Voimalaitos­konsepteja Malesiassa

|
Uutinen

Juho Kujanpää työskentelee kolmatta vuotta helteisessä Kuala Lumpurissa. – Saan alaani toisenlaisen näkökulman, hän kehuu työnsä kansainvälistä ilmapiiriä.

Juho Kujanpää työskentelee Pöyryllä voimalaitosasiantuntijana.

– Isoin osa työtäni on kehittää voimalaitoskonsepteja ja valmistella voimalaitosten talousmalleihin teknisiä lähtötietoja ja kustannusarvioita, hän kertoo.

Asiakkaina on energiayhtiöitä, pankkeja, viranomaisia ja voimalaitostoimittajia.

Kipinä syttyi työmatkasta

Ulkomaille Kujanpää suuntautui aktiivisuutensa ja kokeilunhalunsa ansiosta. Hän valmistui energiatekniikan diplomi-insinööriksi Lappeenrannasta 2007. Runsaat neljä vuotta hän työskenteli ÅF-Consult oy:ssä kehittäen kansainvälisiä voimalaitoshankkeita. 

– Siirryin Pöyrylle vuonna 2012. Ensimmäisen työmatkani Kuala Lumpuriin tein samana vuonna. Siitä syntyi ajatus, että voisin hakeutua ulkomaille töihin muutamaksi vuodeksi.

Toukokuussa 2014 Kujanpää sai vuoden komennuksen Malesiaan. Sitä seurasi uusi, vuoden mittainen sopimus ja seuraavaksi hän allekirjoitti vielä kaksi vuotta lisää.

– Vuoden komennus on niin lyhyt, että melkein heti saa ruveta miettimään tulevaisuutta. Nyt tykkään, kun saa hengähtää eikä tarvitse miettiä seuraavaa siirtoa.

7 työntekijää, 4 eri kansallisuutta

Pöyryn noin 6 000 työntekijästä Kaakkois-Aasiassa on noin 340. Keskuspaikka sijaitsee Bangkokissa, ja pienempiä yksiköitä on Jakartassa, Manilassa ja Hanoissa.

Kuala Lumpurin toimipisteessä työntekijöitä on vain seitsemän: Kujanpää, yksi englantilainen, yksi hollantilainen ja neljä malesialaista.

Sopeutumista Malesiaan helpottivat aiemmat työmatkat ja suomalaistaustainen yritys.

– Asiakkaat ja sidosryhmät ovat tietenkin paikallisia, ja siinä saattaa välillä esiintyä pienoisia kulttuurieroja. Ehkä yllättävintä työssä on se, kuinka paljon asioiden hoitamiseen kuluu aikaa.

Vuonna 1998 valmistuneet 452 metriä korkeat pilven­piirtäjät, Petronas Twin Towers, ovat Kuala Lumpurin tunnetuin maamerkki.

Byrokratian pyörityksessä

Työluvan kanssa Kujanpäätä onnisti, sillä se tuli muutamassa kuukaudessa. Hän tuntee ekspatteja, joiden vuoden komennus on kerennyt kulua umpeen ennen työluvan saamista.

Byrokratian hitauteen törmää Malesiassa monessa asiassa.

– Töissä tarvitaan erilaisia paikallisia pätevyyksiä, joiden hankkimiseen kuluu aikaa. Suoritin esimerkiksi juuri työturvallisuuskortin. Todistus piti saada saman tien, mutta nyt sitä on odotettu turhaan jo kaksi kuukautta, Kujanpää huokaa.

Pedantille suomalaiselle Malesiassa on myös yksi todella kummastuttava seikka: lait ja säännöt vaihtelevat yritysten ja agenttien mukaan. Kujanpää kertoo, kuinka esimerkiksi verotus voidaan toimeenpanna eri yrityksissä eri periaatteella ja miten matkapäivien laskutavat poikkeavat suurestikin toisistaan.

Uusia kokemuksia ja ystäviä

Ulkomailla työskentelyn on sanottu onnistuvan parhaiten silloin, kun työntekijän lisäksi myös perhe sopeutuu ja löytää paikkansa uudessa maassa.

Kujanpään vaimokin on diplomi-insinööri. Hän tekee etätöitä VTT:lle. Perheeseen kuuluvat myös 6-vuotias Joel ja 4-vuotias Isla, ja perheenlisäystä on tulossa maaliskuussa.

Perhe on viihtynyt tropiikissa mainiosti, kun asiat ovat ensin loksahtaneet kohdalleen. Uusia kokemuksia ja ystäviä on tullut roppakaupalla. Vapaa-aika kuluu muiden ekspattien seurassa – ja löytyypä Kuala Lumpurista useamman kymmenen perheen suomalaisyhteisökin.

Aluksi Kujanpään perhe asui keskustassa tornitalossa lähellä Juhon työpaikkaa. Nyt kun sopimusta on pidennetty, perhe pakkasi tavaransa ja muutti rivitaloon laitakaupungille. Sen myötä liikenneruuhkien välttämisestä on tullut oma taiteenlajinsa.

– Jos en pääse lähtemään töistä selvästi ennen kuutta, niin sitten melkeinpä kannattaa olla kaupungilla vielä muutama tunti, kuin lähteä istumaan autoon ruuhkassa.

– Paikallinen liikennekulttuuri saattaa välillä ihan hirvittää, Juho Kujanpää sanoo. – Turvavöitä ei välttämättä käytetä laisinkaan, ja lapset voivat seisoa autoissa penkkien välissä tai olla mopon kyydissä ilman kypärää.

Aasiassa talous kasvaa

Työssään Kujanpää pitää kansainvälisyydestä ja siitä, että hommia tehdään eri maiden toimistojen työntekijöistä muodostuvalla tiimillä. Asiakkaita ja työkavereita on siis kaikkialla Kaakkois-Aasiassa.

– Täällä näkee, miten eri tavalla voidaan valmistella ja toteuttaa sinänsä samanlaisia voimalaitoshankkeita kuin Suomessa tehdään. Täällä saa omaan alaansa toisenlaisen näkökulman, ja sitä oppia arvostan kovasti.

Kuala Lumpur sijaitsee strategisesti loistavassa paikassa. Suuri osa koko maailman väestöstä on 4–5 tunnin lentomatkan päässä.

– Talouskasvu on Malesiassa nyt hitaampaa kuin on ennakoitu. Silti talous kasvaa monta prosenttia vuodessa, Kujanpää kertoo.

Malesia onkin Singaporen ohella Kaakkois-Aasian suurimpia menestyjiä. 

Ulkomaille töihin lähteviä mietityttää usein, kannattaako se myös taloudellisesti. Kujanpään mukaan palkalla elää hyvin, vaikka nyt osa-aikaisesti työskentelevän puolison tulot ovatkin pienemmät kuin Suomessa. Yllättäviäkin menoeriä toki tulee.

– Hyvissä taloyhtiöissä on uima-allas, ympärivuorokautinen vartiointi ja yhteisiä tiloja. Se tekee asumisesta kallista.

Myös lasten kansainvälisiin päiväkoteihin ja kouluihin kuluu ihan eri kokoluokan summia kuin Suomessa.

Vapaa-ajalla matkustellaan

Kujanpäät ovat nauttineet täysin rinnoin loistavista vapaa-ajan mahdollisuuksista. Perhe onkin matkustellut Malesian lomasaarilla ja naapurimaissa.

– Lasten kanssa on kiva olla rannoilla, ja koko perhe pitää snorklauksesta.

Ystäviä ja sukulaisia Suomesta vierailee tasaiseen tahtiin. Entä mitä Juho ja perhe ehdottomasti haluavat tuliaisiksi Suomesta?

– Ruisleipää, juustoa ja sinappia.

Loputtomasti juhlapäiviä ja herkkuja

Malesia on aidosti monikulttuurinen maa. Väestöstä puolet on alkuperältään malaijeja, 22 prosenttia kiinalaisia, ja lisäksi intialaiset muodostavat merkittävän vähemmistön. Maan valtauskonto on islam, mutta samalla kadulla saattaa olla moskeijan lisäksi sekä hindujen että buddhalaisten temppeli.

– Yleisiä juhlapäiviä on paljon, kun otetaan huomioon kaikkien uskontokuntien pyhät. Vuoden kierrossa eri juhlapäivät tulevat tutuiksi. Joulun jälkeen tulee kiinalainen uusivuosi, sitten muslimien ramadan ja hindujen deepavali. Hallitsijoiden syntymäpäivät ovat myös yleisiä juhlapäiviä, Juho Kujanpää kertoo.

Monikulttuurisuuden ansiosta myös ruoassa on valinnanvaraa. Malesian suurkaupungeissa saakin nauttia todellisia gourmet-herkkuja.