Tampereen teekkarikaste käynnissä, korissa koskeen kastettuja teekkareita.
Teekkarikaste 1.5.2022.

Teekkari, nääs

|
Uutinen

Teekkarihistoria. Teknillinen korkeakouluopetus alkoi Tampereella syksyllä 1965.

Pieni, 110 opiskelijan katras aloitti opinnot Tampereella kone-, sähkö- ja rakennusosastolla syksyllä 1965. Presidentti Urho Kekkonen oli antanut asetuksen teknillisestä korkeakouluopetuksesta kaupungissa 13.8.1965.

Jo Wappuna 1966 ensimmäisen vuoden opiskelijat saivat teekkarikasteen Tammerkoskessa. Tapahtuma toi teekkarit kaupunkilaisten ja erityisesti työnantajien tietouteen. Tähän asti eri puolilla Tamperetta asuvat ja opiskelevat teekkarit olivat omasta mielestään turhan näkymättömiä.

Teknillisen korkeakoulun alaosasto itsenäistyi Tampereen teknilliseksi korkeakouluksi vuonna 1972. Samana vuonna alkoi Hervannan kampusalueen rakentaminen. Teekkareiden mielestä Tampereella olisi ollut kymmenen parempaakin paikkaa kampukselle.

Vuonna 2003 korkeakoulu vaihtoi nimensä Tampereen teknilliseksi yliopistoksi ja vuonna 2019 Tampereen yliopistoksi, kun se yhdistyi keskustakampuksen kanssa.

Esimerkkejä tamperelaisesta teekkarikulttuurista: wappulehti Tamppi, laulukirja Rasputin, musiikkinäytelmä NääsPeksi, Mörrimöykky-sauna sekä Akateemisen kyykän MM-kilpailut, joka on Suomen suurimpia opiskelijatapahtumia.

Lähteet

Lue lisää:

50 vuotta teekkarielämää Tampereella

Teekkari syntyy kosken kuohuissa

Kaltaiset tekevät seuran