Aloitin maaliskuun lopussa Tekniikan akateemiset TEKissä markkinoinnin suunnittelijana. Ranskalainen mieheni totesi minulle, että kyllä hänen Ranskassa asuvat ystävänsä ja sukulaisensa olisivat ihmeissään, jos hän kertoisi heille, että vaimo on töissä ammattiliitossa. (Ei siis ilmeisesti suunnitellut kertovansa.) Ranskassa ammattiliittoihin kuuluvat kuulemma vain kouluttamattomat kommunistit. Yliopistoista tai korkeakouluista valmistuvilla ei yleensä ole mitään tekemistä ammattiliittojen kanssa. Tai jos jollain on, niin heitä pidetään kummajaisina.
Ranskalaisista työntekijöistä alle 10 prosenttia kuuluu ammattiliittoihin. Liittoihin kuulumattomuus ei kuitenkaan ole mikään este olla lakkoilematta tai osoittamatta mieltä. Siinä missä Suomessa neuvotellaan, Ranskassa pistetään lakko pystyyn jo ennen kuin neuvottelut ovat päässeet edes alkamaan. Ja Ranskassahan on se kuuluisa 7 tunnin työpäivä. Olen jopa kuullut joidenkin suomalaisten miettivän muuttoa Ranskaan leppoisamman työelämän perässä. Kokemuksen syvällä rintaäänellä en kyllä voi suositella.
Työskentelin itse Ranskassa 10 vuotta sitten puolen vuoden ajan. Työpäivä alkoi kello yhdeksän. Jos tulit töihin kello 9.05, olit myöhässä ja pahimmassa tapauksessa sait huudot esimieheltä. Kahden tunnin lounastunti alkoi puolelta päivin. Koska teollisuusalueella eväiden syöntiin ei yleensä mennyt kahta tuntia, suurin osa jatkoi töitä, kun oli saanut lounaansa syötyä. Ajattelin, että sehän on hyvä idea, pitää kahden tunnin sijaan puolen tunnin lounastauko ja poistua töistä puoli viideltä. Mutta ei tullut kuuloonkaan. Työpäivä päättyy klo 18 ja sitä ennen ei töistä lähdetä. Minulla lähti bussi työpaikan edestä 17.57. Lähdin muutaman kerran siis viittä vaille, mutta työkaverini huomautti, että en saa lähteä töistä ennen aikojaan.
Lähdin siis tasan kuudelta töistä ja olin aina ensimmäinen. Suurin osa työkavereistani oli töissä yleensä klo 19–20 asti. Kysyin kollegaltani, miksi he ovat niin pitkään töissä, onko heillä niin paljon töitä joka päivä? Ei kuulemma ollut, vaan on tärkeää näyttää pomolle motivoituneelta olemalla töissä mahdollisimman myöhään. Vain tehtaissa ja virastoissa tehdään 7-tuntista päivää. Tähän perään työkaverini valitti, että toinen kollegamme tarjoaa minulle autokyytiä keskustaan saadakseen tekosyyn päästä lähtemään töistä klo 18. Työntekijä tarvitsee siis tekosyyn lähteäkseen töistä työajan päätyttyä.
SUOMALAINEN TYÖELÄMÄ VOITTI RANSKALAISEN
Kokemukseni on toki täysin subjektiivinen ja perustuu ainoastaan yhteen työnantajaan ja organisaatiokulttuuriin kymmenen vuotta sitten. Ranskassa on kaikenlaisia yrityksiä, niin kuin on Suomessakin. Ymmärtääkseni liukuva työaika on kuitenkin Ranskassa edelleen melko tuntematon käsite. Emme päätyneet Suomeen asumaan suomalaisen ruuan tai sään perässä. Yksi suuri syy, miksi halusimme asettua tänne, oli suomalainen työelämä. Vasta Ranskassa työskenneltyäni ymmärsin, miten hyvä suomalainen työelämä on työntekijälle. Aiemmin olin pitänyt sitä täysin itsestäänselvyytenä.
Lasten saamisen myötä tajusin yhä selvemmin, että olimme tehneet hyvän valinnan. Ranskalainen ystävättäreni, diplomi-insinööri hänkin, kertoi minulle iloisena, että hän pystyy vieläkin imettämään kolmen kuukauden ikäistä vauvaansa, aikaisin aamulla ennen työpäivän alkua ja illalla työpäivän jälkeen. Monet ranskalaislapset aloittavat päiväkodin kolmen kuukauden ikäisinä. Lohduttauduin aina sillä potiessani syyllisyyttä viedessäni Suomessa lapsia yksivuotiaana päiväkotiin.
Suomessa ammattiliitot ovat saaneet sovittua meille muun muassa pitkät vanhempainvapaat, lomarahat sekä ylityökorvaukset, ja työnantajat niitä pääosin noudattavat ja työntekijät osaavat vaatia. Liittoon kuuluminen on hyväksyttävää ja jopa noin 70 prosenttia suomalaisista työntekijöistä kuuluu oman alansa ammattiliittoon. Suomalaisten ammattiliittojen tehtävä ei ole tehdä Suomesta kommunistista maata, kuten ehkä ranskalaiset ajattelevat, vaan tehdä töitä jäsentensä eteen. Se, mitä jäsenten eteen tehdään, riippuu täysin jäsenten keskuudestaan valitsemien päätöksentekijöiden päätöksistä. Ammattiliiton tekemiset ja päätökset perustuvat demokratiaan.
Mitä sitten vastasin miehelleni? Sanoin hänelle, että voithan kertoa vaimosi työskentelevän diplomi-insinöörien ja arkkitehtien muodostamassa yhdistyksessä, joka tukee jäseniään työuralla, edistää heidän osaamistaan ja yhteisöllisyyttä sekä samalla rakentaa kestävää hyvinvointiyhteiskuntaa. Kerro myös, että olen iloinen ja ylpeä siitä, että saan työskennellä organisaatiossa, jonka tehtävän koen tärkeäksi. Sillä minä haluan, että suomalainen työelämä on hyvä jatkossakin. Ja vielä parempi tulevaisuudessa.
