Maria Kultanen ja Lasse Heikkilä leikkivät kaksostensa kanssa.

Vanhemmuus muutti yllättävän vähän

|
Uutinen

Puolivuotiaiden kaksosten vanhemmat Maria Kultanen ja Lasse Heikkilä jakavat perhevapaat tasan. Päätös oli selvä – tässä perheessä ei ole veturia ja perävaunua, vaan kumpikin tietää, mitä pakata hoitolaukkuun.

Avaan etäyhteyden Helsingin Käpylään ja kamerasta kurkistaa Maria Kultasen ja Lasse Heikkilän lisäksi kaksi pientä ihmistä. Koko perhe on paikalla.

– Tämä haastattelu on hyvää ohjelmaa kaksosille, Kultanen kommentoi.

Kaksoset Aili ja Aliisa syntyivät lokakuussa 2023. Äiti Maria Kultanen on parhaillaan kotona heidän kanssaan ja palaa töihin elokuun lopussa. Siinä vaiheessa Lasse Heikkilä jää vuorostaan koti-isäksi.

Kun lapset syntyivät, vanhemmat pitivät 4,5 kuukautta perhevapaata yhtä aikaa. Se on maksimi, jonka kaksosten vanhemmat voivat pitää perhevapaata samaan aikaan. Suunnitelma on alusta asti ollut jakaa perhevapaat tasan.

– Kaksosten kanssa puuhaa riittää. Haluamme molemmat mahdollisuuden tutustua heihin ja toisaalta, ettei kummankaan ura ota isompaa hittiä, Kultanen sanoo.

Kultanen on biotekniikan diplomi-insinööri ja liiketoiminnan kehityspäällikkö lääkealan yrityksessä Novo Nordiskissa. Hän on TEKin hallituksen jäsen. Heikkilä on puolestaan kauppatieteiden maisteri ja töissä ohjelmistoyritys Solitassa datapuolen hankepäällikkönä.

– On tärkeää, että töissä vältetään vahvaa henkilöriippuvuutta. Ettei kukaan ole korvaamaton. Muut tietävät mitä teen, joten kun jään perhevapaalle, ei kenenkään tarvitse miettiä miten porukka selviää, Heikkilä sanoo.

Perheellistyminen ei ollut Kultaselle ja Heikkilälle pitkän ajan suunnitelma, vaan ajatus pikemminkin kypsyi. Molempien uratilanne ja tulotaso ovat hyvissä kantimissa. Kultasen mielestä on tärkeää, että työnantaja tarjoaa varmuuden, ettei ura tai palkkakehitys pysähdy lapsensaantiin.

– Aika moni nainen, mukaan lukien itseni, miettii missä vaiheessa oma ura on riittävän stabiililla pohjalla, että työelämästä uskaltaa lähteä hetkeksi pois. Kun alkaa yrittää lapsen saantia, se ei ole mikään pikaruokatilaus, jonka voi ajoittaa tiettyyn väliin. Kaikille ei ole helppoa tulla raskaaksi, tai sitten lapsia voi tulla kerralla useampi – se on kontrolloimatonta, hän sanoo.

Tasan jaetut perhevapaat tarkoittavat Kultaselle ja Heikkilälle tasa-arvoa. Kummastakaan vanhemmasta ei tule veturivanhempaa eikä perässä vedettävää. Molemmat tietävät, mitä hoitolaukussa pitää olla ja mitkä asiat pitää tapahtua, jotta koko porukka voi mennä ulos.

– Olisi tosi raskasta, jos toinen on se, joka kertoo mitä tehdä, Kultanen sanoo.

– Nyt kun olen taas töissä, minun pitää skarpata koko ajan, etten tipu kehityksestä, Heikkilä lisää.

– Joka viikko tulee jotain uutta! Nyt pitää piilottaa tuttipullo, kun harjoittelemme kiinteiden syömistä, Kultanen kertoo.

Tekkiläiset työpaikat tukevat riittävästi

Alle 1-vuotiaiden lasten vanhemmista 24 prosenttia arvioi, että perhevapaan käyttäminen vaikuttaa haitallisesti urakehitykseen. Kaikista vastaajista luku on 12 prosenttia. Tulos selviää Tekniikan akateemiset TEKin työmarkkinatutkimuksesta 2023, jonka perhevapaakysymyksiin vastasi noin 9 000 TEKin jäsentä.

Maria Kultanen myöntää, että perhevapaalle jääminen mietitytti. Hänen työpaikkansa Novo Nordisk ei tosin antanut aihetta epäillä uran tyssäävän perheuutisiin.

– Meillä on tosi perheystävällinen porukka, monella on lapsia. Missään vaiheessa ei ollut ongelma, että jään perhevapaalle. Enemmän töissä tuntui ihmetyttävän, että palaan ”jo” vuoden päästä töihin, Kultanen kertoo.

Monet kehottivat häntä nauttimaan kotona olosta, että ei töihin ole mikään kiire palata. Kultasesta tuntuu, että hänen lyhyempi perhevapaansa näyttää siltä, että hänellä on kiire rakentamaan uraansa.

– Ei se sitä ole. Myös isällä on oikeus saada viettää lastensa kanssa aikaa.

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)

Maria Kultanen ja Lasse Heikkilä istuvat sängyllä kaksostensa kanssa.
Kumpikin jää vuorollaan kotiin. Maria Kultanen on nyt kotona Ailin ja Aliisan kanssa. Elokuun lopussa vanhemmat tekevät läpsystä vaihdon, kun Lasse Heikkilä jää koti-isäksi.

Lasse Heikkilä kertoo kaikkien töissä onnitelleen, kun he kuulivat perheuutisesta.

– Kun kerroin, että saamme kaksoset, eräs kaveri heitti, että et sitten tätäkään ajatellut vetää helpoimman kautta!

Kummallekaan ei palkattu sijaista, vaan molempien työt jaettiin työpaikalla muiden kesken.

TEKin työmarkkinatutkimuksen vastaajista 80 prosenttia arvioi, että heidän työnantajansa tukee riittävästi perheen ja työn yhteensovittamista. Alle 1-vuotiaiden lasten vanhemmista luku on peräti 94 prosenttia.

Kultasen työpaikalla on mahdollisuus tehdä lyhyempää työviikkoa ja työkulttuuri on sellainen, että työ joustaa perheen edeltä. Esimerkiksi kun lapsi pitää hakea päiväkodista tiettyyn aikaan, se onnistuu.

Heikkilä tietää monia kollegoita, jotka tekevät nelipäiväistä työviikkoa. Osa heistä on perheellisiä.

– Olen miettinyt, etten juuri nyt halua uraa, jossa on kymmenen tunnin päivät ja intensiivinen tahti. Ehkä joskus, mutta nyt en halua vetää itseäni henkihieveriin, hän sanoo.

Nyt kun Heikkilä on palannut töihin, hän tekee jonkin verran töitä etänä. Tauoilla hän voi auttaa lasten kanssa ja työpäivän jälkeen hän ottaa lapsista päävastuun. Joskus tosin työpaikallekin on syytä mennä.

– Palaverit tuottavat ääntä, jos olen etänä.

– Jos meillä olisi isompi koti, etätyö toimisi. Elämme kolmiossa. Olen välillä karkottanut Lassen saunaan pitämään kokousta, Kultanen sanoo.

Hän kokee, että vaikka lasten kanssa on hienoa olla, se on välillä myös yksinäistä. Työnantajan pääsiäistervehdyksellä ja kutsulla kesäjuhliin oli iso merkitys.

Ahtaat muotit isälle ja äidille

Lasse Heikkilä ajatteli, että lasten myötä hän alkaisi kokea sielujen sympatiaa muiden isien kanssa. Perhevapaan aikana hän kuitenkin huomasi, miten paljon kuva isyydestä alkoi ärsyttää häntä.

– Miten monessa vaiheessa isät nostavat kädet ylös ja luovuttavat! Ei lastenhoito ole rakettitiedettä. Huomaan itsessäni niitä asioita, joita yhdistetään populaarikulttuurissa äitikuvaan ja äidin vaistoon. Esimerkiksi, kuinka äiti vain puskee eteenpäin.

Kultanen tunnistaa ilmiön. Hän on huomannut, että joillakin lasten saanti nostaa pintaan aiempaa konservatiivisempia arvoja.

– Yleisesti ottaen naisten tuntuu olevan vaikea luovuttaa vastuuta puolisolleen, antaa hänen tehdä omat mokansa. Ja miehet kertovat sitten universaaleina totuuksina, että lapsi nyt vain rauhoittuu paremmin äidin syliin. Että äiti voi herätä yöllä, kun äidillä on ne hormonit.

Lasse Heikkilä tarvitsi ennen yhdeksän tuntia unta, mutta lasten kanssa hän on huomannut pärjäävänsä vähemmällä. Välillä hän hoitaa yön viimeisen syötön, herää yöllä lohduttamaan kaksosia tai on aamuvarhain heidän kanssaan.

– Yllätyin, miten loppujen lopuksi hyvin töiden teko onnistuu lapsiarjen keskellä, hän sanoo.

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)

Maria Kultanen ja Lasse Heikkilä istuvat matolla kaksostensa kanssa.
Isä osaa siinä missä äitikin. Maria Kultanen ja Lasse Heikkilä halusivat alusta alkaen olla tasavertaisia vanhempia. Molemmat lukivat vauvakirjat ja yhdessä he selvittivät, mitä milläkin raskausviikolla tapahtuu ja mitkä vaunut kannattaa hankkia.

Maria Kultanen yllättyi, miten harva asia muuttui lasten myötä.

– Saan edelleen iloa ja onnistumisen tunteita samoista asioista kuin ennenkin. Enkä myöskään alkanut rakastaa kaikkia vauvoja, vain omia lapsiani. Äidit eivät ole superihmisiä, jokainen voi olla se, joka menee ekstramailin.

Lasten saanti on vaikuttanut Kultasella prioriteetteihin. Jos häntä ärsyttää töissä jokin asia, niin häntä rauhoittaa tieto siitä, että kotona odottaa perhe – oma jengi.

– Pikkulapsiajasta tuodaan usein negatiivisia puolia esiin. Ja onhan se raskasta! En ole mikään vauvaihminen, mutta kasvatan tässä meidän perhettämme, ystäviä ja hoivaajia minulle ja Lasselle parhaassa tapauksessa seuraavaksi 60 vuodeksi. Se ajatus kantaa.

Tee perhetekoja TEKin kanssa

Tekniikan akateemiset TEK pilotoi jäsenilleen Perhe­TEKoja-foorumin, jossa on kaksi tapaamista:

  • Arvot lapsiarjessa – koska viimeksi päivitit arvopalettisi? Zoom-työpaja 27.8.2024 kello 8.30–9.30. Ilmoittaudu.
  • Varikkokäynti lapsiarjen sankareille – Vinkit ruuhkavuosiin, Zoom-aamuluento 3.9.2024 kello 8.30–9.30. Ilmoittaudu.

Foorumin ensimmäisessä tapaamisessa 27.8. TEKin uravalmentajat Maisa Holm ja Salli Joutsenoja esittelevät Arvotimantti-työkalua. Pääset kuulemaan toisten vanhempien kokemuksia ja arjenhallintavinkkejä ja jakamaan omiasi.

Foorumin toisessa tapaamisessa 3.9. kuulet stressivalmentaja Miia Huitin vinkkejä ajanhallintaan ja strategioita omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen.

Ilmoittaudu mukaan joko molempiin tilaisuuksiin tai jompaan kumpaan.

Anneli Miettinen yllään musta takki.

Perhevapaat kannattaa jakaa

Jos perheessä on kaksi työssäkäyvää vanhempaa, kumman kannattaa taloudellisesta näkökulmasta jäädä kotiin hoitamaan lasta?

Vastaus ”pienempituloisen” elää Kelan tutkimuspäällikkö Anneli Miettisen mukaan vahvana. Tosiasiassa vastaus ei ole noin simppeli. Kelan laskelmien mukaan perhevapaiden jakaminen kannattaa, vaikka vanhemmilla olisi tuloeroja.

Lue koko artikkeli tästä
Henkilökuvassa Tuula Aaltola.

Tasa-arvoiset palkalliset perhevapaat ovat suuri saavutus

Laki määrää perhevapaiden määrän, mutta perhevapaiden palkallisuudesta sovitaan työehtosopimuksissa, joita liitot neuvottelevat. "Tasa-arvon kannalta on merkittävää, että isät saavat lisää vapaita ja monimuotoiset perheet otetaan paremmin huomioon", sanoo TEKin yksityisen sektorin työehtoasiantuntija Tuula Aaltola.

Lue koko artikkeli tästä
Avainsanat: