Matti ”Vähis” Vähä-Heikkilän teekkarihaalareissa on 1 200 – 1 300 haalarimerkkiä. Jos yksi haalarimerkki maksaa vähintään kaksi euroa, haalarimerkkeihin on kulunut häneltä vähintään 2 400 euroa.
– Se on kallein vaatekappaleeni! Aika monet merkit olen hommannut tapahtumista, eli ihan kahdella eurolla en ole selvinnyt illasta, Vähä-Heikkilä summaa.
Rahan lisäksi Vähä-Heikkilä on sijoittanut haalareihinsa huomattavasti aikaa. Hän on ommellut jokaisen merkkinsä haalariin itse. Merkistä ja ompelupaikasta riippuen häneltä on kulunut ompeluun noin kaksikymmentä minuuttia per merkki. Se tekee yhteensä yli neljäsataa tuntia.
– Pitäisikin tehdä ompelukokemuksesta CV-merkintä! Tämä on yliopistossa oppimani taito, jota hyödynnän edelleen. Käytän vaatteeni loppuun ja jos vaate alkaa repsottaa, korjaan sen. Olen oppinut pitäviä ompelutekniikoita, koska niitä tarvitaan kovalla kulutuksella olevassa haalarissa.
Merkkien määrä, yhteenlaskettu hinta ja ompeluun kulunut aika ovat kysymyksiä, joihin Vähä-Heikkilä on tottunut vastaamaan. Kun hän opiskelijana kulki haalarit yllään, matka kesti aina pitkään, koska tuntemattomat halusivat jutella haalareista.
– Ihmiset ihannoivat haalareitani kauhunsekaisin tuntein. Tai niin ainakin haluan ajatella. Opiskelijaskenessä olin tunnettu hahmo, se haalarityyppi. Se vaikutti identiteettiini.
Matti Vähä-Heikkilä on käyttänyt haalarimerkkien kiinnittämiseen yli neljäsataa tuntia. Hänellä on 1 200 – 1 300 haalarimerkkiä.
Vähä-Heikkilä aloitti tietotekniikan opiskelun Turun yliopistossa vuonna 2009 ja opiskeli vajaat seitsemän vuotta. Haalarit symboloivat hänelle yhtä elämänvaihetta. Viimeksi haalarit olivat hänen yllään ”tositoimissa” Tampereella Akateemisen kyykän MM-kilpailuissa vuonna 2019. Elokuusta 2022 alkaen Vähä-Heikkilän haalarit ovat olleet museossa Liedon Vanhalinnassa, osana Turun yliopiston ylioppilaskunnan 100-vuotisnäyttelyä.
Killan ompelukerho opettaa
Matti Vähä-Heikkilälle oli itsestään selvää ostaa kiltansa Digit ry:n mustat opiskelijahaalarit. Haalarit tarkoittivat hänelle porukkaan kuulumista samaan tapaan kuin urheilujoukkueen pelipaita.
– Se oli myös suojavaate, jossa pystyin olemaan oma itseni ja jolla pystyin myös ilmaisemaan itseäni. Ihmiset katsoivat kohdatessa ensimmäisenä haalaria.
Haalareiden toimituksessa oli vaikeuksia, joten Vähä-Heikkilän vuosikurssi sai haalarinsa syksyn sijaan vasta fuksivuotensa helmikuussa 2010. Muiden aineiden opiskelijat olivat saaneet jo haalarinsa, mutta Digitin fuksit kulkivat farkuissaan.
Kun Vähä-Heikkilä vihdoin sai kauan odottamansa haalarit, hänellä oli jo sata merkkiä odottamassa kiinnitystään. Merkeistä hän innostui heti opiskeluvuoden alettua. Vähä-Heikkilän tutor antoi vinkkejä merkkien ompeluun. Hän toimi Digitin ompelukerhon MS-DOS ompeluvastaavana. Kerhon idea on tarjota opiskelijoille yhteisöllinen kokemus merkkien ompelusta. Myöhemmin Vähä-Heikkilä veti kerhoa kolmisen vuotta.
Jo toisena opiskeluvuonnaan Vähä-Heikkilän haalarissa oli niin paljon merkkejä, että häntä luultiin paljon vanhemmaksi tieteenharjoittajaksi.
– Kävelin haalarit päällä Turun keskustassa Kauppiaskadulla. Oikeustieteen opiskelija käveli vastaan ja alkoi huudella minulle ja kaverilleni, että valmistuisitte jo. Se ylpisti ja lisäsi motivaatiotani kerätä merkkejä.
Vähä-Heikkilä alkoi ymmärtää, mikä voima on siinä, että omistaa merkkejä vaihdettavaksi asti. Hän alkoi suunnitella ja tilata omia merkkejään. Lempimerkki on silti oman killan tunnus: ratassoihtua esittävä merkki, joka kuuluu ommella vasempaan rintaan.
– Se oli ensimmäinen merkki, jonka ompelin haalareihini. Ja sen päälle en ole ommellut mitään.
Se on tärkeä huomio, sillä Vähä-Heikkilän haalareista ei tyhjää kohtaa löydy. On vaikea erottaa haalarin mustaa pohjaväriäkään. Kun tila haalarista loppui, Vähä-Heikkilä keksi luovia ratkaisuja. Ensiksi hän ompeli merkkejä kauluksen sisäpuolelle – ne näkyivät, kun haalarin yläosa oli auki. Sitten hän ompeli merkkejä selkäosan sisäpuolelle. Ne merkit näkyivät, kun Vähä-Heikkilä antoi haalarien yläosan roikkua alhaalla kintereillään. Lopulta ei auttanut muu kuin hommata haalareihin lisäosia.
Ensimmäinen lisäosa oli haalarikankainen, rinnan yli kulkeva nauha. Siihen mahtui 200 merkkiä. Seuraava askel oli viitta, johon Vähä-Heikkilä hankki karvakaulukset. Ne tekivät viitasta juhlavamman.
Suomen suurin haalarimerkkikokoelma on tiettävästi Matti Ängöllä Otaniemessä. Vappuna 2019 Iltalehti raportoi hänellä olevan noin 7 000 merkkiä.
– Olemme joskus vertailleet kokoelmiamme, Vähä-Heikkilä kertoo.
Vähiksen vinkit haalarimerkkien ompeluun
- Jos merkki on hankalan muotoinen tai ohutta, taipuisaa materiaalia, se kannattaa ensin liimata muutamalla liimapisteellä tai kiinnittää useilla hakaneuloilla tai nuppineuloilla haalariin ja vasta sitten ommella.
- Hanki ompelua varten laadukasta, kestävää lankaa. Sellaista, joka ei mene helposti solmuun. Itselläni on iso rulla karhunlankaa.
- Tee fail safe -välisolmuja eli päättele ompelusi kolmesta tai neljästä kohtaa. Näin merkki ei irtoa ja katoa, vaikka yksi kulma repeäisikin irti.