Vuoden nuori tutkija ja hyvä opettaja palkittiin

|
Uutinen

Tekniikan edistämissäätiön Nuoren tutkijan palkinnon sai akatemiatutkija Johanna Virkki Tampereen teknillisestä yliopistosta ja Hyvän opettajan palkinnon Arto Tolonen Oulun yliopistosta.

Tekniikan tohtori Johanna Virkki tutkii vaatteisiin integroitavaa elektroniikkaa, jonka tärkeimmät sovellukset liittyvät terveys- ja hyvinvointiteknologiaan. Hän kehittää tekstiileihin yhdistettäviä sensoreita, joiden avulla voidaan tarkkailla etänä esimerkiksi potilaan fysioterapiaharjoituksia ja terveydentilaa. Sensorit voivat mitata vaikkapa elintoimintoja tai liikkeitä.

– Vaate voi toimia käyttöliittymänä tai lähettää tietoa käyttäjästä eteenpäin omaisille ja ammattilaisille, Virkki kertoo.

Virkki on mukana Tampereen teknillisen yliopiston langattomien tunnistus- ja aistimisjärjestelmien tutkimusryhmässä. Hän siirtyi ryhmään väiteltyään elektroniikan luotettavuudesta vuonna 2010.

Virkin tutkimat sensorit valmistetaan 3D-tulostettujen materiaalien ja sähköä johtavan langan avulla. Virkin tavoite on kehittää sensoreista niin huomaamattomia, että ne eivät näy eivätkä tunnu vaatteissa. Älyvaatteiden on sovittava jokapäiväiseen käyttöön ja oltava kaikkien saatavilla. Lisäksi niiden on kestettävä toistuvaa pesua ja käyttöä erilaisissa ympäristössä.

– Toivon, että sensorit ovat lopulta käytössä kaikissa vaatteissa ja ihmisten elämä on helpottunut niiden ansiosta.

Virkki on tehnyt useita tutkijavierailuita ulkomaille sekä kansainvälistä tutkimusyhteistyötä.

Toivon, että sensorit ovat lopulta käytössä kaikissa vaatteissa ja ihmisten elämä on helpottunut niiden ansiosta.

Hyvä opettaja kannustaa yhteistyöhön teollisuuden kanssa

Vuoden opettajana palkittu tekniikan tohtori Arto Tolonen siirtyi toukokuun alussa rakennus- ja kiinteistöalalla toimivan Lehto Group -konsernin kehitysjohtajaksi. Ennen nimitystä hän työskenteli tutkijana ja opettajana Oulun yliopiston tuotantotalouden tutkimusyksikössä.

Tolonen painotti opetuksessaan yhteistyötä teollisuuden kanssa: harjoitus-, kandi- ja diplomityöt tehtiin kaikki tekniikan alan yrityksille. Hänen tavoitteensa opettajana oli, että kaikki hänen opiskelijansa työllistyisivät.

– Asenteeni oli, että jos diplomityö ei johda opiskelijan täyteen työllistymiseen, olemme epäonnistuneet. Jos työpaikkaa ei löytynyt, mietin yhdessä opiskelijan kanssa, mistä sellainen voisi avautua, Tolonen kertoo.

Opiskelijoiden työllistyminen tuottaa Tolosen mukaan hyötyä myös yliopistolle. Kun Oulun yliopistosta valmistuva diplomi-insinööri siirtyy töihin, hänestä tulee yliopiston asiakas. Entisiltä opiskelijoilta saadaan ideoita harjoitustöiden aiheiksi ja parhaassa tapauksessa töitä uusille opiskelijoille. Samalla yliopiston verkostot laajenevat.

Jos diplomityö ei johda opiskelijan täyteen työllistymiseen, olemme epäonnistuneet.

Säätiö palkitsee opettajia ja tutkijoita vuosittain

Tekniikan edistämissäätiö jakaa Hyvä opettaja ja Nuori tutkija -palkinnot vuosittain. Molemmat palkinnot ovat arvoltaan 15 000 euroa.

Virkki ja Tolonen palkittiin Tekniikan edistämissäätiön ja Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiön yhteisessä Tulevaisuuden tiennäyttäjät -juhlassa tiistaina 5. kesäkuuta.

 

Avainsanat: