90 sekunnin sääntö työelämään

|
Blogimerkintä

Teemme koko ajan tiedostamattomia valintoja siitä, kuinka reagoimme eri tilanteissa. Tiedostamalla ja opettelemalla tunnistamaan valintatapojamme voimme alkaa hallita paremmin itseämme.

Kohtaatko työelämässä ”niitä raivostuttavia tyyppejä”? Oletko huomannut, mitä sinussa tapahtuu näissä kohtaamisissa? Kohtaamisista tulee inhottava olo, hengitys jää pinnalliseksi ja syke kohoaa. Miten samat tyypit saavatkin aikaiseksi aina samat reaktiot?

Aivotutkija Jill Bolte Taylor sanoo kirjassaan My stroke of insight, että kestää noin 90 sekuntia, kun tunnereaktio syntyy, menee läpi kehon ja lopulta poistuu kehosta. Ke­miallinen reaktio on siis ohi hetkessä. Mikäli ruokimme sitä, eli annamme sille varauksetonta huomiota, tunne jää mieleen (ja kehoon) pyörimään – ja huomattavasti pidemmäksi aikaa.

Teemme koko ajan tiedostamattomia valintoja siitä, kuinka reagoimme eri tilanteissa. Tiedostamalla ja opettelemalla tunnistamaan ”valintatapojamme” voimme alkaa hallita paremmin itseämme. Emme voi kieltää tunteita tulemasta, mutta voimme tietoisesti päättää, kuinka niihin reagoimme.

Läsnäolotutkija Virpi Koskela puhui TEKin uraillassa marraskuussa 2016 tietoisesta läsnäolosta työelämässä otsikolla Mene itseesi ja pysy siellä. Omaa toimintaamme tarkkailemalla pystymme vaikuttamaan merkittävästi työympäristöömme. Tunteet ovat mielellis-kehollisia opittuja kokemuksia. Jos jää vellomaan negatiiviseen tunteeseen, se voimistuu.

Tietoisessa läsnäolossa mieli ei askartele mitään muuta kuin pyrkii olemaan kulloisessakin nyt-hetkessä. Hyviä keinoja ovat havainnointi ja hengitys, sekä oman hengityksen havainnointi. Nykyajan työelämässä tarvitaan tällaista läsnäoloa. Tarvitaan keskittymistä siihen, mitä tekee, eikä siihen, mitä muut tekevät. On helppo osoittaa toista ja moittia, mutta ratkaisevinta on, mitä itse tekee juuri nyt.

Olen ottanut käyttööni seuraavan lähestymistavan: Kun huomaan, että joku ärsyttää, tai jonkun kanssa on hankala tehdä töitä, pysähdyn. Pyrin näkemään toisen positiivisessa valossa, ja ajattelen tietoisesti, että olemme nyt kognitiivisesti etäällä toisistamme. Havainnoin itseäni. Yritän olla arvottamatta ajatuksiani. Mietin, miksi ajattelen noin. On kiinnostavaa asettua itseni ulkopuolelle.

Kuuntele itseäsi, tässä ja nyt.

Käytän myös aikaa tutustuakseni toiseen ihmiseen. Kohtaan hänet kokonaisuutena, en arvostele ja yritän ymmärtää hänen tapaansa tehdä asioita. Vähä vähältä huomaan, että yhä harvemmin minulle tulee se tunne, että toinen olisi hankala. Mene itseesi ja pysy siellä -menetelmä toimii.

Läsnäolo ja toisen kohtaaminen vaativat energiaa. Jos on väsynyt, siihen ei pysty. Sen takia tärkein työelämän tavoite on pitää huolta omasta jaksamisestaan. Sano ei ja ota breikki, jos tarvitset – kuuntele itseäsi. Ihan vaikka heti, tässä ja nyt.

Kirjoittaja on Susinno oy:n toimitusjohtaja.

Avainsanat: