Kaksi ihmistä istuu pöydän ääressä vastakkain.

TEKin lakipalvelut nauttivat suurta arvostusta

|
Uutinen

TEKin lakipalveluihin tulee yli 20 000 yhteydenottoa vuodessa.

Tekniikan akateemiset TEKin lakipalvelua hyödyntäneet tekkiläiset kertovat, millaisissa tilanteissa ovat saaneet apua. Palautetta antaneet ovat hyväksyneet, että heidän tekstinsä saa julkaista.

”Olin solmimassa uutta työsopimusta ja osa sopimuksen etenkin työaikaan liittyvistä ehdoista vaikutti erikoisilta. Sain TEKin lakimieheltä apua ehtojen ymmärtämiseen ja hyviä neuvoja, millä perustella työnantajalle oma kantani asiassa.”

”Minut oltiin irtisanomassa, ja sain yhteyden TEKin lakimieheen samana aamuna. Juttelimme puhelimessa ja lakimies kävi kanssani läpi kaikki tarvittavat asiat ja antoi käytännön vinkkejä muun muassa siihen, mitä irtisanomistilanteessa kannattaa sanoa ja miten TE-toimistoon ollaan yhteydessä. Palvelu oli mainiota, ja käytännön ohjeiden lisäksi tuntui siltä, että joku myös kuulee huoleni ja on minun puolellani.”

”Kysyin TEKin lakimiehiltä apua oman alani työehtosopimuksen monitulkintaisesta isyysvapaan pykälästä. Lakimies soitti minulle ja sain haluamani tiedon selvästi ilmaistuna ja perusteet sille.”

”Enpä olisi uskonut 3 vuotta sitten valmistuttuani, että työelämässä voi sattua vaikka mitä näin lyhyessä ajassa. Olen saanut apua yt-neuvotteluihin valmistautuessa, osakassopimusten tulkitsemisessa, komennusasioiden varmistamisessa ja lomautussäännösten vaikutusten arvioinnissa, toki tavallisten työsopimusjuttujen lisäksi. Apu on ollut tarpeen niin työuran ylä- kuin alamäissä, ja se on ollut poikkeuksetta todella kattavaa ja nopeaa, empaattista otetta unohtamatta. Jäsenmaksu on tullut takaisin moninkertaisena.”

”Työnantajan ehdottama salassapitosopimus oli mielestäni huono. TEKin lakimies otti nopeasti yhteyttä ja käytiin ongelmat läpi. Tämän perusteella sain luottavaisesti viestittyä hyvin asiasta työnantajalleni, ja vältin tällä erää epäselvän sopimuksen teon.”

Avainsanat: