”Eihän nyt minulla voi olla, olen sentään hyväpalkkainen diplomi-insinööri.” Tämä oli ensimmäinen ajatukseni, kun työterveyslääkäri kysyi, voisiko minulla olla neuroepätyypillisyyttä. Epäilyihin hän naurahti, että voi kun tietäisit, kuinka monella diplomi-insinöörillä on diagnoosi taskussaan.
Moni asia täsmäsi, kun annoin asialle mahdollisuuden ja mietin elämääni. Olinhan ollut ala-asteesta asti haaveilija. Keskittymisen ja huolellisuuden kanssa on ollut aina haasteita. Olen myös varoittanut kaikkia esihenkilöitäni, että olen hyvin takarajaorientoitunut.
Ollessani yksitoikkoisissa sähkösuunnittelutöissä tein yllättävän paljon virheitä. Yksinkertaiset taulukot, johdot ja laitteet eivät tahtoneet mennä millään kohdilleen ja luulin vakavasti olevani kykenemätön mihinkään työhön.
Nuorempana opintojen vaihtaminen sähkötekniikasta tuotantotalouteen ja työtehtävien vaihtaminen suunnittelusta myyntiin muuttivat työelämäkokemustani paljon, vaikken silloin diagnoosista ollutkaan tietoinen. Etenkin myynti- ja kehittämistehtävät tuntuivat sytyttävän minut. Thom Hartmannin kirja, ADHD: A Hunter in a Farmer's World, kuvastaa hyvin mielenmaisemaani. Ulkopuolisuuden tunne on ollut vahvasti läsnä koko elämäni ajan.
Lupasin siis työterveyslääkärille, että menen lisätutkimuksiin. Mieli avoinna ja uteliaasti menin keskustelemaan neuropsykiatrin kanssa asiasta. Se oli hyvä ratkaisu. Oli mahtavaa keskustella ammattilaisen kanssa, joka tuntui ymmärtävän minua.
Niin moni asia kävi järkeen sekä ihmissuhteiden, elämänhallinnan että työelämän puolella. Muutaman session jälkeen arvio oli valmis. Tästä testistä sain erittäin hyvät arvosanat ja sitä kautta diagnoosin. Hyperaktiivisuutta ei ole, mutta keskittymisen kanssa on isoja haasteita. Neuroepätyypillinen.
Alun helpotuksen jälkeen on tullut toki myös ahdistusta. Olen virallisesti hieman erilainen, poikkeava. Miten tämä nyt vaikuttaa loppuelämääni, miltä näytän muiden silmissä? En ajatellut varsinaisesti salailla tätä, joten aihetanko ennakkoluuloja ihmisissä, joiden kanssa toimiminen on muutenkin välillä haastavaa?
Toki tästä poikkeavuudesta on ollut paljon hyötyä. Kun olen kiinnostunut jostakin asiasta, olen erittäin kiinnostunut ja saan paljon aikaan. Opintopsykologi sanoikin minulle jo opiskeluaikana, että jos minua kiinnostaa jokin asia, tapahtuu ihmeitä ja jos ei kiinnosta, minun on vaikeaa saada edes kelvollista aikaan.
Onneksi olen kiinnostunut suhteellisen järkevistä asioista: päätyöni ohessa toimin muun muassa strategisena neuvonantajana, kirjoitan kirjaa, soitan bändissä ja olen osakkaana kiinteistöyrityksessä. Kolmen lapsen taloudesta puhumattakaan.
Silti minun on käsittämättömän vaikeaa saada valmiiksi matkalasku, veroilmoitus, hoitaa päivittäisiä rutiiniasioita tai vaikkapa pitää kotiani järjestyksessä. Ruokavalioni heittelee laidasta laitaan. Töissä en saa välillä kirjoitettua edes sitä yhtä yksinkertaista sähköpostia.
Tästä huolimatta koen neuroepätyypillisyyteni olevan ehdottomasti rikkaus. Elämäni on monipuolisempaa, luovempaa ja pystyn näkemään asioita monesta eri näkökulmasta. Silti on kiva, että minulla on diagnoosin kautta tukea siihen, ettei korvien välinen vuoristorata muutu liian vauhdikkaaksi.
Kirjoittaja on työelämän generalisti, jolla on tutkitusti epätyypillinen mieli.
- Haluatko lukea muita näkemyksiä? Lisää TEK-lehden kolumneja löydät täältä.