Niinpä sieluuni sattuu aina, kun löydän kodin sekäjätteestä lasipurkin tai joku muu pahoittaa mielensä varmuuden vuoksi jonkun muun puolesta. Silloin tällöin joku muu päästää suustaan jotain typerää ajattelematta tai ohjeistaa, että tämä nyt vain pitää tehdä näin. Pitäisikö silloin itkeä vai nauraa?
Syyllistyn itsekin lapsellisiin selityksiin, joten onneksi näitä tyhmiä juttuja tekevät muutkin. Voin arvostaa vain inhimillistä epätäydellisyyttä, sillä muuten tuntisin täydellisen ihmisen rinnalla huonommuutta ja riittämättömyyttä. Lisäksi olisin tyytymätön itseeni ja omiin aikaansaannoksiini.
Opettelen nauramaan omalle vajavaisuudelleni. Rakkautta on huvittua yhtä lailla kumppanin virheistä. Sen sijaan, että suutut, jos paisti löytyykin pitkän etsinnän ja syyttelyn jälkeen vaatekaapista, yritä ensi kerralla nähdä tilanne huumorin kannalta.
Vihastun, jos asiat eivät mene niin kuin olen suunnitellut, enkä aina osaa nähdä yllätyskäänteitä ihanina oppimiskokemuksina. Vaikka elämä on juurikin suunnitelman ja toteuman erotus. Aiemmat parisuhteeni epäonnistuivat, koska luulin tietäväni, miten tulee elää ja millainen parisuhteen kuuluu olla. Luulin, että viat olivat puolisossa, mutta kumppania vaihtamalla huomasin, että puutteet ovatkin omissa epärealistisissa odotuksissani.
Joskus keskusteluni eivät vain etene. Esimerkiksi palautteen antamisen koen haastavaksi, ja välillä luulen, että vastapuoli ei edes halua kuulla kehitysehdotuksiani tai ymmärtää ne tahallaan väärin. Aina en vain pysty ilahtumaan idiooteista ympärilläni. Tällöin mieluummin luovutan ja poistun paikalta.
Avain onneen onkin tunnistaa, milloin kannattaa pyrkiä vaikuttamaan. Kun lasipurkkikokoelmani pursuaa ulos keittiön kaapista, voi puolisoni kohauttaa olkia ja antaa sen olla. Mutta jos haluamme jakaa yhdessä loppuelämän, on kierrätys kenties riidan arvoinen asia. Jos kumppani ei jaksa käydä vakavaa keskustelua jätteenkäsittelystä, kiinnostaako häntä suunnitella myöskään yhteistä kesälomaamme?
Myönnä, jos olet väärässä. Ja jos oletkin oikeassa, pidä suusi kiinni. Osoitan välittämistä keräämällä rakkaani sukat lattialta kerta toisensa jälkeen tekemättä siitä numeroa. Vastaavasti kiitän puolisoani, joka sietää samoja typeriä ongelmiani ja pyyntöjäni kerrasta toiseen nauramatta heikkouksilleni.
DI Mintsun blogia Insinöörin Päiväkirja voi lukea osoitteessa: www.insinoorinpaivakirja.fi
Kirjoitus on julkaistu aiemmin TEK-lehdessä 3/2021. Mintsun kuva: Sara Pihlaja.
