuksia kuin fyysiseen jaksamiseen panostaminen.
Asiantuntijatyössä työntekijät ovat usein sitoutuneita ja tunnollisia. Työpäivät venyvät pitkälle ja työt läikkyvät myös vapaa-ajan puolelle, jolloin näiden välinen raja alkaa hämärtyä. Työssä on normaalia väsyä, mutta jos vapaalla ei palaudu, kasvaa burnoutin ja masennuksen riski huomattavasti. Työnantajien ja esihenkilöiden olisi hyvä luoda kulttuuria, jossa omasta jaksamisestaan voi puhua avoimesti ja painottaa, että työtä tehdään työajalla, ei sen ulkopuolella. Mikäli esihenkilö huomaa työntekijän tuntien paukkuvan, kannattaa tämä ottaa puheeksi ja kehottaa muistamaan myös vapaa-ajan tärkeys.
Onko nykyopiskelijoilla jotenkin aiempia sukupolvia suurempia elämänhallinnan ongelmia? Vai onko niin, että opiskeluihin on aina kuulunut jonkinlainen angsti ja epävarmuus, mutta nykyiset opiskelijasukupolvet vain puhuvat asiasta avoimemmin?
Uskon, että nykyopiskelijat ovat huomattavasti parempia hallitsemaan omaa elämäänsä ja osaavat myös ilmaista tämän paremmin. Ongelma on siinä, että te aiemmat sukupolvet olette pilanneet maailman meiltä. Nuorilta vaaditaan koko ajan enemmän ja enemmän, opintoaikaa rajoitetaan, eläkejärjestelmä pilaa uskon tulevaisuuteen, ympäristö on tuhottu ja opiskelijat leimataan syöttöporsaiksi, kun he eivät jaksa kannatella yksin maamme tulevaisuutta.
Opiskeluaika on nuorelle suurta muutoksen aikaa: moni muuttaa ensi kertaa asumaan omilleen, tuttu elinympäristö muuttuu ja vanhat ystävät saattavat jäädä taakse. Ensi kertaa elämässään opiskelija on itse vastuussa omasta taloudellisesta tilanteestaan. Opiskelut muuttuvat monta pykälää haastavammiksi lukioon tai ammattikouluun verrattuna ja toimeentulo on todella niukkaa. Tämä on varmasti aiheuttanut epävarmuutta myös aiemminkin, mutta opiskelijoiden tilanne on nykyään selkeästi aiempaa haastavampi. On hienoa, että nykyään opiskelijat ottavat rohkeammin ongelmiin kantaa ja tuovat mielipiteitään esille, sillä meidän pitäisi kuitenkin tulevaisuudessa kantaa vastuu maamme tulevaisuudesta. Eikö olekin parempi, että teitä vanhempaa sukupolvea kannattelevat tulevaisuudessa täydessä terässä olevat ammattilaiset eikä jo opiskeluaikana loppuun palaneet työntekijät.
Korona vaikeutti huomattavasti opiskelijoidenkin elämää. Heti sen jälkeen tuli Ukraina. Mikä sen merkitys on ahdistuksen aiheuttajana?
Ukrainan kriisi koronakriisin päälle ei ymmärrettävästi ainakaan vähennä ahdistusta. Venäjä on rajanaapurimme, ja jos myötätunto toisen maan puolesta ei lisää pahaa oloa, huoli oman maan tilanteesta tekee sen varmasti. Opiskelijat ovat myös usein aktiivisia seuraamaan politiikkaa ja maailman tilaa, jolloin maailmalla tapahtuville kauheuksille on mahdotonta sulkea silmänsä. Vaikka itsekin yritän vältellä doomscrollaamista, tulee Twitterin feedi ja uutiset luettua päivittäin läpi.
Mitä TEK voi ja mitä sen pitäisi seuraavaksi tehdä tilanteen parantamiseksi?
Nyytin kanssa toteutettu mielenTEKoja-projekti sai todella positiivista palautetta ja toivottavasti myös vähensi kynnystä puhua omasta jaksamisestaan. Jatkotoimenpiteitä ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta emme varmasti aio lopettaa työtämme opiskelijoiden mielenterveyden parantamisen eteen.
Eduskuntavaalit ovat ovella: vaalitavoitteemme on lisätä matalan kynnyksen mielenterveyspalveluita opiskelijoille ja ottaa laajemmin käyttöön psykososiaaliset lyhytinterventiot terveydenhuollon eri palvelukanavissa.
Teemme diplomityöntekijämme Antti Ilmavirran lopputyöhön teekkarikulttuurin inklusiivisuudesta pohjautuvaa yhdenvertaisuusprojektia, jota vetää Sofia Saarinen. Projektin tarkoituksena on tuottaa opiskelijajärjestöjen käyttöön yhdenvertaisuusopas, joka auttaa järjestöjä huomioimaan paremmin yhdenvertaisuusasiat jokapäiväisessä tekemisessään. Tätä kautta pyrimme luomaan entistä inklusiivisempaa ja saavutettavampaa opiskelijakulttuuria, jolloin se pystyy aidosti toimia kaikille tukipilarina opintojen läpi jaksamisessa.
