Janne Peltonen seisoo kivisessä kaupunkiympäristössä.
Pykälien mukaan. Britanniassa bisnes on sopimuskeskeistä, luottamuksen varaan ei rakenneta mitään. – Laissa määritellyt vastuut otetaan vakavasti, ja on erittäin tärkeää olla kartalla sääntelystä, määräyksistä ja suosituksista, Janne Peltonen kertoo.

Persoonaa peliin Britanniassa

|
Uutinen

Töissä ulkomailla. Janne Peltonen johtaa Englannissa suuria monialaisia rakennusprojekteja. Yhteisöllisyys saa viihtymään töissä ja vapaalla.

Teknillistä mekaniikkaa Aalto-yliopistossa opiskellut Janne Peltonen lisäsi Thaimaan-vaihdossa tutkintoonsa kansainvälistä liiketoimintaa ja rahoitusta.

Hän valmistui diplomi-insinööriksi vuonna 2013 ja aloitti rakennesuunnittelijan työt kotimaassa Swecolla ja Rambollilla. Rambollilla kansainväliset projektit ja monikansalliset tiimit tulivat kuvaan saman tien.

– Tätä halusin lisää.

Peltonen ja hänen vaimonsa tähtäsivät ulkomaille. Englannissa töitä vaikutti riittävän ja maa houkutteli kielenkin vuoksi.

– Marssin esimiehen pakeille ja kerroin muuttavani vuodenvaihteessa Englantiin. Muutaman sekunnin harkittuaan hän suhtautui hyvin positiivisesti ja lupasi yrittää järjestää siirron sikäläiseen maayhtiöön.

Tammikuussa 2017 Peltonen lähti komennukselle Lontooseen. Muutossa oli omat jekkunsa, sillä Britanniassa ei ole keskitettyä väestörekisteriä.

– Henkilöllisyys on nimi ja osoite, ja ilman englantilaista osoitetta melkein mikään ei onnistu. Asuimme aluksi Airbnb-osoitteessa ja avasimme sillä pankkitilit.

Ensimmäisen vuokra-asuntonsa he olivat etsineet Suomessa netin kautta.

– Näytössä ilmeni, ettei pelkkä vuokravakuus riitä. Seurasi puheluita esimiehelle, pankkitiliotteita ja kaiken maailman tarkastuksia. Kuukauden kuluttua saimme asiat rullaamaan.

Parin vuoden etätyöskentelyn jälkeen Peltonen siirtyi Rambollin Britannian maayhtiöön projektipäälliköksi. Kahta vuotta myöhemmin häntä pyydettiin tekniseksi päälliköksi Laing O'Rourkeen, joka on liikevaihdoltaan tuplasti YIT:n kokoinen pääurakoitsija.

– Olin suunnitellut heille rakennuksen, jossa käytettiin suomalaisia rakennustuotteita ja rakennustapaa. Laing O'Rourke ehdotti, että tulisin neuvomaan heidän suunnittelijoitaan.

Suurempiin ympyröihin

Viime keväänä tuttu vinkkasi, että WSP:llä on kiinnostava paikka avoinna Cambridgessä.

Kanadalainen WSP on maailman johtavia rakennetun ympäristön suunnittelu- ja konsultointiyrityksiä. Liikevaihto 2023 nousi 9,7 miljardiin euroon, ja henkilöstöä on 73 300 ympäri maailmaa.

– Hakeminen oli tehty helpoksi: klikkaus Linked­Inissä.

LinkedIniä käytetään Britanniassa paljon ja isot yritykset palkkaavat suoraan, mutta ne saavat niin paljon hakemuksia, että ulkomailla asuvan valinta on epätodennäköistä. Realistisempaa on pyrkiä pienempiin yrityksiin rekrykonsulttien avulla.

– He ovat iso osa markkinaa: he myyvät sinut, neuvottelevat ehdot ja tinkivät palkan niin ylös kuin voi. Ota yhteyttä mahdollisimman moneen. Se tarkoittaa paljon puhelinkeskusteluja, sähköpostittelu ei riitä. Helpointa on mennä Suomessa monikansalliseen yritykseen ja hakea siirtoa, Janne Peltonen neuvoo.

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)

Henkilökuvassa Janne Peltonen, takana ruskan sävyttämä puu.
Syvät taskut. – Täällä projekteihin aina jotenkin löytyy rahaa, Janne Peltonen kertoo. Suunnittelijoille riittää töitä, kun rakennetaan ja projekteista, joita ei koskaan rakenneta.

Heinäkuussa 2024 Janne Peltonen aloitti WSP:n projektijohtajana. Cambridgen 200 hengen aluetoimistossa hän kuuluu rakenne­tekniikan tiimiin, ja johtaa satojen miljoonien puntien projekteja.

Isoja asiakkaita ovat sairaanhoitopiirit ja kunnat. Infra-alalla on käynnistymässä mittavat investointiohjelmat vesihuoltoon, sähköverkkoon ja sairaanhoitoon. Rahat saadaan lainaamalla: valtionvelka on noin sata prosenttia brutto­kansantuotteesta.

Tällä hetkellä rakennetaan paljon julkisia projekteja kuten sairaaloita, vankiloita, datakeskuksia sekä tiede- ja tutkimuslaitoksia.

Toinen trendi on rakennusten muuntaminen, laajentaminen ja peruskorjaaminen – sekä säästetyn hiilijalanjäljen viestiminen.

– Näihin suhtaudutaan suopeasti ja on pienempi riski, että kaavoituksessa tulee tenkkapoo.

Myös kansainvälinen sijoitustoiminta pitää suunnittelijat kiireisinä: ulkomaista sijoitusvarallisuutta virtaa Englannin kiinteistömarkkinaan uskomattomia määriä.

– Pilvenpiirtäjiä hierotaan usein 15 vuotta. Talouden, ympäristön, markkinan ja kaikkien suurempien voimien on kohdattava samaan aikaan. Mutta jos on hyvä tontti Lontoon keskustassa, ennen pitkää joku saa yhtälön toimimaan.

Verkostoihin mukaan

Rakennusalalla edetäkseen on hankittava laillistetun insinöörin titteli, Chartered Engineer.

– Asiakkaat kiinnostuvat, kun nimen perässä lukee CEng. Se tarkoittaa, että olen listattu pätevänä insinöörinä Insinöörineuvoston (www.engc.org.uk) julkisessa rekisterissä, voin toimia vastaavana rakennesuunnittelijana ja alle­kirjoittaa paperit.

Yleisin reitti laillistukseen on liittyä tunnettuun ammattijärjestöön. Peltonen valitsi Rakennus­insinöörien instituutin ICE:n (www.ice.org.uk).

– Sekä ICE:n jäsenyys että asema laillistettuna insinöörinä on tunnustettu monessa maassa, ja voisin suht kitkattomasti siirtyä esimerkiksi USA:han töihin. Suosittelen lämpimästi kansainvälisiin ammattijärjestöihin liittymistä, jos työt ulkomailla kiinnostavat tai jos on suomalaisessa vientiyrityksessä. ICE:n jäsenyyttä voi hakea myös Suomessa asuen.

Puhuminen, esiintyminen ja asioiden esitystapa ovat täällä tärkeitä.
- Janne Peltonen

Brittityökulttuuri on huomattavasti rennompaa ja sosiaalisempaa kuin Suomessa.

– Puhuminen, esiintyminen ja asioiden esitystapa ovat täällä tärkeitä.

Rohkeuden ja itsevarmuuden lisäksi menestyminen edellyttää kohteliaisuutta ja ystävällisyyttä.

– Myös pubit ovat tärkeitä ja niissä keskustellaan muustakin kuin töistä. Pitää olla kiinnostava ja laittaa persoonaa peliin.

image with text

Tervetuloa. – Englanti on äärimmäisen kansainvälinen ympäristö, jossa ei tarvitse istua muottiin. Vaikka tulee muualta, on tullut hyväksytyksi ennen kuin huomaakaan. Integroituminen on helppoa: avaat suusi. Naapurustot ovat sosiaalisia: on Whats­App-ryhmät, kesäjuhlat, jouluvalojen sytytykset. Suomeen paluu ei tunnu kovin houkuttelevalta, Janne Peltonen sanoo.

Englantiin töihin ja viihtymään

Brexit toi pisteperustaisen maahanmuuttojärjestelmän.

Ammattitaitoisen työntekijän viisumiin vaaditaan työtarjous sisäministeriön hyväksymältä työnantajalta, kelpuutettu työtehtävä, tarpeeksi korkea palkka ja englannin kielen taitotaso B1. Esimerkiksi startup-innovaattoreille ja kasvuyritysten työntekijöille on muitakin viisumeja (www.gov.uk/browse/visas-immigration/work-visas).

Verotus on kymmenisen prosenttiyksikköä matalampi kuin Suomessa. Terveydenhoito on silti ilmaista.

– Kaikki käyttävät julkista – typerää rinnakkaista työterveys­järjestelmää ei ole. Toki yksityistäkin terveyden­hoitoa on, ja työnantaja usein tarjoaa ylemmille toimihenkilöille koko perheen terveysvakuutuksen. Mutta emme ole käyttäneet sitä, koska julkinen on niin hyvä, Janne Peltonen kertoo.

Työeläkejärjestelmiä on vaihto­ehtoisia. Peltonen sijoittaa yksityiseen eläkerahastoon.

– Voin päättää paljonko palkastani laitan, ja viiteen prosenttiin asti työnantajani sijoittaa saman verran.

Eläkepotin arvo voi nousta tai laskea sijoitusten mukaan. Eläkesijoituksista ei makseta veroja.

Lontoossa asunnot ovat kalliita, ja etenkin hybridityöläisille on tavallista asua kauempana. Peltoset muuttivat Letchworth Garden Cityyn perheen kasvettua. Junamatka töihin Lontooseen tai Cambridgeen vie vain puoli tuntia.

– Täällä on viihtyisää, turvallista ja riittävän halpaa – insinöörikin voi ostaa talon ja postimerkin kokoisen läntin kuningaskuntaa.

Harkitsetko ulko­maille töihin lähtöä?

Olemme tukenasi työurasi kansain­välistymisessä. Tutustu esimerkiksi Mielitkö maailmalle? -verkko-­oppaaseen, josta saat vinkkejä, mistä löydät parhaiten tietoa niin ulkomailla työskentelyyn kuin työnhakuun liittyen. Oppaasta on hyötyä myös ulkomaille lähetetyille työntekijöille.

Tutustu palveluihin: www.tek.fi/mielitko-­maailmalle
 

Palautetta toimitukselle Voit antaa palautetta tai juttuvinkkejä suoraan TEK-lehden toimitukselle tällä lomakkeella. Arvostamme erityisesti omalla nimellä ja yhteystiedoilla annettua palautetta, mutta otamme vastaan myös anonyymejä viestejä.