Piirroshahmo pinoaa kirjoja portaiksi.

Ajan puute on suurin este opiskelulle

|
News article

Tekniikan akateemiset TEKin työmarkkinatutkimuksen mukaan kolme neljästä vastaajasta kertoo kehittävänsä osaamistaan tavoitteellisesti. Moni haluaisi opiskella nykyistä enemmän.

Tulevaisuuden työelämään kuuluu olennaisesti oman osaamisen päivittäminen ja kehittäminen. Näin kertoo TEKin teettämä selvitys Muuttuvan tietotyön aloitteen­tekijä – Tekniikan alojen korkeakoulutettujen muuttuva työ.

Suurelle osalle tekkiläisistä osaamisen kehittäminen on arkea jo nyt. Tuoreen työmarkkinatutkimuksen mukaan kolme neljästä vastaajasta kertoo kehittävänsä osaamistaan tavoitteellisesti.

Vastanneista vain kolme prosenttia sanoo, että väite ”Kehitän osaamistani tavoitteellisesti” ei pidä lainkaan paikkaansa. 21 prosentin mielestä väite ei pidä juurikaan paikkaansa. Yksi prosentti ei osaa sanoa, mutta loput 75 prosenttia kertovat väitteen pitävän täysin tai jokseenkin paikkansa.

Koulutuspäiviä kyselyyn vastanneilla oli keskimäärin viisi vuodessa.

Vastaajat pitävät oman osaamisen ajan tasalla pitämistä nykyisessä työssään varsin tärkeänä.

Työmarkkinatutkimuksen tulokset kertovat myös, että parhaiten tekkiläisen osaaminen kehittyy työssä, ei niinkään perinteisesti opiskellen.

Moni tekkiläinen haluaisi opiskella nykyistä enemmän, mutta suurin este opiskelulle on ajan puute. Tätä mieltä oli 58 prosenttia vastaajista.

Seuraavaksi eniten osaamisen kehittämistä haittasi se, ettei vastaaja tiedä, mitä opiskelisi (16 %) ja se, että tarjolla ei ole sopivaa opintokokonaisuutta (12 %). 9 prosenttia vastaajista kertoi, että ei ole rahaa ja yhtä suuri joukko kertoi, että työnantaja ei tue opiskelua tai osaamisen päivittämistä.

27 prosenttia ilmoitti, että opiskelulle tai osaamisen päivittämiselle ei ole esteitä.

Koulutuspäiviä kyselyyn vastanneilla oli keskimäärin viisi vuodessa. Luku ei ole muuttunut juurikaan vuodesta 2014, josta lähtien vertailukelpoista dataa on saatavilla.

Hallituksen leikkauslistalla olevaa aikuiskoulutustukea on käyttänyt neljä prosenttia vastaajista. Heidän kokemuksensa tuesta ovat olleet pääosin myönteisiä.

Työmarkkinatutkimus tehtiin loka–marraskuussa 2022. Sen kohderyhmänä olivat työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet. Tuloksissa ovat mukana koko­päivätyössä olleet vastaajat (n=8 251).

Graafi osaamisen kehittämisestä.

Mitä muuta TEK tutkii?

Me TEKissä tutkimme jatkuvasti tekniikan alan työelämää, esimerkiksi palkkoja, yhdenvertaisuutta ja työssä tai opinnoissa jaksamista. Olemme tutkineet ja tuottaneet tietoa monista teemoista useiden vuosien ajan – voit tutustua ja vertailla tuloksia esimerkiksi aikasarjavisualisaatioiden avulla. Lue lisää tutkimuksistamme: www.tek.fi/tutkimus