Kakkua ja kielikiemuroita Tanskassa

|
Uutinen

Zacharias Aarnio viihtyi työssään Suomessa, mutta kun hän huomasi LinkedInissä ilmoituksen täydellisestä tehtävästä Tetra Pakissa Aarhusissa, se oli menoa. Tosin ensin piti googlata missä Aarhus on.

Taas joku on tuonut kakkua. Mitähän tänään juhlitaan?

Zacharias Aarnion, 32, työpaikalla ei pidetä kahvitaukoja, vaan kupillinen kuumaa napataan koneen ääreen. Sen sijaan kakkutauko keskeyttää työnteon keskimäärin 1,5 kertaa viikossa.

– Tanskalaiset syövät poskettomat määrät kakkua! Sitä tuodaan töihin aina, kun on joku tekosyy juhlia, Aarnio sanoo.

Sen sijaan lounas kuitataan aika kevyellä.

– Tanskalaiset eivät osaa syödä kunnon lounasta. Syön aina vuoren ruokaa, työkaverit vetää pari smörrebrödiä.   

Uusien ruokailutapojen lisäksi Tanskaan muutto on vaatinut Aarniolta kielikorvan skarppausta. Hän työskentelee ruotsalaisyritys Tetra Pakin Aarhusin toimipisteessä. Tetra Pak on hyvin kansainvälinen yritys, mutta yllättävää kyllä Tanskassa ulkomaalaisia työntekijöitä ei juuri ole. Aarnio on parikymmenhenkisen osastonsa ainoa ulkomaalainen, joten asiat hoidetaan pitkälti tanskaksi.

– Osaan ruotsia hyvin ja olin ajatellut, että eiköhän tanskakin suju. Ei se niin yksinkertaista sitten ollutkaan.

Työasiat Aarnio pyrkii hoitamaan englanniksi, jotta väärinymmärryksiltä vältytään. Muut asiat hän hoitaa ruotsiksi, tanskaksi tai skandinaaviskaksi.

– Olen ilmoittautunut tanskan kurssille. Kyllä tämän kielen oppii, on moni muukin oppinut!

Mieluisa työ löytyi LinkedInistä

Aarnio on asunut ja työskennellyt "Jyllannin pääkaupungissa" nyt vajaan vuoden verran. Työhönsä ja Tanskaan hän päätyi hieman sattumalta.

– Opiskeluaikana en mukamas ehtinyt käydä vaihdossa, aina oli jotakin tärkeämpää. Siitä jäi hinku päästä ulkomaille, saada sekin kokemus.

Tapaan vanhempiani nyt useammin kuin Suomessa asuessani.

Turusta kotoisin oleva Aarnio valmistui kemian tekniikan diplomi-insinööriksi Åbo Akademista vuonna 2015. Hän sai Neste Jacobsilta työpaikan, jossa viihtyi. Joulupyhien aikaan hän selasi LinkedIniä ja silmään osui Tetra Pakin työpaikkailmoitus. Aarnio ei etsinyt uutta työtä, mutta tätä paikkaa oli pakko hakea.

– Tanska ei ollut kohdemaiden listallani ja piti googlata, missä Aarhus oikein on. Mutta työ oli kuin minulle tehty, joten hain paikkaa.

Aarnio teki hakemuksen ja pääsi haastatteluun. Kun työpaikkaa tarjottiin hänelle, se tuli yllätyksenä.

– Vaikka eihän siitä olisi pitänyt yllättyä. Työtehtävä oli minulle loistava match.

Tetra Pak valmistaa elintarvikepakkauksia ja -prosessointijärjestelmiä. Peruskuluttajalle yritys on tuttu maitotölkin taitteessa komeilevasta logosta. Osasto, jossa Aarnio työskentelee, suunnittelee parannuksia olemassa olevien elintarviketehtaiden linjastoihin. Aarnion titteli on Process Engineer.

– Käytännössä teen listoja ja kuvia, käytän exceliä ja sähköpostia, istun kokouksissa ja välillä matkustan työasioissa.

Työ on ollut Aarniolle todella mieluisa: tarpeeksi haastava ja vaihteleva. Ja välillä työmatkat ovat suuntautuneet Suomeenkin.

– Yritän yhdistää työreissuun viikonlopun ja käydä katsomassa vanhempiani. Välillä tuntuu, että tapaan heitä nyt useammin kuin silloin, kun vielä asuin Suomessa, Aarnio nauraa.

Tuttua meininkiä

Turusta kotoisin oleva Zacharias Aarnio viettää Tanskan kanssa vielä kuherruskuukautta. Vapaa-aika kuluu maan turistikohteita kierrellen, kuten The ARoS -taidemuseossa Aarhusissa.

– Olen aina ollut optimisti, asiat kyllä järjestyvät, Aarnio sanoo, kun puheeksi tulee ulkomailla asumisen haasteet.

Toki hänelläkin oli epäilyksensä. Etukäteen jännitti eniten ulkomaille muuton taloudellinen puoli. Uuteen maahan muuttaminen vie aina rahaa. Tanskassa asuminen on erityisen kallista.

– Aarhus on vain hieman suurempi kuin Tampere, mutta asunnot keskustassa ja vähän kauempanakin ovat Helsingin hinnoissa.

Tanskaan muutettuaan hankaluuksia tuli byrokratian kanssa. Aarnio ei ollut tottunut asioimaan virastoissa edes Suomessa, ja nyt asiat piti hoitaa tanskaksi. Hän ei vieläkään tiedä, miten terveydenhuolto ja eläke toimivat Tanskassa.

– Tanskalaiset osaavat puhua hyvin englantia, mutta eivät aina uskalla. Vähän niin kuin suomalaisetkin. Tanskalaisiin piireihin on ollut myös hieman vaikeaa päästä.

Aluksi Aarniolla oli Tanskassa tylsää. Hän ei tuntenut ketään, joten vapaa-aika kului juoksulenkeillä ja treenatessa.

– Nyt olen löytänyt kavereita. Vielä pitäisi löytää kuoro, jossa laulaa. Siinä olisi hyvä ajanviete ja luonnollinen sosiaalinen verkosto.

Zacharias Aarnio on ilmoittautunut tanskan kurssille. ”Kyllä tämän kielen oppii, on moni muukin oppinut!”

Vaikka haasteita on ollut, siirtymä Suomesta Tanskaan oli jouheva. Maa on Aarnion kokemuksen mukaan todella lähellä Suomea siinä, miten yhteiskunta toimii. Myös työpaikalla meininki on tuttu. Organisaatio on suht matala ja työajoista pidetään kiinni.

– Tanskalaiset ovat tarkkoja siitä, että neljältä pitää päästä kotiin.

Aarhus on Aarnion koti toistaiseksi. Hänen tarkoituksensa on työskennellä Tanskassa ainakin muutama vuosi. 

– Elämäntilanne näyttää, haluanko sitten jäädä vai lähteä – Suomeen tai jonnekin ihan muualle.

Zacharias Aarnion täsmävinkit Tanskaan

Aarnion mielestä jokaisen kannattaa käydä ulkomailla tuulettumassa. Silloin näkee paremmin, mitä hyvää ja toisaalta parannettavaa Suomessa on. Entäs Tanska, mitä sinne haaveilevan kannattaa huomioida?

– Kokemukseni rajautuu Aarhusiin, joka on hyvin erilainen paikka kuin Kööpenhamina, Aarnio huomauttaa, mutta jakaa vinkkilistansa.

  1. Ota kakkujen kanssa varovasti. Täällä on helppo kerryttää pelastusrengas vyötärölle. Kakkujen lisäksi tanskalaiset nauttivat oluesta ja kahvista.
  2. Varaudu tuuleen ja sateeseen. Tanska on toki etelämpänä kuin Suomi ja täällä on lämpimämpää, mutta täällä tuulee lähes aina ja sataa paljon. Sää vaihtelee nopeasti, joten suunnitelmia ei kannata tehdä sään mukaan.
  3. Tanska on pyöräilymaa. Ihmiset pyöräilevät kelillä kuin kelillä. On minullakin pyörä, mutta käytän sitä rajallisesti, koska siinä ei ole lokareita.
  4. Päätökset tehdään nopeasti. Työelämässä olen huomannut, että tanskalaiset tekevät nopeita päätöksiä, ja jos menee pieleen, korjataan.