Tänä keväänä TEK teki avauksen yhdessä muiden YTN-liittojen kanssa ja neuvotteli kaikkiin tähän mennessä sovittuihin työehtosopimuksiinsa tasa-arvoisemmat palkalliset perhevapaat: ei-synnyttävän vanhemman palkallinen vapaa piteni 28–36 arkipäivään. Synnyttävän vanhemman vapaa pysyy noin kolmen kuukauden mittaisena. Lisäksi uusissa työehtosopimuksissa perhevapaatermit ovat sukupuolineutraaleja. Neuvoteltu tulos vie perhevapaata koskevan lakiuudistuksen käytäntöön.
TEK myös julkaisi loppukeväästä erityisesti opiskelijoille tarkoitetun yhdenvertaisuusoppaan. Oppaan on koonnut Sofia Saarinen. Opas tarjoaa konkreettisia vinkkejä yhdenvertaisemman opiskelijakulttuurin rakentamiseen, mutta sen kuusi kultaista ohjetta sopii yhtä hyvin sovellettavaksi myös työelämän arjessa.
TEKin tutkimustoiminta tukee ja seuraa yhdenvertaisemman työelämän kehittämistä. Esimerkiksi tuoreimpien tutkimustulostemme mukaan kokemus kuulumisesta tekniikan alalle on heikompaa sukupuolivähemmistöihin kuuluvilla.
Syksyllä TEK järjestää sekä henkilöstölleen että henkilöstöedustajina toimiville jäsenilleen yhdenvertaisuuskoulutukset. Lisäksi TEK on tänä kesänä mukana Akava-yhteisön yhdenvertaisuuskampanjassa.
Helsinki Pride huipentuu Pride-viikkoon kesäkuun lopussa
Helsinki Pride on kesäkuussa järjestettävä vuotuinen ihmisoikeustapahtuma ja yhteisöllinen juhla. Sitä vietetään koko kesäkuun ajan, ja se huipentuu Pride-viikkoon alkaen 26.6. ja Pride-kulkueeseen lauantaina 1.7.
– TEK tekee töitä yhdenvertaisen työelämän puolesta, joten kumppanuus Helsinki Priden kanssa on meidän näkökulmastamme luontevaa. Tutkimustemme mukaan liian moni sateenkaareva tekniikan alan ammattilainen ei koe voivansa olla itsensä työpaikallaan ja me haluamme olla vaikuttamassa siihen, että kaikki kokevat olonsa työyhteisössä turvalliseksi ja tervetulleeksi riippumatta sukupuolesta ja seksuaalisesta suuntautumisesta, TEKin yhteiskuntasuhdejohtaja Juhani Nokela sanoo.
Tänä vuonna Helsinki Priden teema on riemu ja kapina. Tapahtuman järjestäjien mukaan riemu tarkoittaa iloa ja ylpeyttä sateenkaari-identiteetistä. Kapina puolestaan kunnioittaa Pride-liikkeen historiaa. Voit lukea lisää historiasta Helsinki Priden sivuilta.