Operaatio Opera oli taktinen menestys, mutta sen strategisesta vaikutuksesta kiistellään.
Juttu on julkaistu alun perin joulukuussa 2021. Julkaisemme sen nyt uudestaan.
Sunnuntaina, kesäkuun seitsemäntenä päivänä vuonna 1981 Jordanian kuningas Hussein vietti iltapäivää yksityisjahdillaan, kun Akabanlahden rauha katkesi hävittäjäkoneiden jylinään.
Hussein, lentäjä itsekin, näki muodostelman Israelin ilmavoimien hävittäjäkoneita matkalla itään. Kuningas tiesi, mistä oli kyse: koneet olivat matkalla Irakiin. Hän lähetti maahan välittömästi varoitusviestin.
Israelin huoli Irakin toiminnasta oli kasvanut 1970-luvun viimeisinä vuosina aika tavalla. Diktaattori Saddam Husseinin 1970-luvun alkupuolella käynnistämä ydinohjelma oli päässyt todelliseen vauhtiin vuosikymmenen puolivälissä Irakin lähennyttyä Ranskan kanssa.
Oletko kiinnostunut autoista? Tilaa T&T:n autokirje tästä
Presidentti Valéry Giscard d´Estaignia kiinnostivat Irakin öljyvarat, ja vuonna 1976 maat solmivat noin 250 miljoonan euron sopimuksen, jossa Ranska toimittaisi Irakiin sotilaallisia tarkoituksia varten tarkoitetun ydinreaktorin.
1970-luvun loppuvuosina Irakin edustajien Israelia käsittelevät lausunnot olivat avoimen vihamielisiä, ja Saddamin otteet jopa omaa kansaansa kohtaan julmia. Kuinka paljon pidemmälle hän olisi valmis menemään vihollistensa kanssa, etenkin ydinpommit arsenaalissaan?
Israel pyrki diplomatian keinoin taivuttelemaan Ranskaa luopumaan ydinreaktorin toimittamisesta. Israel vetosi myös kerta toisensa jälkeen Yhdysvaltoihin, mutta turhaan.
Bagdadin itäpuolelle al Tuwaithaan rakennettava pienen tutkimusreaktorin ja suuremman voimalaitoksen reaktorikompleksi tunnettiin Irakissa Tammuzin nimellä, ulkomailla paikasta käytettiin ranskalaisten sille antamaa nimeä Osirak (Osiris + Irak).
Lokakuussa 1980 Israelin pääministeri Menachem Begin sai huolestuttavan tiedon: Irakilla oli hallussaan arviolta 30 kilogrammaa ydinaseisiin kelpaavaa uraania.
Kysymys ei ollut enää se, turvautuisiko Israel sotilaalliseen ratkaisuun, vaan milloin näin tapahtuisi.
Beginin hallinto oli pohtinut ennaltaehkäisevän iskun vaihtoehtoa jo vuodesta 1977. Mahdollisia toteutustapoja olivat ilmaisku ja kommandojen hyökkäys; jälkimmäinen olisi vaatinut vähintään kahdensadan sotilaan joukkoa, jonka siirtäminen yli tuhannen kilometrin päähän olisi ollut melkoinen logistinen haaste. Lisäksi itse iskun arvioitiin aiheuttavan merkittäviä tappioita.
Vuonna 1977 Israelin ilmavoimien edistynein taistelukone oli amerikkalaisvalmisteinen McDonnell Douglas F-4 Phantom II. Ilmavoimien testeissä selvisi, että tarvittavalla pommilastilla varustettu Phantom kykenisi tehtävään, mutta vain ilmatankkausten tuella. Se taas lisäisi operaation monimutkaisuutta ja riskejä.
Suunnittelu jatkui, ja 1970-luvun lopulla noin puolet Israelin puolustusbudjetista käytettiin ilmavoimien kaluston modernisointiin.
Sitten maata kohtasi käänteinen onnenpotku.
Vuosikymmenen vaihtuessa Israel odotti uutta General Dynamics F-16 Fighting Falcon -hävittäjäkalustoaan, jonka toimitusten oli määrä alkaa vuonna 1982.
Yhdysvallat oli toimittamassa samaa konetta myös Iraniin, mutta tilaus peruuntui maan islamilaisen vallankumouksen vuoksi, jolloin koneita tarjottiin Israelille. Toimitukset alkoivat 1980 ja kesäkuussa 1981 Israelilla oli jo 53 koneyksilöä.
Maan toinen uusi hävittäjätyyppi oli ilmaherruushävittäjä McDonnell Douglas F-15 Eagle: molemmat kykenivät lentämään Irakiin ja takaisin ilman ilmatankkausta – ja molemmat oli varustettu radiomajakoista riippumattomilla inertiasuunnistusjärjestelmillä.
Iskun taktisen suunnittelun keskeisin tavoite oli, että Osirakin suurempi reaktori tulisi saada täydellisesti tuhottua. Niinpä suunnittelijat hylkäsivät esimerkiksi ajatuksen tarkkuuspommien käyttämisestä. Mahdollinen kehno sää olisi vaikeuttanut maalinosoitusta.
Ratkaisuksi tuli taitavien lentäjien konventionaalisilla pommeilla lähietäisyydeltä suorittama isku, joka altistaisi hyökkäävät koneet vastustajan ilmatorjunnalle.
”Analyysin mukaan kaksi kahdeksasta koneesta ammuttaisiin alas. Minä ja Ilan [Ramon, muodostelman seitsemäs ja kahdeksas lentäjä] ajattelimme, että [jonon perässä] meillä oli paras mahdollisuus tulla ammutuksi. Siinä kehittää ajatuksen yhden suunnan matkalipusta”, iskuun nuorena lentäjänä osallistunut prikaatikenraali (evp) Israel ”Relik” Shafir muisteli 40 vuotta myöhemmin.
Mukaan valitut lentäjät harjoittelivat yhdeksän kuukauden ajan. Iskun pääasiallinen väkivaltatyökalu oli kahdentuhannen paunan (n. 900 kg) Mk84-pommi, joka virittyi 3 800 jalan (n. 1 160 m) korkeudessa. Tätä matalammalta suoritetussa pommituksessa vaarana oli, että räjähdys vahingoittaisi myös lentokonetta.
Niinpä lentäjät lähestyisivät kohdetta hyvin matalalla, kunnes viime tingassa koneet vedettäisiin noin 5 000 (n. 1 520 m) jalan korkeuteen pommien pudotusta varten.
Arvion mukaan kahdeksan suoraa osumaa riittäisi tuhoamaan reaktorin, ja kahdeksan F-16-koneen osaston kuljettamat kuusitoista pommia takaisivat onnistumisen 99 prosentin todennäköisyydellä. Mukaan tulisi kuusi F-15-konetta antamaan ilmasuojaa.
Hyökkäys toteutettaisiin länsi-itäsuunnassa myöhään iltapäivästä, jolloin laskeva aurinko olisi koneiden takana.
Koneet lähtisivät Siinain niemimaalla sijaitsevasta Etzionin lentotukikohdasta, lentäisivät Akabanlahden yli Jordanian etelärajaa ja pohjoisen Saudi-Arabian aavikon yllä koilliseen kohti Bagdadia. Reitti ei ollut suorin mahdollinen, mutta sen uskottiin tuovan parhaan suojan naapurimaiden maatutkilta sekä valvontakoneilta.
Matkalento tehtäisiin myös mahdollisimman matalalla, eikä koneiden radioita saati tutkia käytettäisi.
Operaatio ”Opera” (toinen iskusta käytetty nimi on ”Babylon”) oli alun perin suunniteltu toukokuun 17:lle päivälle 1981, mutta sitä lykättiin, kun suunnitelmasta tietoinen oppositiojohtaja Shimon Peres pyysi Beginiä odottamaan Ranskan presidentinvaalien yli.
Peres uskoi, että vaalien ennakkosuosikki Francois Mitterrand ottaisi edeltäjäänsä kovemman linjan Saddamia kohtaan. Näin ei käynyt, ja omaa vaalitappiotaan ennakoinut Begin päätti raivoissaan hoitaa reaktorin pois päiväjärjestyksestä ennen Peresin valtaannousua.
Sunnuntaina 7.6.1981 neljäntoista koneen osasto nousi ilmaan Etzionista kello 15.55. Bagdadissa kello oli tunnin enemmän.
F-16:t oli varustettu kahdella Mk84-pommilla, kahdella AIM-9L Sidewinder -ilmataisteluohjuksella, koneen rungon alle sijoitetulla 300 gallonan (n. 1 130 l) lisäpolttoainetankilla sekä kahdella siipiin sijoitetulla 370 gallonan (n. 1 400 l) siipitankilla.
Lento Osirakiin kesti tunnin ja 33 minuuttia. Sen aikana F-16:t lensivät suhteellisen tiukassa muodostelmassa 360 solmun (n. 670 km/h) nopeudella sadan jalan (n. 30 m) korkeudessa.
Kun koneet ylittivät Irakin rajan 55 minuuttia lentoonlähdöstä, ne pudottivat siipitankkinsa. Kolme F-15-paria erosi kukin vuorollaan hyökkäysosastosta ja asettui eri osiin Irakia partioimaan.
Osirakin reaktorin yllä noin kello 18.35 Irakin aikaa taivas oli tyhjä. Irakin hävittäjät eivät olleet odottamassa israelilaisia.
Arvion mukaan noin 80–100 ihmistä tiesi iskusuunnitelmista, ja tätä pienempi määrä tarkasta päivämäärästä. Kohtalokasta vuotoa ei ollut tapahtunut.
Jordanian kuninkaan viime hetken varoitus ei sekään mennyt perille.
F-16:t tulivat paikalle jonomuodostelmassa, pudottivat silppua ja soihtuja ohjusten hämäämiseksi, vetivät äkkiä ylös 5 000 jalan korkeuteen ja pudottivat pomminsa.
Itse isku kesti 80 sekuntia, jonka aikana neljätoista pommia kuudestatoista osui kymmenen metrin sisälle tähtäyspisteestä. Osirakin reaktori tuhottiin täydellisesti ja aivan suunnitelmien mukaan.
Pääosa reaktorin ilmatorjuntajoukoista oli iskun alkaessa päivällisellä, ja poistuvien koneiden perään ammuttiin joitakin hyödyttömiä sarjoja. Iskussa kuoli kymmenen irakilaista sekä yksi ranskalainen teknikko, mahdollisesti ainakin osin omien joukkojen tulituksen seurauksena.
Epäsuorasti uhriluku kasvoi myöhemmin, kun Saddam Hussein teloitutti kaikki alueen ilmapuolustuksesta vastanneet majuria korkea-arvoisemmat upseerit.
Kaikki neljätoista konetta palasivat Etzionin lentotukikohtaan kolme tuntia ja kymmenen minuuttia kestäneen tehtävän jälkeen.
”Ilan ja minä halasimme toisiamme täyden minuutin ajan. Kumpikaan ei sanonut sanaakaan”, Israel Shafir muisteli.
Eversti (evp) Ilan Ramon, Israelin ensimmäinen astronautti, menehtyi helmikuun 1. päivänä 2003, kun avaruussukkula Columbia hajosi paluussa maan ilmakehään. Ramonin poika Asaf, isänsä tavoin F-16-lentäjä, menehtyi harjoituslennolla tapahtuneessa onnettomuudessa syyskuussa 2009. Eilatin kansainvälinen lentoasema on nimetty isän ja pojan mukaan.
Taktisesti isku oli oppikirjasuoritus, ja sen herättämä kansainvälinen häly vaimeni nopeasti. Yhdysvallat keskeytti F-16-toimitukset Israeliin, mutta jatkoi niitä jo syyskuussa. Ranskalaiset eivät suostuneet myymään Irakiin uutta ydinreaktoria.
Ensimmäisen Persianlahden sodan jälkeen Yhdysvaltain puolustusministeri Dick Cheney totesi Israelille, että operaatio oli tehnyt ”meidän hommastamme paljon helpomman”.
Iskun strategisen merkityksen suhteen tutkijayhteisö on kuitenkin jakautunut. Mahdollista on, että Irakin ydinaseohjelma todellakin viivästyi merkittävästi, mutta kriittisemmän näkemyksen mukaan lopputuloksena oli entistä nopeammin kehittyvä uhka, kun Irak pakotettiin siirtymään salaisempaan ja vaikeammin tarkkailtavaan ydinasekehitykseen.
Israel turvautui hieman vastaavanlaiseen operaatioon vuonna 2007, kun se tuhosi syyrialaisen ydinlaitoksen. Paraikaa maan kerrotaan rakentavan nykyiseen Lockheed Martin F-35I Lightning II -hävittäjäkalustoonsa sopivaa lisätankkia.
Tämän uskotaan lisäävän koneen kantamaa vaikkapa omaa ydinohjelmaansa pyörittävään Iraniin asti. Toki maan ydinlaitokset on suojattu paremmin kuin Osirak aikanaan.
