Teknologian välityksellä voidaan hoitaa työtehtäviä tehokkaasti ja järjestelmällisesti. Monessa työyhteisössä on tehty valtavia digiloikkia, joihin ei pari vuotta sitten olisi uskonut kukaan. Myös varauksella uusiin välineisiin suhtautuvat ihmiset ovat kärsivällisesti opetelleet niiden käyttöä – siitä hatunnosto jokaiselle.
Tekniikka mahdollistaa paljon. Kasvokkaisen kohtaamisen merkitystä ei silti poista mikään. Sen merkitys korostuu erityisesti työtiimin ja työyhteisön kesken ja vielä enemmän aikana, kun ilmassa on kysymyksiä ja pelkoa tulevasta.
Ihminen tarvitsee ihmistä, ollakseen ihminen ihmiselle. Tämä Tommy Tabermannin viisaus kiteyttää suuria asioita. Jokaisella meillä on tarve kuulua joukkoon. Meillä on tarve tuntea olevamme tärkeitä, osa suurempaa kokonaisuutta, jossa työpanokseni lisäksi kaivataan minua. Siis minua ihmisenä!
Ihmisten välinen vuorovaikutus on liimaa, joka sitoo meitä toisiimme. Yhteisön sisällä ei voi liiaksi korostaa välitöntä olemista ja naurun merkitystä. Yhteiselle jutulle naureskellessa meidän mielemme viestittää jaetusta ymmärryksestä ja tunnesiteestä.
Tätä tekstiä kirjoittaessa eristäytymistä on kulunut kolme viikkoa. Pinnallisen empiirisen tutkiskelun johdosta uskallan väittää, että kasvokkain tapahtuva kohtaaminen nousee vuonna 2020 arvoonsa. Moni meistä odottaa ennen kaikkea vanhempiensa, ystäviensä ja perheensä näkemistä. Mutta myös työyhteisöään katsoo varmasti toisin.
Ensimmäisissä päivissä, kun koko työporukka palaa toimistolle on ensimmäisen koulupäivän tuntua. Tuohon päivään kannattaakin varata luppoaikaa, jotta ehtii käydä jutustelemassa kevyitä mahdollisimman monen kanssa. Työpaikalle paluu on myös hyvä hetki lausua ääneen, mitä on näinä eristäytymisen kuukausina ajatellut. Että sinulla työkaverini on väliä ja minulla on ollut ikävä teitä kaikkia. Te olette minun yhteisöni.
