YTN: Kilpailukyky ja tuottavuus syntyvät innovaatioista

|
Uutinen
Kuuntele

Ylemmät Toimihenkilöt YTN perää yritysten omaa vastuuta kilpailukyvyn palauttamisessa.

– Suuri osa yrityksistä saa katsoa peiliin itkiessään kadonneen kilpailukyvyn ja tuottavuuden perään. Ei kilpailukykyä palkkoihin ole hukattu, vaan siihen, että liian monet yritykset ovat 15 vuotta laiminlyöneet tuotekehityksen ja investoinnit, kun rahaa on pitänyt maksaa ulos yrityksistä mahdollisimman paljon mahdollisimman kevyesti verotettuna, YTN:n puheenjohtaja Pertti Porokari sanoo.

Varapuheenjohtaja Heikki Kauppi on Porokarin kanssa samoilla linjoilla. Hänen mielestään yksi epäonninen palkkaratkaisu ei tätä yleiskuvaa muuta; Elinkeinoelämän keskusliitto EK ja maan hallitus tarttuvat työn yksikkökustannuksiin kuin hukkuva oljenkorteen, kun mitään muuta ei enää keksitä.

– Suomen valtteja ovat aina olleet osaaminen, tuotekehitys ja laatu. Niiden varassa Suomi nousee tälläkin kertaa, ei kilpailemalla itäeurooppalaisten kanssa siitä, kenellä on pisin työaika. Kasvu edellyttää, että yritykset ryhtyvät kuromaan kiinni vuosien varrella syntynyttä investointi- ja tuotekehittelyvajetta, hän toteaa.

Työajan pidentäminen lisäisi työttömyyttä

Porokari ja Kauppi epäilevät, että työajan pidentäminen johtaisi ainakin lyhyellä tähtäyksellä työttömyyden kasvuun. Kun YTN:n oman tutkimuksen mukaan ylemmistä toimihenkilöistä neljännes tekee jo nyt 42-tuntista työviikkoa, heidän mielestään kilpailukykyä ja tuottavuutta on syytä hakea aivan muualta.

– Työn yksikkökustannus on sittenkin kilpailukyvyn kannalta suhteellisen vähämerkityksellinen tekijä, jos meillä vain on tuotteet kunnossa. Kilpailukyvyn palauttaminen vaatii määrätietoista ja pitkää panostusta tutkimukseen ja tuotekehitykseen niistä säästämisen sijaan, Kauppi sanoo.

Avainsanat: