Mielipide: Vammaisuus on edelleen tabu, muttei haukkumasana

|
Blogimerkintä

Kirjoittaja Tiina Mikkonen on saavutettavuusasiantuntija ja TEKin valtuuston jäsen.

Artikkeli Kohtuulliset mukautukset poistavat työnteon esteitä oli hyvä avaus keskusteluun työelämän yhdenvertaisuudesta. Ongelmallista siinä oli maininta, ettei käytettäisi termiä ”vammainen” vaan sen sijaan ”erilainen työntekijä”.

Vammaisuus on edelleen tabu, muttei haukkumasana. Jos sanaa ”vammainen” kieltäydytään käyttämästä, pidetään samalla yllä ennakkoluuloja. Erilaisia toimintarajoitteita ja vammoja on paljon ja ne vaikuttavat eri tavalla. Työelämän yhdenvertaisuutta edistävien onkin tärkeää ymmärtää vammaisuutta ja puhua siitä.

Ongelma on, että monet vammaisista henkilöistä eivät pysty tekemään osaamisensa tai koulutuksensa mukaista työtä, koska työpaikat ovat esteellisiä tai käytettävät työkalut eivät ole saavutettavia ongelmallisista asenteista puhumattakaan. Työelämän asenteet ja puitteet kaipaavat muutosta ja sitä työtä on tehtävä yhdessä ihmisten asemaa parantaen.

Palautetta toimitukselle Voit antaa palautetta tai juttuvinkkejä suoraan TEK-lehden toimitukselle tällä lomakkeella. Arvostamme erityisesti omalla nimellä ja yhteystiedoilla annettua palautetta, mutta otamme vastaan myös anonyymejä viestejä.
Avainsanat: