Olen kuullut monesti väitettävän kauneuden olevan katsojan silmissä. Onhan se kai osittain niinkin, mutta mitä jos omat miellyttäväksi kokemamme asiat olisivatkin toisteisia muiden kanssaeläjien mieltymysten kanssa?
Yllättävän moni katsoo maailmaa samanlaisten linssien lävitse, kokien samat asiat miellyttäviksi ympäristössään. Pyöreät muodot, fraktaalit, puupinnat, auringon valo, tutut tuoksut, veden kohina - nämä kaikki ovat sellaisia aistikokemuksia, jotka suurin osa ihmisitä kokee palauttaviksi, eheyttäviksi, rentouttaviksi ja keskittymistä parantaviksi.
Neuroarkkitehtuurissa tutkitaan, mitkä asiat stimuloivat aivojamme ja millaiset asiat aktivoivat niitä. Siinä keskitytään hyvinvoinnin esteettisiin ja symbolisiin puoliin.
Neurologiamme ei ole oikeastaan muuttunut sitten kivikauden, joten ei ihme, että voimme vaikuttua ja viehättyä samankaltaisista ympäristön tarjoamista, riippumatta siitä, keitä olemme ja missä kuljemme. Toistaiseksi en ole tavannut ketään, joka olisi nyrpistänyt nenäänsä sateen jälkeiselle raikkaalle luonnon tuoksulle tai sulkenut silmänsä valon leikiltä puiden lehvästössä.
Erityisesti luontoelementit koetaan tutkimuksesta toiseen vaikuttavan positiivisesti sekä henkiseen että fyysiseen hyvinvointiimme. Kuitenkaan yksi puu rakennuksen pihassa ei pelasta monotonista lasikuutiota.
Ympäristöllämme on sekä suoria että epäsuoria vaikutuksia kokonaisvaltaiseen hyvinvointiimme, joten sen suunnitteluun tulee kiinnittää huomiota entistä enemmän kaupunkien kasvaessa. Paljon puhutaan marginaaliryhmille erityisestä suunnittelusta, mutta hyvän suunnittelun ja toteutettujen ratkaisujen tulee palvella käyttäjää kuin käyttäjää alleviivaamatta erityisesti ketään.
Me kaikki havainnoimme kaupunkia moniaistisesti, joten tutkimalla, mitkä tuoksut, äänet, näkymät ja lämpötilat koetaan miellyttäviksi voimme viedä kaupunkisuunnittelun uudelle tasolle.
Neuroarkkitehtuurin käsite on vilahdellut tutkijoiden ja arkkitehtienkin puheissa sekä tutkimuksissa yli 20 vuoden ajan, mutta konkreettista näyttöä löydösten holistisesta hyödyntämisestä saamme jäädä vielä odottamaan.
Neuroarkkitehtuurin tutkimuksen kautta voi olla mahdollista luoda elettävämpää, saavutettavampaa ja hyvinvointia tukevampaa kaupunkiympäristöä. Mutta se vaatii uuden ajattelumallin omaksumista niin meiltä arkkitehdeilta kuin toteuttajiltakin ennen kuin hyvistä suunnittelumalleista tulee tapa.
Koeta itse oikeakätisenä harjata hampaita vasemmalla kädellä. Menee monta aamua ennen kuin se sujuu ja voi olla, että mieluummin palaisi vanhaan tuttuun ja turvalliseen tapaan. Kuitenkin kun sitkeästi yrittää, harjaaminen alkaa sujua ja kas vain uusi tapa tuo muuntojoustavuutta arkeen.
Samalla tavalla neuroarkkitehtuurin tutkimustulosten hyödyntäminen kaavoituksessa luo aistiergonomista kaupunkia sulle, mulle ja naapurille, johon rapussa törmää kerran vuodessa.
Kirjoittaja on maisterivaiheen arkkitehtiopiskelija, jota kiinnostaa erityisesti psykologian ja arkkitehtuurin yhdistäminen hyvinvoinnin edistämiseksi.
- Haluatko lukea muita näkemyksiä? Lisää TEK-lehden kolumneja löydät täältä.