Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Heikki Patomäki näkee, että Yhdysvaltojen ja Ukrainan välisen mineraalisopimuksen taustalla voi olla Yhdysvaltojen ja Kiinan vastakkainasettelu.
– Trumpin hallinto panostaa nimenomaan kamppailuun Kiinaa vastaan. Heillä on suuri tarve saada riippumattomuus Kiinasta harvinaisten maametallien osalta.
Patomäki on haastateltu ennen perjantai-illan kohuttuja tapahtumia Valkoisessa talossa, missä mineraalisopimus jäi lopulta allekirjoittamatta Trumpin ja Zelenskyin välisen riidan takia.
Sopimuksella Ukraina antaisi eri lähteiden mukaan Yhdysvalloille merkittävällä tavalla pääsyn sen luonnonvaroihin, joihin kuuluu harvinaisia maametalleja.
Ne ovat tärkeitä muun muassa elektroniikkateollisuudelle, mutta niillä on myös sotilaallista merkitystä, koska niitä käytetään esimerkiksi ohjuksissa ja tutkajärjestelmissä.
Tällä hetkellä harvinaisten maametallien markkinoita ja saatavuutta dominoi Yhdysvaltojen arkkivihollinen Kiina.
– Kiina on pyrkinyt rajoittamaan myös näiden maametallien saatavuutta tai ainakin uhannut sillä, Patomäki sanoo.
Sitouttaa
Ukrainan näkökulmasta sopimus sitouttaisi Yhdysvallat maan kehitykseen. Samalla Yhdysvalloille voisi syntyä kannuste suojata omia etujaan.
Vaikka mineraalisopimus ei sisällä turvatakuita, voi sen seurauksena ainakin kuvitella syntyvän myös Venäjän hyökkäyshaluja suitsiva pidäke. Patomäen mukaan Yhdysvallat on jo osoittanut olevansa valmis käyttämään sotilaallista voimaa turvatakseen etujaan.
Esimerkiksi Irakin sodassa oli Patomäen mukaan muiden asioiden ohella kyse myös öljystä.
– Taustalla oli öljykauppa ja sen käyminen dollarimääräisenä, pääsy öljylähteille ja niin edelleen.
Tämä voidaan nähdä osana laajempaa kehitystä, jossa on kaikuja siirtomaa-ajoista.
Maailmassa ei ole enää juurikaan alueita, jotka eivät kuuluisi jollekin tunnustetulle valtiolle. Näin ollen nyt siirtomaita ei vallata samoin kuin löytöretkistä alkaneena siirtomaa-aikana.
Samankaltaisuutta Patomäen mukaan kuitenkin on.
Patomäki sanoo, että käänne tapahtui yli 20 vuotta sitten.
– George W. Bushin hallinto alkoi aika systemaattisesti puhua, että heillä on oikeus puuttua kehityskulkuihin missä tahansa maassa ja käyttää myös sotilaallista voimaa. Kyse ei ole siirtomaavalloituksista, mutta vaihtamalla hallituksia saadaan parempia sopimuksia aikaan.
Poikkeuksellista
Patomäen mukaan Ukrainan ja Yhdysvaltojen mineraalisopimus olisi poikkeuksellinen. Hän toteaa, että yleensä kaivosyhtiöt ovat hankkineet oikeuksia tietyiltä alueilta, kuten Suomessakin on nähty.
– Tämä on harvinaislaatuista, koska nyt valtiot sopivat keskenään massiivisesta määrästä oikeuksia.
Luonnonvarojen turvaaminen on sinänsä Patomäen mielestä looginen jatkumo Yhdysvaltojen politiikalle, eikä se näin ollen yksin selity diilimiehenä tunnetun presidentti Donald Trumpin persoonalla.
Patomäki ei kuitenkaan usko, että edellisen presidentin Joe Bidenin hallinto olisi tällaista sopimusta ajanut.
Hän muistuttaa, että sopimukseen liittyy myös epävarmuustekijöitä. Tarkkaa tietoa Ukrainan maaperän mineraalirikkauksien määristä tai niiden hyödynnettävyydestä ei ole.
Muut perässä
Osa Ukrainan harvinaisten maametalliesiintymistä sijaitsee maahan hyökänneen Venäjän tällä hetkellä hallitsemilla alueilla.
Koska harvinaisilla maametalleilla voi olla Yhdysvaltojen näkökulmasta geopoliittista strategista merkitystä, voisi tämän Ukrainan näkökulmasta ajatella tavaksi sitoa Yhdysvallat varmistamaan, että mahdollisen rauhansopimuksen tulos on pysyvällä pohjalla.
Tämän voisi nähdä Ukrainan peliliikkeenä, jossa haetaan tukea heittäytymällä uuden ajan siirtomaapelurin pelinappulaksi.
Heikki Patomäen mukaan kyse on laajemmasta kehityskulusta, jossa suuret oikeuttavat itsensä hyödyntämään pieniä.
– Kun yksi maa toimii tällä tavalla, toinen alkaa toimia samoin. Valtiot alkavat turvallistaa tuotantoketjuja ja raaka-aineiden saatavuutta.
Kun luonnonvaroista tulee kansallisen turvallisuuden kysymyksiä, voivat valtiot löytää perusteita jopa sotimiseen.
– Jos valtioiden suhteet alkavat huonontua, geopolitiikka astuu kuvioihin ja silloin asiat esitetään elintärkeinä maan turvallisuuden kannalta, mikä vaatii poikkeuksellisia toimenpiteitä, Patomäki sanoo.
Uusi järjestelmä
Patomäki ei näe välitöntä uhkaa, että Suomi voisi ajautua uuden ajan siirtomaakisailun kohteeksi.
Hänen mielestään mielenkiintoisempaa on pohtia, kuinka tilanne voitaisiin purkaa.
Patomäen mukaan ratkaisu olisi luoda yhteisiä maailmanlaajuisia instituutioita hallinnoimaan eri kokonaisuuksia, joihin kuuluisivat myös raaka-aineiden saatavuus ja kauppa sekä tuotantoketjut. Instituutioiden pitäisi perustua yhteistyöhön, ei valtioiden väliseen kilpailuun.
Tällainen vaatisi valtioiden välille hyvää tahtoa. Sellaista ei nykymaailmassa ainakaan liikaa näe.
Patomäen mukaan yksi mahdollisuus olisi lähteä liikkeelle alueellisesta ratkaisuista, jotka voisivat myöhemmin toimia mallina kattavammalle järjestelmälle. Toimijuutta voisi syntyä myös kansalaisyhteiskunnan sisältä.
– Jos sellaista toimijuutta ei löydy, kuten ei näytä löytyvän ainakaan välittömästi, niin vaihtoehtona on se, että käydään katastrofin kautta ja sitten saadaan muutoksia aikaan.
Patomäki toteaa, että kaikkien nykyisten suurten instituutioiden, kuten YK:n, peruselementit on luotu maailmansotien jälkeen. Nykyiset instituutiot eivät kuitenkaan ole kehittyneet vastaamaan kaikkia nykyisiä tarpeita.
– Toimivien kollektiivisten instituutioiden puute voi johtaa siihen, että tulee niin massiivinen kriisi tai katastrofi, mukaan lukien globaali sotilaallinen katastrofi, että muutos tapahtuu sen jälkeen. Riippuen siitä, mitä maailmasta on silloin jäljellä.
