Olin nuori ja innokas DI, ensimmäisessä vakituisessa työpaikassani valmistumisen jälkeen. Olin edennyt jo projektipäälliköksi ja tein pitkää päivää silloin kun näin tarvetta.
Sitten sain kiinnostavan työtarjouksen toisesta yrityksestä. Irtisanoutumiskeskustelun loppupuolella ilmoitin, että kirjanpitoni mukaan minulla oli sisään tehtynä 300 tuntia, jotka mielelläni pitäisin mahdollisimman suureksi osaksi vapaana irtisanomisajallani ja ottaisin loput rahana.
Esimieheni katsoi minuun tyhjästi ja totesi: - Ei meillä ole sellaista kuin sisään tehdyt tunnit.
Soitin TEKiin, jonka lakimies vahvisti, ettei liukumajärjestelmää ole olemassa, jollei siitä ole sovittu.
Tunsin itseni typeräksi. Kiukkuisena päätin, että vastaisuudessa tekisin normaalia työviikkoa, ”vaikka ura menisi tuubista alas”.
Tämä tapahtui 1990-luvulla. Nyt työssäni sopimusalavastaavana näen, että samaa tapahtuu edelleen. Suunnittelualan jäsenistölle tehtiin huhtikuussa kysely työaikakäytännöistä. Alalla liukumasopimukset ovat sentään laajasti käytössä.
89 prosenttia vastanneista kertoi, että ”kiiretilanteissa oletetaan, että venyn ja kerrytän saldoja”. Lähes 20 prosenttia vastaajista sanoi kuitenkin, ettei ehdi pitää kertyneitä plustuntejaan vapaana. Se on väärin.
Henkisesti vaikeinta päivän pituuden rajoittaminen on asiakasrajapinnassa. Kun näkee miten asiakas on pulassa, jos projekti viivästyy, niin silloin helposti lähtee hyvää hyvyyttään paikkaamaan tilannetta tekemällä tunteja omaan täpötäyteen saldoonsa.
Voi kunpa ihmiset rohkenisivat silloin ottaa tilanteen esimiehensä kanssa puheeksi, ja esimiehellä olisi rohkeutta pyytää heitä tarvittaessa ylitöihin! Tai vaihtoehtoisesti, kunpa esimies rohkaisisi alaistaan pitäytymään normaaleissa tunneissa ja olemaan kantamatta siitä henkilökohtaista huonoa omaatuntoa.
Tuntuu, että jotkin yritykset käyttävät ihmisten tunnollisuutta aivan tieten tahtoen hyväkseen ja suunnittelevat projektit vajaamiehitykselle luottaen ihmisten ”korkeaan työmoraaliin”. Se on riistämistä. Työnantajan tulisi mitoittaa projektit realistisesti ja varautua jo hinnoittelussaan riskeihin ylityötarpeista.
Miten minun kävi?
Olen pitänyt päätöksestäni kiinni enemmän tai vähemmän koko urani. Helpointa kiinni pitäminen oli silloin, kun lapset olivat pieniä ja heidät piti hakea tarhasta.
Miten uran kävi? Ei mennyt tuubista alas. Minulla on ollut ilo kiertää hyvin erilaisissa ja haastavissa tehtävissä, monessa yrityksessä.
Palkkakehitys yksityisellä sektorilla työskennellessäni oli hyvää. Kyllä hyvän uran voi tehdä normaalinkin työajan puitteissa.
