Työ miellyttää, palkkaus ei

|
News article

Valtaosa tekkiläisistä on tyytyväisiä työhönsä. Osaamisen hyödyntäminen, työn hallinta ja autonomia saavat kiitosta. Monet eivät koe palkkaansa kannustavana tai tiedä, miten voisivat siihen vaikuttaa.

83 % kertoi olevansa erittäin tai melko tyytyväisiä nykyiseen työhönsä. 

Miehistä erittäin tai melko tyytyväisiä oli 84 % ja naisista 82 %. 60–69-vuotiaat olivat muita ikäryhmiä selvästi tyytyväisempiä.

Oma osaaminen on hyötykäytössä

Vastaajat olivat tyytyväisimpiä osaamista ja taitoja sekä työn hallintaa ja työn autonomiaa kuvaavilla osa-alueilla. Vähiten tyytyväisiä oltiin palkkaukseen ja sen kannustavuuteen. 

Yksityisellä sektorilla työskentelevät antoivat muita sektoreita paremmat arviot palkkauksesta ja sen kannustavuudesta. Kuntasektorilla työskentelevät taas antoivat muita heikommat arviot työkyvystä ja hyvinvoinnista.

Selvimmät erot tulivat esiin toimiasemien välillä: johtajat olivat muita tyytyväisempiä työhönsä ja keskijohdossa työskentelevät olivat hieman tyytyväisempiä kuin asiantuntijat.

Työelämän laatu eri osa-alueilla (summamuuttujien keskiarvo, 1=huonoin, 5=paras)

  • 90 % koki voivansa työskennellä riittävän itsenäisesti.
  • 60 % koki, että voi keskittyä työhönsä riittävästi.
  • 75 % kertoi, että voi käyttää työssään osaamistaan monipuolisesti.
  • 43 % kertoi kiireen ja jatkuvan aikapaineen haittaavan työskentelyä.
  • 66 % oli sitä mieltä, että saa esimieheltään tukea työssään.

Palkka herättää kysymyksiä

Palkkaus ja sen kannustavuus

  • 47 % vastaajista koki palkkauksensa kannustavana.
  • 43 % piti työpaikkansa palkkarakennetta oikeudenmukaisena. Vain kolmannes vastaajista oli sitä mieltä, että heidän työpaikoillaan palkitaan hyvistä työsuorituksista.
  • 37 % vastaajista tiesi, miten voi vaikuttaa palkkaansa.

Palkkaneuvottelulla voit 
vaikuttaa omaan palkkaasi 
Palkka-asioista kannattaa keskustella työpaikoilla ja oman esimiehen kanssa – se lisää palkka-avoimuutta ja tietoisuutta asiasta. Lue asiantuntijoidemme vinkit palkkaneuvotteluihin: www.tek.fi/palkkaneuvottelut

Auttaminen ja osaamisen kehittäminen kiinnostavat 

  • Autan mielelläni työtovereitani onnistumaan omissa tehtävissään 96 %
  • Jaan mielelläni osaamistani muille 96 %
  • Haluan kehittää osaamistani 95 %

Yllä olevat prosentit ovat täysin tai jokseenkin samaa mieltä väittämien kanssa olleiden vastaajien osuudet.

Työnantajan tuki jättää toivomisen varaa

  • Työnantajani huolehtii osaamiseni kehittämisestä 42 %
  • Työtehtävät on jaettu työyhteisössäni 
tasapuolisesti 43 %
  • Saan riittävästi palautetta esimieheltäni 48 %

Yllä olevat prosentit ovat täysin tai jokseenkin samaa mieltä väittämien kanssa olleiden vastaajien osuudet. 

Näin tutkimus tehtiin

Työtyytyväisyys ja työelämän laatu olivat teemana TEKin työmarkkinatutkimuksessa, joka tehtiin loka–marraskuussa 2019. Kohderyhmänä olivat työmarkkinoilla olevat jäsenet. Tutkimukseen vastasi kaikkiaan noin 9 800 henkilöä, vastausprosentti oli 22. Lue lisää työmarkkinatutkimuksesta: www.tek.fi/tmt